M1-luokitusta uusitaan eurooppalaiseksi

M1-materiaaliluokituksen uusi versio lähtee lausunnolle ensi vuoden alkupuolella.

Sisäilmaston laadun kehittämisen osalta tehtiin Suomessa varmasti merkittävin kehitysaskel vuonna 1996, kun Sisäilmayhdistys julkaisi sisäilmasto ja rakennusmateriaalien päästöluokituksensa. Sisäilmastoluokitus antoi mahdollisuuden asettaa mielekkäät ja lukuarvoin ilmaistavat vaatimustasot uudisrakentamisen sisäilmastotavoitteille. Rakennusmateriaalien M1-päästöluokitus puolestaan tarjosi materiaalivalmistajille mahdollisuuden osoittaa luotettavasti ja kohtuuhinnalla tuotteittensa vähäpäästöisyys.

Sisäilmastoluokitus on yleistynyt vuosien mittaan rakennuttajien käytössä. Materiaaliluokitus M1 on puolestaan vähentänyt oleellisesti rakennusmateriaaleista huoneilmaan lähtevien haitallisten päästöjen määriä. Tutkimukset osoittavat, että vaikutus on ollut päästöjen väheneminen aiemmasta jopa kymmenesosaan.

Myös teollisuus on ottanut M1-luokituksen myönteisesti vastaan. Tällä hetkellä luokitettuja tuotteita on jo 3306, joista ilmanvaihtotuotteita 322, kalusteita 29 ja varsinaisia rakennusmateriaaleja 2955. Yrityksiä, sekä kotimaisia että ulkomaisia, jotka ovat hakeneet ja saaneet näitä luokituksia, on tällä hetkellä 222, joista ilmanvaihtoalan yrityksiä on 10.

Kuluneiden kahden vuosikymmenen mittaan on luokituksia uudistettu useampaan otteeseen. Tärkeintä on ollut pysyä sekä tekniikan että mittaustekniikan kehityksessä mukana, missä on ilmeisesti onnistuttu. Vapaaehtoisen luokituksen tulisi olla mahdollisimman kansainvälinen ja tarjota valmistajille ainakin Euroopan mitassa riittävät perusteet tuotteen hyväksymiseen tarkoitettuun käyttöönsä. Vapaaehtoisten luokitusten, joita on tällä hetkellä jo useassa maassa, rooli muuttuu virallisia vaatimuksia täydentäviksi.

Luokitusten, etenkin M1-materiaaliluokituksen, kehittämisessä on siis jatkossa otettava huomioon entistä vahvemmin EU:n viranomaisvaatimusten ja eurooppalaisen CEN-standardointityön kehitys. Useat jäsenvaltiot ovat ottamassa materiaalipäästöt viranomaissääntelyn piiriin. Niin on Saksan, Ranskan ja Belgian lisäksi Liettuassa ja Ruotsissa. Muita maita liittynee joukkoon, kun standardit hyväksytään.

Kansallinen viranomaissäätely määrittää vain minimitason tuotteen hyväksynnälle, ostajalla on edelleen oikeus vaatia parempaa. Siihen tarvitaan vapaaehtoisia luokituksia, kuten meidän M1-luokitusta. On kuitenkin tärkeää, että tällainen vapaaehtoinen luokitus on mahdollisimman pitkälti vaatimuksiltaan ja mittaustavoiltaan teknisesti viranomaisvaatimusten kanssa sopusoinnussa.

Luokitusten kehitystyö on siksi saamassa uutta vauhtia EU:n vaatimusten ja eurooppalaisen standardointityön taholta. Uudet ehdotukset ovat valmistumassa ja M1-materiaaliluokituksen uusi versio lähtee lausunnolle ensi vuoden alkupuolella. Varsinainen sisäilmastoluokituksen uudistaminen odottaa toistaiseksi vastaavien rakentamismääräysten valmistumista.