Sisäilmastoluokitusta ollaan parhaillaan uusimassa. Uusi luokitus pyritään saamaan valmiiksi ensi vuonna ja se on tarkoitettu olemaan sopusoinnussa paraikaa uusittavana olevien rakentamismääräysten kanssa. Materiaalien päästöluokitusta ollaan uusimassa samaan tahtiin Sisäilmastoluokituksen kanssa.
Sisäilmaston laadun kehittämisen osalta tehtiin Suomessa merkittävä kehitysaskel vuonna 1996, kun Sisäilmayhdistys julkaisi sisäilmastoluokituksen ja rakennusmateriaalien päästöluokituksen. Sisäilmastoluokitus on näiden kuluneiden 20 vuoden aikana antanut mahdollisuuden asettaa mielekkäät ja lukuarvoin ilmaistavat vaatimustasot uudisrakentamisen sisäilmastotavoitteille.
Rakennusmateriaalien M1-päästöluokitus puolestaan on tarjonnut kotimaisille ja ulkomaisille materiaalivalmistajille mahdollisuuden osoittaa luotettavasti ja kohtuuhinnalla tuotteitdensa vähäpäästöisyys. Teollisuus on ottanut luokituksen vastaan myönteisesti ja tällä hetkellä luokituksia on myönnetty yli 3600. Päästöluokituksen saamisen perusteena ovat hyväksytyt kemiallisten päästöjen sekä hajujen testit. Luokitusvaatimukset sekä tähän mennessä annetut luokitukset löytyvät nettisivuilta www.m1.rts.fi.
Materiaaliluokitus M1 on vähentänyt vuosien mittaan oleellisesti rakennusmateriaaleista huoneilmaan lähtevien haitallisten päästöjen määriä. Tutkimukset osoittavat, että vaikutus on ollut päästöjen ja sisätilojen kemiallisen kuorman väheneminen aiemmasta murto-osaan. Luokituksen piiriä on vuosien mittaan laajennettu. Mukana ovat jonkin aikaa olleet myös kalusteet, joista varsinkin uutena lähtee aikamoisia päästöjä sisäilmaan.
Tänä vuonna luokitusta on laajennettu myös pehmustettujen toimistokalusteiden puolelle. Tarvetta tällaiseen on, sillä varsinkin työtuolien päästöissä on todettu suuria eroja. Uudistuksissa tärkeintä on ollut pysyä sekä tekniikan että mittaustekniikan kehityksessä mukana. Kuitenkin yhä voimakkaammin tulee mukaan myös eurooppalaistumisen haaste. Luokitusten, etenkin M1-materiaaliluokituksen, kehittämisessä on siksi jatkossa otettava huomioon entistä vahvemmin eri maiden viranomaisvaatimusten ja eurooppalaisen CEN-standardointityön kehitys. Useat jäsenvaltiot ovat ottamassa materiaalipäästöt viranomaissääntelyn piiriin.
Suomi ei kuitenkaan vielä ole näihin materiaalipäästöjen viranomaisvaatimuksiin menossa. On aina huomattava, että virallinen CE-merkintävaatimus asettaa vain minimitason. Ostajalla on edelleen oikeus vaatia parempaa, ja siihen tarvitaan vapaaehtoisia luokituksia. On kuitenkin tärkeää, että tällainen vapaaehtoinen luokitus on mahdollisimman pitkälti vaatimuksiltaan ja ennen kaikkea mittaustavoiltaan teknisesti viranomaisvaatimusten, käytännössä CE-merkintävaatimusten, kanssa sopusoinnussa.