DI Esko Kukkosen kiinnostus tekniseen alaan syttyi jo poikavuosina. Tekniikka ja rakentaminen ovat aina vetäneet häntä puoleensa, koulussa suosikkiaineita olivat matematiikka ja fysiikka. Lukion kesät hän oli rakennustöissä. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän pyrki ja pääsi Teknilliseen korkeakouluun lukemaan teknillistä fysiikkaa, mikä edusti alan korkeatasoisinta opetusta Suomessa.
Uran kannalta käännekohtia oli vuonna 1966 nuoren diplomi-insinöörin nimitys TKK:lle laboratorioinsinööriksi. Tehtävä oli vaativa, eikä mallia ollut, sillä hänen piti varustaa ja käynnistää TKK:n uusi LVI-laboratorio. Siitä taisi jäädä pysyvä intohimo mittaamiseen ja tarkkaan faktojen hallintaan.
Mittava virkamiesura avaintehtävissä Rakennushallituksessa, sisäministeriössä, Helsingin yliopistossa ja viimeksi ympäristöministeriön yli-insinöörinä toi Kukkosen suomalaisen sisäilmaosaamisen ytimeen.
Moni tuntee Esko Kukkosen myös Rakennuslehden kolumnistina ja freelance-toimittajana, mutta harva tietää, että kirjoittaminen käynnistyi jo 1960-luvun teekkarivuosina. Kukkonen kuului myös aiemmin LVI-teknillisen aikakauslehden, nykyisen Talotekniikka-lehden, kantaviin voimiin. Hän toimi korkeatasoisen ammattilehden toimitussihteerinä ja vielä kymmenen vuotta päätoimittajanakin, vaikka työskenteli samaan aikaan vaativissa viroissa.
Yhteiskunnan näköalapaikolla toimineita henkilöitä esittelevät artikkelit valottavat liian usein vain mennyttä, vaikka näiden persoonien työllä ja teoilla on pitkälle ulottuvaa vaikutusta tulevaisuuteen.
Esko Kukkonen on huolestunut aikaamme liittyvästä lyhytjänteisyydestä – liian moni jättää opintonsa kesken.
– Haluan lähettää tämän päivän nuorille neuvon, että tekniikan opiskelu avaa monia mahdollisuuksia ja suuntia uran valintaan on opintojen jälkeen runsaasti. Tarttukaa niihin.
Tekniikka tarjoaa kiinnostavia uramahdollisuuksia
Noissa edellä lausutuissa sanoissa taitaa olla omia tuntoja takana. Kun Kukkoselta kysytään uran valaisevimpia kokemuksia, Kukkonen nostaa ensimmäisenä esiin vuodet Rakennushallituksessa 1970-luvulla. Silloin hän keräsi arvokkaita kokemuksia rakentamisen kokonaisvaltaisesta suunnittelusta ja johtamisesta sekä sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta.
– Vastuulleni tuli tutkimus- ja kehittämisprojektien lisäksi mittavia rakennuttamishankkeita. Työpöydälläni oli muun muassa Pasilan virastokeskus, aikansa suurin toimistorakennus. Siinä meillä oli tärkeä ja kiinnostava tavoite ottaa huomioon rakennusvaiheessa käyttäjien ja huollon, kunnossapidon ja siivouksen tarpeet. Ilman niitähän mikään talo ei pysy kunnossa.
Sisäministeriössä 1970-luvun puolivälissä Esko Kukkonen oli laatimassa ensimmäisiä sisäilmastoa ja ilmanvaihtoa koskevia kansallisia vaatimuksia. Hän oli jo aiemmin tehnyt vastaavat ohjeet Rakennushallitukselle, joten hänelle maasto oli tuttua.
– Ilmanvaihtoa ja sisäilmastoa koskeva Rakennusmääräyskokoelman osa D 2 julkaistiin vuonna 1976. Sitä ennen oli ollut vain kunnallisia vaatimuksia ja järjestöjen suosituksia.
Noina vuosina tehtiin myös voimakasta pohjoismaista yhteistyötä rakentamisen säätelyn alueella – se tapahtui pohjoismaisen rakennusmääräyskomitean NKB:n puitteissa.
– Käytännössä pyrimme samoihin vaatimuksiin kaikissa Pohjoismaissa. Yhteistyö oli tuloksellista, mutta on hiipunut valitettavasti sen jälkeen, kun liityimme Euroopan Unioniin.
Kiinnostus sisäilman parantamiseen herää
Tärkeää näkymää sisäilman maailmaan Esko Kukkonen lähti raivaamaan 1980-luvulla Helsingin yliopiston teknillisen osaston toimistopäällikkönä.
– Vastasin ison ja vaativan rakennusmassan sisäilmaolosuhteista ja energiakulutuksesta. Hioimme silloin myös varsin yksityiskohtaisesti teknisen rakennuttamisen prosessia vastaanottokäytäntöineen ja koekäyttöineen sekä kehitimme teknistä huoltoa. Sen työn tuloksia kelpaisi monen kiireisen rakennuttajan tänä päivänä hyödyntää.
– Osallistuin myös tutkimustoimintaan muun muassa sisäilmaprojektissa. Käytännön ja tutkimustiedon yhdistäminen ja vertailu olivat tärkeä kokemus jatkoa ajatellen.
Yliopiston organisaatiomuutoksissa teknillinen osasto paisui paisumistaan, ja kun tuhannen alaisen raja meni rikki, aikaa kului enemmän henkilöstöasioissa kuin tekniikan parissa. Esko Kukkonen alkoi kaivata valtakunnallisiin asiantuntijatehtäviin. Hän siirtyi vuonna 1990 ympäristöministeriöön, jonne vastuu sisäilma-asioista oli siirretty.
– Tällä kertaa kokonaisuuteen oli yhdistetty myös tutkimuksen rahoitus, joten tulin suoraan mukaan Suomen silloiseen maailmanluokkaa olevaan sisäilmastotutkimukseen. Se oli helppo havaita, sillä työhön kuului paljon yhteyksiä tutkijoiden kanssa eri puolilla maailmaa. Kun tutustuttiin ja vaihdettiin ajatuksia alan parhaiden kanssa, kävi selväksi, että ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, mutta käytetyt tekniikat olivat ulkoisten olojen takia erilaisia.
Tutkittua tietoa hyödynnetään hallinnossa, mutta liian harvoin rakentamisessa
Kun Kukkoselta kysytään tutkimuksen yhteydestä lainsäädäntöön ja käytännön ratkaisuihin, hän haluaa osoittaa eron virkamiestyöskentelyn ja rakentamisen välillä.
– Minusta matka tutkimuksesta lainsäädäntöön ja ohjeisiin on Suomessa lyhyt, ja pidän sitä hyvänä. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä ympäristöministeriö seuraavat tiiviisti tutkimusta ja hyödyntävät sitä omissa toimissaan kiitettävästi. Kaipaisin heille vieläkin suorempaa yhteyttä tutkimukseen ja ennen kaikkea sen rahoitukseen.
– Käytännöt rakentamisen ja kiinteistönpidon kentällä ovat eri jamassa. Siellä ollaan liikaa kiireen ja kustannuspaineiden renkeinä. Asioiden kunnollinen hoitaminen kärsii. Tehdään virheitä ja toivotaan, ettei paljastuta. Kuulin äskettäin tapauksesta, jossa rakennettavaan uuteen taloon oli viety kostuneita eristeitä. Asia tuli tietenkin ilmi, ja siihen oli vastattu vain, että rakennuttajan olisi pitänyt tilata talo tehtäväksi suojattuna. Tuollainen asenne, kiire ja urakoiden pilkkominen ovat tosi suuri uhka hyvälle lopputulokselle.
Sisäilmatyössä kuljettu matka ja tulevaisuus lyövät kättä
Sisäilmayhdistyksen hallitus myönsi sen perustajajäseniin kuuluvalle Esko Kukkoselle Pro Sisäilma -tunnustuksen, joka jaettiin juhlavuoden 2020 Sisäilmastoseminaarissa. Kukkonen kannusti vastauspuheenvuorossaan yhdistystä jatkamaan periaatteistaan tinkimättä kaidalla tiellä.
– Sisäilmayhdistyksen tulee pitäytyä alkuperäisessä tehtävässään – tutkimuksen tukemisessa ja oikean tiedon levittämisessä. Viestinnän tulee pysyä faktaperustaisena ja riittävän neutraalina ja myös kriittisenä. Tämä vaatii yhdistyksen vetäjiltä todellista ammattitaitoa.
Suomalainen sisäilmastotutkimus sai alkusysäyksen tiedon puutteesta.
– Sisäilmastoasiat ja -ongelmat olivat nousseet esille varsinkin 1970-luvun usein taitamattoman energiansäästön takia. Kentällä ei ymmärretty, miten eri tekijät vaikuttivat sisäilmastoon. Energiansäästöön silloin panostanut SITRA teetti ensimmäisen perusteellisen selvityksen hyvän sisäilmaston asettamista vaatimuksista. Tässä työssä kunnostautuivat tutkijoina Juha Gabrielsson ja Olli Seppänen.
Sisäilmastoseminaareilla on kunniakas historia
Valtionhallinnossa energiansäästöstä vastasi kauppa- ja teollisuusministeriö, joka tunsi myös ilmeisen huonoa omaatuntoa ja alkoi 1980-luvun alussa rahoittaa sisäilman laatuun liittyvää tutkimusta.
– Yhdessä sen ja muun muassa Suomen Akatemian rahoituksen tuella aloitimme laajan poikkitieteellisen hankkeen, Sisäilmaprojektin, jota TKK:lla veti Olli Seppänen vasta nimitettynä professorina. Mukana oli asiantuntijoita monelta tieteenalalta, kuten tekniikasta, fysiikasta, kemiasta ja lääketieteestä. Toimin itse projektin tutkimuspäällikkönä. Voin sanoa, että poikkitieteellisyys oli vaativaa, mutta tuloksia tuli, ja kokemuksena se antoi valtavasti.
– Projekti jatkuin vuoteen 1986, ja silloin saatiin paljon uusia tuloksia, jotka vietiin kentälle loppuraportteina, koulutuksina ja informaationa.
Tähän tilanteeseen liittyi myös Sisäilmastoseminaarin aloittaminen. Ensimmäiset seminaarit 1980- luvun alussa olivat tutkimusprojektin sisäisiä, mutta projektin valmistuttua niitä jatkettiin ja laajennettiin avoimiksi TKK:n hankkeena. Seminaarit ovat näkyvin osa yli kolmekymmentä vuotta jatkunutta valistustyötä, joka on Kukkosen mielestä Sisäilmayhdistyksen toiminnan kivijalka.
– Vuonna 1990 perustetun yhdistyksen tehtäväksi vakiintui sisäilmaan liittyvän oikean tiedon levittäminen. Yhdistys tosin perustettiin alun perin varmistamaan Suomessa vuonna 1993 pidetyn kansainvälisen Indoor Air- konferenssin järjestelyt. Onnistuneen konferenssin jälkeen yhdistyksen tehtävänkuvaa laajennettiin hyvän sisäilmaston tutkimuksen tukemiseen ja sitä koskevan oikean tiedon levittämiseen. Siihen pitää mielestäni jatkossa yhdistyksen nykyistä enemmän panostaa. Ja laadukkaasti.
– Tämä on minusta kaikkein tärkeintä.
Teksti: Alpo Räinä
Kuva: Vaula Aunola