Päätös rakennustuotteiden CE-merkinnän päästöluokituksista viivästyy

Suomalaiset asiantuntijat kokivat suurimmaksi ongelmaksi sen, että komission ehdotuksessa muun muassa VOC-yhdisteille asetetut raja-arvot olivat oleellisesti korkeampia kuin vapaaehtoisluokituksessa nykyisin käytössä olevat vaatimukset. Ehdotus pohjautui tältä osin tähän tilanteeseen sovitettuihin työhygieenisiin LCI raja-arvoihin. LCI on lyhenne sanoista ”lowest concentration of interest”. Komission ehdottamissa vaatimuksissa ei ollut myöskään nykyisin yleisesti käytettyä TVOC – vaatimusta eli vaatimusta haihtuvien orgaanisten aineiden kokonaismäärälle. Tämä on käytännössä osoittautunut merkittäväksi näitä päästöjä rajoittavaksi tekijäksi. Pahimmillaan komission ehdotuksen lopputulos olisi ollut se, että markkinoille tulevat rakennusmateriaalit voisivat päästää huoneilmaan paljon nykyistä enemmän orgaanisia epäpuhtauksia. Toisaalta on todettava, että lopullisista vaatimustasoista päättävät jäsenvaltiot itse.

Komission ehdotus perustuu materiaalipäästöjen vähentämiseen tähdänneeseen eurooppalaiseen monivuotiseen sisäilmaemissioiden päästötestauksen harmonisointityöhön ja sen laillisuus perustuu rakennustuoteasetuksen antamiin valtuuksiin rakennustuotteiden vaatimusten yhtenäistämiseksi Euroopassa. Lokakuun alussa julkaistussa testistandardissa EN 16516 on esitetty yhtenäistetty laskentatapa TVOC:lle, sillä ne ovat osa eräiden EU:n jäsenvaltioiden määräysten vaatimuksia. Tällä on katsottu edistettävän vähäpäästöisten rakennusmateriaalien kehittämistä, myös tulevaisuudessa.

Komissio lähetti kesällä ehdotuksen uudelleen valmisteluun

Komission ehdotusta käsiteltiin rakennusalan niin sanotun Advisory groupin kokouksessa kesäkuussa. Siellä kansalliset asiantuntijat saattoivat ottaa kantaa ja vaikuttaa ehdotukseen. Suomea kokouksessa edusti ympäristöministeriön rakennusneuvos Teppo Lehtinen. Hän kertoi kokouksen jälkeen, että useat maat vastustivat ehdotusta. Pitkän keskustelun jälkeen komissio päättikin luopua ehdotuksesta silloisessa muodossa ja siirtää sen edelleen valmisteluun asiantuntijaryhmälle. Siinä Suomea edustaa tekniikan tohtori Helena Järnström VTT Expert Service Oy:stä. Ryhmä kokoontui viime syyskuussa. Järnström kertoi, että kokouksessa komission edustajat ajoivat edelleen edellä esiteltyä LCI -linjaa ja vastustivat TVOC:n sisällyttämistä luokitukseen. Järnströmin mukaan usean maan, kuten Suomen ja Saksan, edustajat eivät kuitenkaan olleet asiasta vakuuttuneita. Asian käsittelyä päätettiin siksi jatkaa asiantuntijaryhmän seuraavissa kokouksissa.

Advisory group on myös ehtinyt pitää toisen kokouksen lokakuun alussa. Kokoukseen osallistuneen Teppo Lehtisen mukaan komissio ei tuonut uutta esitystä pöydälle, vaan on päättänyt jatkaa valmistelua asiantuntijaryhmässä.

– Näkemyksiä pyritään lähentämään vuoden loppuun mennessä. Asiaan tullaan palaamaan ensi vuoden alkupuolella seuraavassa Advisory group’in kokouksessa, Lehtinen kertoo.

Tarvetta on yhteisiin vaatimuksiin

Komission mandaatilla toimiva Euroopan standardointijärjestö CEN:n tekninen komitea, CEN/TC 351, jonka työstä Suomessa vastaa ympäristö- ja energiajohtaja Pekka Vuorinen Rakennustuoteteollisuus RTT ry:stä, on nyt lokakuussa saanut rakennustuotteiden vaarallisten aineiden päästöjen testimenetelmäharmonisoinnin tehtävänsä osittain valmiiksi, kun sisäilmaemissioiden testimenetelmästandardin EN 16516 ”Construction products – Assessment of release of dangerous substances – Determination of emissions into indoor air” julkaistiin.

– RTT keskustelee nyt sisäilmaemissiotestauksen asiantuntijoiden kanssa tarpeesta kääntää standardi suomeksi, sillä olemme SFS:n toimialayhteisönä siitä vastuussa, kertoo Vuorinen.

Myös Vuorinen on edellä esitetyn mukaisesti tehnyt sen johtopäätöksen, että komission VOC -luokitusehdotus on pantu tältä erää jäihin, kun komissiolle ja jäsenvaltioille yhteisesti sopivaa ehdotusta ei ole saatu aikaan. Tilanne esimerkiksi rakennustuotteiden valmistajien ja asiaa pohtivien CEN:n tuotestandardointikomiteoiden osalta on nyt kuitenkin epäselvä.

– Nopeaa ratkaisua toivottaisiin siitäkin syystä, että monilla rakennustuotteiden valmistajilla on kova markkinaehtoinen tarve saada asia maaliin ja vaaralliset aineet sisällytettyä osaksi tuoteryhmänsä CE-merkintää, toteaa Vuorinen.

Tavoite on selvä myös komissiolla, joka yhdenmukaistamalla lainsäädäntöä ja näin poistamalla kaupan teknisiä esteitä pyrkii luomaan yhteiset eurooppalaiset rakennustuotteiden markkinat.

EK