Teolliset mineraalikuidut ovat lasimaisia kuituja, joiden fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Niistä valtaosa on lasivilloja ja kivivilloja, joista käytetään nimityksiä mineraalivillat ja eristevillat.
Asuin- ja toimistotyyppisissä sisäympäristöissä teolliset mineraalikuidut ovat tavallisesti eristevillakuituja, jotka ovat peräisin esimerkiksi tuloilmajärjestelmissä käytetyistä äänenvaimennusmateriaaleista, putkien ja läpivientien avonaisista mineraalivillaeristeistä, suojaamattomista tai rikkonaisista akustiikkalevyistä sekä rakenteiden lämmöneristeistä.
– Kuitulähteitä esiintyy erityisesti 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla rakennetuissa ilmanvaihtojärjestelmissä, johtava asiantuntija Tapani Tuomi Työterveyslaitokselta kertoo.
Sisäilmaan kuituja irtoaa materiaaleista ilmavirtauksen, tärinän tai iskun seurauksena. Kuituja irtoaa enemmän, kun materiaalit vanhenevat, kostuvat tai altistuvat tavallista korkeammalle ilmankosteudelle. Kuituja voi vapautua sisäilmaan myös huolto- korjaus- ja rakennustöiden aikana tai jos siivous ei ole riittävää.
Teollisten mineraalikuitujen, erityisesti eristevillakuitujen, esiintyminen sisäilmassa korkeina pitoisuuksina voi aiheuttaa ohimeneviä ärsytysoireita.
Toimistoympäristöissä teollisten mineraalikuitujen pitoisuus on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana, eikä toimistoympäristöissä esiintyvillä alhaisilla pitoisuuksilla ole osoitettu terveyshaittoja.
– Syyt tähän voivat liittyä muun muassa käytettyjen materiaalien ja tuotteiden kuitupäästöjen vähentymiseen. On myös mahdollista, että Asumisterveysasetuksessa asetetun toimenpiderajan myötä asiaan on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota ja nykyään osataan entistä paremmin ehkäistä ja hallita ongelmien lähteitä, Tuomi pohtii.
Asumisterveysasetuksen (2015) 19§:ssä teollisten mineraalivillakuitujen toimenpiderajaksi on asetettu 0,2 kuitua/cm2 kahden viikon pölylaskemasta tarkasteltuna. Toimenpideraja toimii epätavanomaisten päästöjen tunnistamisen työkaluna.
Mineraalikuitujen tutkimisen haasteita
Mineraalivillakuitujen esiintymistä sisäympäristöissä voidaan tutkia useilla eri näytteenotto- ja analysointimenetelmillä: geeliteippinäytteiden, suodatinkangasnäytteiden tai pyyhintämenetelmällä otettujen pölynäytteiden avulla. Pyyhintämenetelmällä saadaan selville kuitutyyppi, muilla menetelmillä tarkka kuitupitoisuus. Näytteet analysoidaan joko valomikroskopian menetelmillä tai elektronimikroskooppisesti.
– Suurimmat haasteet mineraalikuitujen tutkimisessa liittyvät näytteenottoon, toteaa Tuomi.
Tuomen mukaan näytteenottopisteiden valinnassa kannattaa huomioida muun muassa mahdollisten kuitulähteiden läheisyys, paikalliset ilmavirrat sekä tilojen käyttäjien oleskeluvyöhykkeet. Näyte otetaan kahden viikon laskeumasta, eli näytteen keräyspaikan tulee olla sellainen, jossa huoneilman pöly voi vapaasti laskeutua näytteen keräyspinnalle kahden viikon ajan.
– Pinnan tulisi olla sileä. Näytteen keräyskohtaan ei saa osua voimakkaita ilmavirtauksia esimerkiksi tuloilmaelimestä. Mikäli kuitujen lähde on ilmanvaihtojärjestelmä, on varsinkin isossa tilassa hyvä huomioida näytteenottopisteen etäisyys tuloilmaelimiin, koska ilmaan vapautuva, halkaisijaltaan yli 3 µm:n kuitu laskeutuu melko nopeasti. Kun tutkittavasta tilasta otetaan vähintään kolme näytettä, on mielekästä kattaa pitoisuuden vaihtelu pinnoilla huomioimalla etäisyys kuitulähteisiin.
– Näytettä ei tule kerätä ikkunalaudalta tai hyllyvälistä, ja näytteenottopinta on syytä merkitä selkeästi, jotta sitä ei siivota tai peitetä kahden viikon näytteenottoajan aikana. Suositeltava näytteenottokorkeus on noin 1 ½ metriä lattiatasosta, mikä vastaa tavanomaista hengityskorkeutta toimistotyössä, Tuomi selventää.
Asumisterveysasetuksen soveltamisohjeeseen teollisia mineraalikuituja koskeva päivitys
Suomessa on useita mittauspalveluita tuottavia laboratorioita. Haasteena ovat olleet laboratorioiden väliset erot sekä analyysitavoissa että havainnoinnissa.
Vastikään Asumisterveysasetuksen soveltamisohjeeseen tehdyn päivityksen on tarkoitus yhdenmukaistaa näytteenotto- ja analyysikäytäntöjä sekä edistää mineraalikuitunäytteitä tutkivien laboratorioiden tulosten vertailukelpoisuutta.
– Toisaalta muutoksen avulla haluttiin varmistaa, että tutkitaan nimenomaan ärsytysoireiden kannalta relevantteja isoja, halkaisijaltaan > 3 µm:n, kuituja eikä esimerkiksi hengitettäviä, ilmanvaihtosuodattimista peräisin olevia harmittomia, pienempiä kuituja, Tuomi sanoo.
– Aiemman käytännön mukaan teippinäytteiden tulos saattoi olla verrannollinen käytettyyn suurennokseen, koska asetuksessa tai sen soveltamisohjeessa ei ollut määritelty analysoitavien kuitujen halkaisijaa.
Mitä Asumisterveysasetuksen soveltamisohjeeseen päivitettiin?
Valviran laatiman Asumisterveysasetuksen soveltamisohjeen III-osaa on maaliskuun 2021 lopussa päivitetty teollisten mineraalikuitujen näytteenoton ja määritykseen liittyvien yksityiskohtien osalta.
– Soveltamisohjetta tarkennettiin kohdista, jotka olivat aiemmin tulkinnanvaraisia, sisäilma- ja asumisterveysasiantuntija Pertti Metiäinen Valvirasta tähdentää.
Teolliset mineraalivillakuidut ovat ensisijaisesti muiden kuin asuinympäristöjen olosuhteita heikentävä tekijä. Soveltamisohjeen mukaan kahden viikon laskeuma kerätään suoraan pinnoilta, esimerkiksi työpöydän tasolta geeliteipin avulla tai imuroimalla näyte suodatinkoteloon. Tutkittavista tiloista on aina syytä ottaa useampia näytteitä. Näytemäärä riippuu huonetilan pinta-alasta, mutta suositeltavaa on ottaa vähintään kolme näytettä.
Soveltamisohjeen mukaan näytteistä lasketaan valomikroskoopin avulla vähintään 100-kertaisella suurennoksella ne teolliset mineraalikuidut, joiden halkaisija on vähintään 3 μm ja pituuden suhde halkaisijaan vähintään 3:1. Määritysrajan on oltava ≤ 0,1 kuitua/cm² ja näytteenottopinta-alan vähintään 14 cm². Tutkittavasta tilasta ilmoitetaan näytetulosten keskiarvo, jota verrataan toimenpiderajaan mittausepävarmuus huomioon ottaen. Määritys voidaan tehdä myös pyyhkäisyelektronimikroskopiaa hyödyntäen suodatin-kotelonäytteistä olettaen, että analysoidaan vastaavan kokoisia kuituja ja että saavutetaan vähintään vastaava määritysraja.
– Tällä hetkellä vain yhdellä laboratoriolla on Ruokaviraston hyväksyntä teollisten mineraalikuitujen analysointimenetelmälle. Hyväksyntä kuitenkin vaaditaan, jos tehdään terveydensuojelulain mukaisia tutkimuksia. Myös muiden laboratorioiden kannattaa siis hakea hyväksyntää, Metiäinen painottaa.
Teksti: Anna Merikari