Kosteus- ja hometalkoot onnistui tiedon levittämisessä

Valtakunnallisten kosteus- ja hometalkoiden päätösseminaari osoitti talkoiden onnistuneen tiedon levittämisessä sekä suuren yleisölle että asiantuntijoille.

Viime vuoden lopussa päättyneet valtakunnalliset monivuotiset kosteus- ja hometalkoot päätti toimintansa komeasti järjestämällä talkooaktiiveille ylimääräisen seminaarimatkan Tallinnaan. Mukaan oli kutsuttu lähes sata talkoolaista. Seminaarin yhteydessä oli mahdollisuus tutustua myös virolaisen kosteusvaurioituneen koulun korjaamiseen Mustamäellä Tallinnassa.

Talkoiden tilaisuus oli onnistunut ja siellä käydyt keskustelut ja niiden alustukset osoittivat talkoiden onnistuneen etenkin yleisen tietoisuuden lisäämisessä ja myös tiedon levittämisessä alan asiantuntijoiden keskuudessa.

Kosteus- ja hometalkoiden seminaarin aluksi ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka kiitti talkoita hyvin suoritetusta työstä. Hän kertoi seuranneensa talkoiden toimia alusta asti hyvin kiinnostuneena.

– Tärkeää oli saada valtion hallinnon eri elimet toimimaan yhdessä näin hyvin. Merkittävä tuki talkoiden toimille oli myös eduskunnan pari vuotta sitten hyväksymä lausuma kosteusasioiden edistämisestä valtionhallinnossa, Pokka sanoi.

Erityiskiitokset hän esitti talkoiden pitkäaikaiselle vetäjälle tekniikan tohtori Juhani Piriselle, jonka peräänantamattomuus ja sitkeys teki talkoiden onnistumisen mahdolliseksi. Myös muut mukana olleet saivat kiitoksia kansliapäällikkötasolta. Hannele Pokka esitti toiveen, että talkoiden työ saa jatkoa jossain muodossa. Itse talkoiden tulokset, kuten nettisivut, siirtyvät jatkossa Hengitysliiton hoidettaviksi.

Työt jatkuvat

Talkoiden nykyinen vetäjä rakennusneuvos Katja Outinen ympäristöministeriöstä kertoi monien talkoisiin liittyvien hankkeiden jatkuvan vielä tänä vuonna. Hän totesi, että monet talkoiden hankkeista, muiden muassa asuntokaupan kehittämiseen liittyvät, jäivät vielä kesken.

– Talkoiden tuloksiin voi olla tyytyväinen, mutta työn täytyy jatkua, Outinen sanoi.

Hän vetää talkoita jatkossa sivutoimisesti ja keskittyy yhä enemmän uusien kosteusasioita koskevien ministeriön määräysten valmisteluun. Ne ovat tulossa lausunnolle piakkoin. Tärkeää on myös, että näihin asioihin liittyvä koulutustoiminta jatkuu. Erityisesti arkkitehdit ovat innostuneet asiasta ja heille on räätälöity rakentamisen kosteusasioita käsittelevää kurssitarjontaa.

Rakennusneuvos Teppo Lehtinen, joka vastaa rakentamiseen liittyvien määräysten valmistelusta ympäristöministeriössä, kuvaili omassa esityksessään, kuinka vaikeaa rakennusten home- ja kosteusasioiden hallinta käytännössä on. On osattava fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ynnä muuta riittävästi. Mikään yksittäinen osaamisen alue ei riitä. Siksi on tärkeää saada näiden asioiden koulutus riittävän syväksi ja laajaksi kaikilla tasoilla. Koulutuksen puolella onkin merkittävää, että opetus- ja kulttuuriministeriö on ottanut asian vahvasti omakseen. 

Kosteusongelmat läsnä kaikkialla

Tohtori Miia Pitkäranta Vahanen-yhtiöistä piti mielenkiintoisen esityksen home- ja kosteusongelmien yleisyydestä Suomessa ja muualla. Vastoin eräitä julkisuudessa usein esitettyjä vääriä väitteitä, ongelma ei suinkaan ole vain suomalainen, vaan näistä ongelmista kärsitään kaikkialla.

Pohjoismaissa ja vastaavissa kylmän vyöhykkeen maissa on omat erikoisuutensa talvesta ja muista vastaavista tekijöistä johtuen. Etelämpänä ei talvea ole, mutta heillä tulee vastaavia kosteus- ja home-ongelmia muista syistä korkean ulkoilman kosteuden ja pitkäaikaisten sateiden vuoksi.

Kosteusvaurioituneiden rakennusten osuus koko rakennuskannassa näyttää olevan kaikkialla samaa tasoa, useita kymmeniä prosentteja. Pitkärannan merkittävään esitykseen palaamme Sisäilmauutisissa pian tarkemmin.

Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriöstä kuvaili kosteus- ja homeongelmien kansanterveydellistä merkitystä. Ihmisten käsitykset niihin liittyvistä riskeistä eivät suinkaan aina ole sopusoinnussa tosiasioiden ja todellisten riskien kanssa.

– Ongelmat pitää silti aina ottaa vakavasti, kuten näissä talkoissa on tuloksellisesti otettu, Pekkola sanoi.

Jatkossa hän toivoo valtioneuvoston uuden monivuotisen kärkihankkeen, jossa painotetaan myös asumisterveyttä, antavan eväitä asioiden tutkimiseen ja oikeisiin toimenpiteisiin päätymiseen. Tälle ohjelmalle tulee vain löytää hyvä ja osuva nimi. Pekkolalle saa lähettää ehdotuksia. Myös tekijöitä tarvitaan, niistäkin ehdotuksia hänelle.

teksti Esko Kukkonen