Rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin on sisällytetty yksityiskohtaiset vaatimukset siitä, mitä jäsenvaltioiden tulee tehdä. Komissio vaatii jäsenvaltioilta tiukan kansallisen raportoinnin edistymisestä vuosina 2020, 2030, 2040 ja 2050.
Direktiivi edellyttää, että myös korjausratkaisut ovat kustannustehokaita. Sitä arvioitaessa pitää ottaa huomioon kaikki rakennuksen elinkaaren aikaiset hyödyt ja kustannukset. Tällöin erityisesti sisäilmaston ja sen vaikutusten merkitys kasvaa. Direktiivissä todetaankin, että korjausstrategiassa ”otetaan huomioon näyttöön perustuva arvio odotetuista energiansäästöistä ja esimerkiksi terveyteen, turvallisuuteen ja ilmanlaatuun liittyvistä laajemmista hyödyistä”.
Korjaamisessa etusijalle pitää asettaa ne toimenpiteet, joilla samanaikaisesti parannetaan energiatehokkuutta, vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä ja parannetaan sisäolosuhteita. Nyt olisikin korkea aika kaivaa esiin vuosien varrella tehdyt oppaat sisäilmakorjauksista, päivittää ne ja kehittää uuden tekniikan tarjoamia ratkaisuja.
Suomi on vielä täynnä rakennuksia, joissa ei ole toteutettu kaikkia jo hyvinkin tunnettuja korjaus- ja perusparannustoimenpiteitä: ilmanvaihto on usein säätämätön ilman lämmöntalteenottoa, epäpuhtaudet leviävät rakenteista sisäilmaan, kun rakennus on liiaksi alipaineinen, eikä ilmanvaihtoa säädetä tarpeen mukaan. Asuinkerrostaloissa sisälämpötilat kulkevat omia ratojaan, kun lämmityksen säätö ei näytä vieläkään olevan kunnossa. Termostaatit säätävät oman päänsä mukaan asukkaiden tarpeista välittämättä. Energiaa hukataan, kun sisälämpötila on liian korkea, ja samalla lisätään terveyshaittoja. Terveyshaittoja aiheuttavat myös liian alhaiset huonelämpötilat.
Direktiivi edellyttää myös korjaustoimenpiteiden rahoituksen parantamista. Rahoituksessa tulee helposti vastaan rakennusten vakuusarvo ja lainaehdot. Olisiko aika kehittää rahoitusmuotoja siten, että myös rakennuksen sisäilman laatu otettaisiin huomioon esimerkiksi lainaehdoissa ja rakennuksen vakuusarvossa? Tämä olisi win-win-tilanne niin asukkaille, rakennusten omistajille kuin lainojen myöntäjällekin sekä myös energiatehokkuudelle.
Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden tulee kehittää politiikkaansa perusteellisten korjausten (deep renovation) edistämiseksi. Yhtenä keinona direktiivi tuo esiin eräänlaisen peruskorjauspassin, jonka avulla rakennuksen omistaja voisi osoittaa rakennuksensa tilanteen korjausten osalta. Luotettavan korjaustiedon puuttuminen onkin suuri ongelma mm. asuntokaupassa. Ostajalla ei ole asuntoa ostaessaan mahdollisuutta verrata objektiivisesti tulevia korjauksia, joiden pitäisi vaikuttaa kauppahintaan. Hyvä ylläpito ei näy kauppahinnassa, jos ei ole olemassa menetelmää korjausvelan huomioon ottamiseksi kauppahinnassa. Olisiko aika herätellä henkiin 2000-luvun alussa kehitetty rakennusten tähtiluokitus ja muuttaa näkökulmaa enemmän direktiivin tavoitteita tukevaksi?
Lisätietoa uusitusta direktiivistä ja sen toimeenpanosta tullaan kertomaan FINVACin järjestämässä Rakennusten energiaseminaarissa Finlandia-talossa 8.10.2019. Seminaarissa saadaan myös tietoa siitä, miten Suomessa on edetty uusitun direktiivin toimeenpanossa (Direktiivi on toimeenpantava maaliskuussa 2020.).
Teksti: Olli Seppänen