EU:n komissio veti takaisin ehdotuksensa rakennusmateriaalien päästömerkinnästä

Viime keväänä huolestuttiin, että EU:n komissio saattaa huonontaa sisäilmaa Suomessa ja koko Euroopassa. Se oli valmistellut ehdotuksen rakennustuoteasetuksen nojalla annettavaksi säädökseksi rakennustuotteiden haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) sisäilmaan vapautuvien päästöjen ilmoittamisesta CE-merkinnällä. Tämä voisi tulla ilmeisesti EU-lainsäädännön voimalla korvamaan nykyisin useassa eri maassa käytössä olevat rakennusmateriaaleista peräisin olevien haitallisten päästöjen luokitukset, meillä M1-luokituksen.

On vielä epäselvää, olisivatko kansalliset päästöluokitukset tämän jälkeen mahdollisia, vai korvautuisivatko ne CE-merkillä. Ainakaan viranomaiset eivät voisi vaatia enempää. Tästä aiheesta oli artikkeli myös Sisäilmauutisten edellisessä uutiskirjeessä (lue artikkeli). Kesän aikana on tilanne jonkin verran muuttunut.

Suurimmaksi ongelmaksi keväällä koettiin, että komission ehdotuksessa VOC-yhdisteille asetetut raja-arvot ovat oleellisesti korkeampia kuin nykyisin käytössä olevat vaatimukset. Ehdotus pohjautuu tältä osin sovitettuihin työhygieenisiin LCI-raja-arvoihin. LCI tarkoittaa ”lowest concentration of interest”. Komission ehdottamissa vaatimuksissa ei olisi myöskään nykyisin yleisesti käytettyä TVOC-vaatimusta haihtuvien orgaanisten aineiden kokonaismäärälle. Se on käytännössä osoittautunut merkittäväksi päästöjä rajoittavaksi tekijäksi. Voidaan jopa tulkita, että komission nykyisen ehdotuksen lopputulos olisi, että markkinoille tulevat rakennusmateriaalit voisivat päästää huoneilmaan paljon nykyistä enemmän orgaanisia epäpuhtauksia.

Suomessa on nykyisin hyvin toimiva ja kaikkien osapuolten hyväksymä M1-luokitus

Komission ehdotus sinänsä perustuu materiaalipäästöjen vähentämiseen tähdänneeseen eurooppalaiseen monivuotiseen harmonisointityöhön ja sen laillisuus perustuu rakennustuoteasetuksen valtuuksiin rakennustuotteiden vaatimusten yhtenäistämiseksi Euroopassa. Tässä työssä laaditussa ehdotuksessa muun muassa TVOC-vaatimus oli kuitenkin mukana yhtenä tärkeänä keinona varmistaa päästöjen alhaisuus. Se olisi auttanut vähäpäästöisten rakennusmateriaalien kehittämisessä. Keväällä esille tulleessa komission päätösehdotuksessa TVOC-vaatimusta ei kuitenkaan enää ollut.

Romuttaako uudistus päästötavoitteet?

Mikäli komission ehdottaman uusi säädös tulee voimaan, voidaan ainakin komission tulkinnan mukaan kieltää suomalainen vapaaehtoinen rakennusmateriaalien päästöluokitus ja muut vastaavat vähäpäästöisten tuotteiden testaukseen ja arviointiin suuntautuneet järjestelmät koko Euroopassa.

Suomessa on nykyisin hyvin toimiva ja kaikkien osapuolten hyväksymä M1-luokitus. Markkinoilla on jo liki 4000 vähäpäästöistä M1-luokiteltua tuotetta, joiden kehittämiseen valmistajat ovat panostaneet paljon. Ehdotettu CE-merkintä ainakin ehdotetussa muodossaan saattaa avata markkinat huonolaatuisille halpatuontituotteille ja laatuun sekä tuotekehitykseen panostaneiden valmistajien tähän mennessä tekemä työ menee hukkaan sekä saattaa myös aiheuttaa sisäilmaongelmia.

Ehdotus uudelleen valmisteluun

Komission ehdotusta käsiteltiin niin sanotun advisory groupin kokouksessa 22.6. Siellä kansalliset asiantuntijat saattoivat ottaa kantaa ja vaikuttaa asiaan. Suomea edusti ympäristöministeriön rakennusneuvos Teppo Lehtinen. Hän kertoi kokouksen jälkeen, että useat maat vastustivat ehdotusta. Pitkän keskustelun jälkeen komissio päättikin luopua ehdotuksesta tuossa muodossa ja siirtää sen edelleen valmisteluun niin kutsutulle expert-ryhmälle. Siinä Suomea edustaa ympäristöministeriön valtuuttamana tohtori Helena Järnström VTT:ltä. Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran syyskuussa. Päätöksiä asiassa saadaan siis vielä odottaa.

Esko Kukkonen