Luottamuspulasta rakentavaan yhteistyöhön kunnissa – miten ja miksi?

Todellinen kriisi on käsillä, jos kuntalaiset eivät enää luota kunnan toimijoiden kykyyn ja haluun pitää huolta tilojen terveellisyydestä – tilojen, joissa lapsemme opiskelevat ja käyvät koulua ja joissa he oireilevat ja pahimmillaan sairastuvat loppuelämäkseen. Tällöin kriisin ydin on kuntalaisten ja vanhempien syvenevä epäluottamus kuntapäättäjiä ja viranhaltijoita kohtaan.

Kerta toisensa jälkeen saamme lukea, kuinka vanhemmat taistelevat terveiden tilojen puolesta. Kuntoraportit kertovat karua kieltään koulujen mikrobivaurioista, ja oirekyselyt tukevat sanomaa. Vanhemmat saattavat käyttää runsain mitoin aikaa ja voimavaroja ongelmien selvittämiseen. Epäluottamus lisääntyy, jos kuntien vastaus sisältää hidastelua, selittelyä ja pahinta kaikesta, tiedottamisen kehnoutta ja puutteellisuutta. Epäluottamus lisääntyy myös, jos vanhemmille ei toimiteta pyydettyjä dokumentteja ja jos tehtyjä tai suunniteltuja toimenpiteitä perustella selkeästi. Rakennusten epäonnistuneet tiivistykset ja osakorjaukset eivät tilannetta paranna.

Ei tämän näin pitäisi mennä. Onneksi on parempiakin tarinoita.

Yhdessä paremmassa tarinassa vanhemmat aloittivat taistelun koulujen puolesta, tekivät töitä asioiden hyväksi ja olivat aktiivisia. He esittivät kunnalle kritiikkiä ja myös toimivampia tapoja ja prosesseja. He antoivat ammatillisen osaamisensa käyttöön yhteiseksi hyväksi. Ja ennen kaikkea he kaiken maksajina vaativat saada tietää, mitä kunnassa tapahtuu. He myös vaativat nähdäkseen kaikki tärkeinä pitämänsä dokumentit. Tässä tarinassa kaikki mahdollinen tieto tuotiin julkiseen keskusteluun ja vanhat mallit haastettiin.

Tässä hyvässä tarinassa kuntalaiset ja kunnan hallinto virkamiehineen ja poliitikoineen löysivät tien yhteistyöhön. Melko karikkoista ja raskasta yhteistyö alkuun oli, kukapa mieluusti myöntäisi tehneensä virheitä ja erehdyksiä. Tukemalla päätöksentekijöitä oikealla tiedolla ja tekemällä perusteltuja ehdotuksia uusista toimintatavoista pelkän vaatimisen ja arvostelun sijaan yhteistyö onnistui.

Siitä sen on kuitenkin lähdettävä. Sisäilmaongelmaisissa kouluissa on ongelmia, koska jotain on tehty väärin. Se on aika myöntää. On selvitettävä, mitä virheitä on tehty, ja kehitettävä uusia toimintatapoja ja menetelmiä. Rakennusten korjaamisen menetelmiä on kehitetty jo pitkään, mutta nyt on korjattava myös kunnalliset toimintatavat. Sisäilmaa ei enää saa käyttää politiikan tekemiseen, vaan politiikan tekijöiden ja viranhaltijoiden on kohdattava sisäilmaongelmat faktojen valossa ja huolehdittava lastemme terveestä ympäristöstä, kuten laki ja terve järki edellyttävät. Ja on pystyttävä myöntämään tehdyt virheet. Virkavastuu tarkoittaa vastuuta työstä, ja se vastuu on kuntalaisia kohtaan: kun kuntalainen kysyy, siihen on syytä vastata asiallisesti ja viipymättä.

Ja se hyvä tarina. Se on totta. Me onnistuimme siinä. Meillä Porvoossa on yhä sisäilmaongelmia, mutta niitä ei piilotella. Kaikki tieto julkistetaan. Me korjaamme nyt väärin korjattuja rakennuksia, ja sekin kerrotaan. Meni huonosti, mutta nyt yritetään tehdä kunnolla. Meille on palkattu lisää ihmisiä kiinteistönpitoon, ja korjausbudjetin ylitys on tarpeen vaatiessa mahdollista, jotta korjaukset saadaan tehtyä kerralla kunnolla. Prosessit on auditoitu ja muutettu. On tehty myös henkilövaihdoksia. Linnakkeet on purettu, jotkut katapultilla. Ennen kaikkea: keskusteluyhteys toimii, ja luottamus on palaamassa.

Kirjoittaja: