Uusi standardi SFS-EN ISO 16890, jossa on pyritty yhdistämään amerikkalainen ja eurooppalainen suodatusstandardi, tulee yksinomaisena voimaan ensi vuoden alusta. Vanha standardi SFS-EN 779:2012 jää siis kokonaan pois käytöstä. Uudessa todella kansainvälisessä standardissa luokitteluperiaatteet muuttuvat olennaisesti ja asian hoito ja suodattimen erotuskyvyn määrittely muuttuvat. Tilanne on kentällä varmasti vaikea ja monelta ovat tässä tilanteessa menneet sormet suuhun.
Uuden standardin mukaisia suodatussuosituksia ei näin ollen sisälly ympäristöministeriön uusiin sisäilmasto- ja ilmanvaihtovaatimuksiin, vaan ministeriö tekee yhdessä alan järjestöjen kanssa ohjeen, jolla asiaa tullaan selkeyttämään kentällä.
Rakentamismääräyskokoelman osassa D2 olleet ohjeet poistuvat ja ministeriö joutuu nyt muutenkin luopumaan tällaisista ohjeista. Tulevissa määräyksissä ei suodatusvaatimusta siksi tässä muodossa näy lainkaan. Ministeriö valmistelee kuitenkin parhaillaan yhdessä alan järjestöjen kanssa omaa yhteistä suodatinvalintaan keskittyvää ohjetta. Suodatusvaatimukset tulevat siinä olemaan uuden standardin mukaisesti ulkoilman laatuun ja hiukkaspitoisuuteen sidottuja.
Tilanne on kuitenkin vielä siinä määrin epäselvä, että esimerkiksi piakkoin lausunnolle tulevassa Sisäilmastoluokituksen lausuntoversiossa ei asiaan ole selkeästi otettu kantaa, vaan odotetaan, että alalla keksitään uudet selkeät tavat ilmoittaa suodattimen erotuskyky eri tilanteissa. Tärkeää on myös huomata, ettei uusi standardi mitenkään ota huomioon nanohiukkasten suodatusta, vaan pienimpänä määriteltynä hiukkaskokona siinä on PM 1 eli yhtä mikrometriä, siis tuhatta nanometriä, vastaava koko. Viranomaisvaatimuksissa ei siitäkään vielä ole, vaan niissä on tyydytty PM 10 ja PM 2,5 -luokkiin.
Uusi standardi on siis nyt hyväksytty ja se julkaistiin viime vuoden lopulla. Suomessa tärkeimmällä suodatintestien tekijällä VTT Expert Servicellä on uuden standardin mukaiset laboratorion muutostyöt käynnissä akkreditoinnin anomista varten. He ovat pian testivalmiudessa. Myös suodatinten valmistajat ovat varmasti valmiina.
Lähtökohtana uudelle standardille ovat uudet yhtenäiset ja kehittyneemmät mittausmenetelmät, joilla suodatinten erotuskyky punnitaan. Myös testeissä käytetyt hiukkaskoot muuttuvat. Aiemmin testit tehtiin pelkästään 0,4 µm hiukkaskoolla. Nyt hiukkaskoko voidaan valita suodatustarpeen mukaan. Avainasemassa on piakkoin voimaan tuleva rakennusten EPBD-direktiiviä täydentävä prEN 16798-3:2014 standardi.
Suodatinten erotuskyvyn luokitus muuttuu
Suodatinten puhdistuskyvyn luokitus muuttuu siis täysin. Uusi standardi tekee mahdolliseksi arvioida ilmansuodattimen vaikutusta sisäilman laatuun, kun tunnetaan paikallisen ulkoilman hiukkasmaisen aineksen (PM) arvot. Oikean suodattimien valintaan tarvitaan näin merkittävästi nykyistä tarkempia lähtötietoja.
Uudessa SFS-EN ISO 16890 -standardissa suodattimet luokitellaan neljään pääluokkaan (ePM1, ePM2,5, ePM10 sekä ISO Coarse), verrattuna nykyiseen suodatinluokitukseen (G, M, F -luokat). Uudessa luokittelussa tarkastellaan koko hiukkaskokoaluetta eikä vain aiemmin käytettyä 0,4µm hiukkaskokoa. ePM pääluokat ovat ISO ePM1, ISO ePM2,5, ISO ePM10 ja ISO Coarse. Valitun ePM luokan erotusaste on alkuerotusasteen ja varauksenpoistokäsitellyn erotusasteen keskiarvo, esimerkiksi ePM1 55% (minimissään 50 %), luokka-arvot 5 % välein, kertovat asiantuntijat. ISO Coarse luokassa ePM10 <50 %, luokka-arvo on punnituserotusasteen alkuarvo.
Käytännön suodatinvalintaan tulee iso muutos
Suodatusasteen määräämisessä muutos on todella merkittävä, sillä tulevaisuudessa suodatusaste on valittava ulkoilman hiukkaspitoisuuden sekä toivotun sisäilman puhtauden mukaan. Ulkoilman laatutekijöitä, etenkään hiukkaspitoisuutta, ei tietysti ole tarkasti saatavana jokaiseen rakennushankkeeseen, joten siinä on tyydyttävä yleistyksiin.
Uuden yhteistyönä valmisteilla oleva ohje-ehdotuksen mukaan vaatimustaso määräytyy kolmeen tasoon; isojen kaupunkien, pienten taajamien sekä maaseudun ulkoilman laatuun. Jos halutaan ylläpitää ilmanvaihtojärjestelmässä hyvää hygieniatasoa ja samalla varmistaa, että ulkoilmasta ei siirry järjestelmän kautta sisäilmaan terveydelle haitallisessa määrin hiukkasmaisia epäpuhtauksia, tulee esimerkiksi ulkoilma- tai tuloilmasuodattimien suodatusluokan olla kaupunkiympäristössä (ODA (P) 3) vähintään F7 (SFS-EN 779:2012) tai uuden standardin mukaan ePM1 60% (SFS-EN ISO 16890).
Tässä käytetyt monille oudot termit ovat uuden standardin mukaisia. Niihin kannattaa tutustua standardista. Vastaavat uudet vaatimukset ulkoilman laadun ja tavoitellun sisäilman puhtauden suhteen erilaisiin tilanteisiin ovat valmisteilla.
Vielä luonnosvaiheessa olevassa suodatinohjeessa on esitetty suodatusratkaisun valintaa eurooppalaisen standardin prEN16798-3, sen liitteen sekä sitä tukevan teknisen raportin CEN/TR 16798-4 mukaan seuraavasti:
Ohjeluonnoksessa todetaan myös: ”STM:n asumisterveysasetuksen toimenpidearvot 24 tunnin pitoisuuksille ovat 50 µg/m3 PM10 ja 25 µg/m3 PM2,5. Näihin arvoihin voidaan päästä ilman suodatusta vain ulkoilman laadulla ODA 1. Muissa ulkoilman laatuluokissa tuloilmaluokat SUP 1-3 ovat mahdollisia, kun käytetään suodatusta tai muita puhdistusratkaisuja. Tuloilmaluokat SUP 4 ja 5 saattavat johtaa liian korkeaan hiukkaspitoisuuteen ilman muita puhdistusratkaisuja.”
”Sisäilmastoluokituksen S1 ja S2 mukaisiin sisäilman hiukkaspitoisuuksiin pääsemiseksi on käytettävä joko parempaa tuloilmaluokkaa tai suurempia ilmavirtoja kuin STM:n asetuksen mukaisessa ratkaisussa, joka vastaa sisäilmaluokkaa S3. Sisäilmaluokat S1 ja S2 edellyttävät suodatusta tai puhdistusta, koska niissä on määritelty vaatimus sisäilmassa ja ulkoilmassa olevien PM2.5 pienhiukkasten suhteelle.”
”Tapauksissa, joissa ulkoilman kaasumaiset epäpuhtaudet ovat tasolla ODA (G) 2 tai ODA (G) 3, on suositeltavaa täydentää hiukkassuodatusta kuhunkin tapaukseen soveltuvalla kaasusuodatuksella. Kaasusuodatuksen avulla voidaan pienentää haitallisten typen oksidien NOx, rikin oksidien SOx, VOC- ja PAH -yhdisteiden sekä otsonin O₃ vaikutuksia.”
Palautus-, siirto- ja kierrätysilman suodattamisessa ja/tai puhdistamisessa tulee käyttää vastaavia ohjeita ja periaatteita, kuin tuloilman suodattamisessa. Koska uuden rakennuksen sisäilman epäpuhtaudet ja niiden pitoisuudet eivät ole tiedossa suunnitteluvaiheessa, tulee käytettävän suodatus-/puhdistusmenetelmän olla ehdottoman luotettava ja sen ominaisuuksien testattu ja julkisesti saatavilla (esim. Eurovent-sivustolla).
Poistoilman suodatukseen lämmöntalteenotolla varustetussa järjestelmässä tulee käyttää vähintään suodatinluokan M5 (SFS-EN 779:2012) tai PM10 50% (ISO 16890) mukaista suodatinta, jonka avulla poistoilmasta saadaan suodatettua yleisimmät lämmönsiirtopintoja likaavat hiukkasmaiset epäpuhtaudet, kuten esimerkiksi tekstiilikuidut, ihohilse ja hiekka.
Suodatinvalinnan muutos oli esillä myös Sisäilmastoseminaarissa. Tero Jalkasen ja työryhmän esitys on seminaarijulkaisun sivuilla 127-131. Siitä löytyy mm. seuraava F7-suodatinta vastaavan suodattimen valintakuva.
Kuten huomataan, uuden standardin asettamat vaatimukset käytännön suodatinvalinnoille tulevat olemaan siis aivan uusia ja alkuvaiheessa varmasti vaikeasti tulkittavia. Niillä tulee olemaan varmasti merkittävä vaikutus myös haluttuihin suodatustasoihin ja suodatinmarkkinoihin. Uuden ohjeen, jota ilmeisesti vielä työstetään, ilmestyttyä on varmaan viimeistään aihetta palata asiaan.
Esko Kukkonen