Kyllä, siinä onnistuminen on mahdollista, joskin myös osittaisiin epäonnistumisiin on syytä varautua.
Rahalla saa ja hevosella pääsee -ajatteluun ei yhteiskunnallamme kuitenkaan ole juuri tällä hetkellä varaa. Suomen sisäympäristöjen korjausvelka on siinä määrin suuri, ettei sitä kehtaa tässä sen tarkemmin edes arvioida. Hyvinvointia ei kuitenkaan saavuteta yksistään huonokuntoisten tai elinkaarensa päässä olevien julkisten rakennusten korjausvelkaa lyhentämällä. Tuntuisihan se toki hyvältä, jos velka tulisi kuitattua. Tähän utopistiseen mielikuvaan ei kannattane jähmettyä, sillä kukaan meistä ei tiedä, milloin esimerkiksi julkisten rakennusten korjausvelka on maksettu. Kysymyksiä lienee enemmän kuin vastauksia.
Tiedossa on, etteivät kaikki sisäympäristöissä kroonisesti herkistyneet tilojen käyttäjät välttämättä saavuta normaalia hyvinvoinnin tasoa heti uudisrakennusprojektien päättyessä. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että suurin osa sisäympäristöjen tilankäyttäjistä kokee, että olosuhteet ovat normaalit. Mikä siis neuvoksi?
Lyhyellä aikavälillä ei mitään ihmeitä kannattane odottaa.
Pitkällä aikavälillä voidaan arvion mukaan saavuttaa merkittävää kehitystä, jos ennaltaehkäisevään toimintaan panostetaan. Sisäympäristöissä riittävään hyvinvointiin johtavan kehittymisen edellytyksenä olisivat siis toimintaan sisällytettävät ennaltaehkäisytoimet. Yhtälö on samalla kertaa sekä helppo että vaikea. Vaikean siitä tekee se, ettei selkeää mittarein osoitettavaa parannusta tahi kustannussäästöä pystytä heti osoittamaan. Helpoksi valinnan tekee, ettei ”veroeuroja” tarvitse käyttää, vaan tarvitsee vain ottaa käyttöön jo hyväksi todettuja, ennaltaehkäisyyn kehitettyjä toimintamalleja. Miksipä ei?
On varsin mieltä kohottavaa ja huolta huojentavaa, että valtiovalta on käynnistänyt hankkeen, jossa maamme julkisten kiinteistöjen sisäympäristöt ja niiden hallintaan kohdistuvat toimintamallit aiotaan saattaa kuntoon vuoteen 2028 mennessä. Hanke on ajankohtainen ja todella tärkeä.
Mieltä kohottavaa on myös se, että julkisten kiinteistöjen omistajien ja käyttäjien välille on syntynyt luottamusta, että ongelmiin puututaan ja asioissa ollaan avoimempia. Hankeohjelman puutteena näen sen, ettei se koske yksityisten kiinteistöjen omistajia ja tilankäyttäjiä. Tähän hankkeeseen tarvitaan mukaan kaikki osapuolet?
Omat kokemukseni ennaltaehkäisevien toimenpiteiden käytöstä sisäympäristöjen haittojen poistamistyössä ovat olleet rohkaisevia ja kannustaneet niiden käytön vakiinnuttamiseen.
Esimerkiksi tiedottamisen merkitys on näissä foorumeissa myös viimein ymmärretty. Julkisella medialla olisi tässä myös merkittävämpi rooli, sillä sisäympäristöistä laadittavat uutiset ovat valitettavasti tähän mennessä olleet poikkeuksetta negatiivisia ja jopa ihmisten luottamusta horjuttavia sekä pelkotiloja lisääviä. Mikseivät siis sisäympäristöjen onnistuneet korjaushankkeet voisi saada enemmän ansaitsemaansa julkisuutta? Toivottavaa olisikin, että edellä mainittua tilankäyttäjien luottamusta lisäävää, faktoihin perustuvaa informaatiota lisättäisiin kaikessa tiedonvälittämisessä.
Investointiohjelmien sisällöt ja käytännöt tulisi osata laatia siten, että niillä saavutetaan pitkällä aikavälillä mahdollisimman pysyvä ihmisten terveyttä ja hyvinvointia tukeva vaikutus. Tähän meillä näyttäisi olevan varaa?
Kirjoittaja:
Jari Pihlajaniemi
Sisäympäristöjen ”sekatyöläinen”,
ympäristöterveystarkastaja, Jyväskylän kaupunki