Hyvä ja viihtyisä sisäilma on tärkeää terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, sillä vietämme valtaosan vuorokaudesta sisätiloissa: kotona, työpaikalla, koulussa, päiväkodissa. Laadukkaassa sisäilmassa ei ole häiritseviä hajuja, ja se on lämpöolosuhteiltaan sopivaa ja ilmankosteudeltaan miellyttävää. Hyvää sisäilmaa ei edes huomaa. Hyvä sisäilma on monen tekijän summa, eikä se sisällä terveydelle haitallisia määriä kemiallisia, biologisia tai fysikaalisia tekijöitä.
Sisäilmassa on sisä- ja ulkolähteistä peräisin olevia kaasuja ja hiukkasia. Sisäilmassa voi olla monenlaisia haittatekijöitä, ja huono sisäilma lisää paitsi terveyshaittoja myös heikentää viihtyvyyttä ja työtehoa. Usein sisäilmasta johtuva oireilu liittyy puutteelliseen ilmanvaihtoon, kosteus- ja mikrobivaurioihin, VOC-yhdisteisiin (haihtuvat orgaaniset yhdisteet) ja teollisiin mineraalikuituihin. Harvemmin sisäilmaongelman aiheuttaa vain joku yksi tietty tekijä, vaan taustalla vaikuttavat tavallisesti monet tekijät yhtä aikaa.
Sisäilmaongelmia ja niistä koituvia terveyshaittoja voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää mm. huolehtimalla rakennusten kunnosta ja reagoimalla ongelmiin ajoissa. Kun huoli sisäilman laadusta herää, tulisi tilanteeseen reagoida nopeasti ja selvittää rakennuksen kunto ja sisäilman laatu. Vastuu rakennuksen tutkimisesta on sen omistajalla ja työpaikalla työnantajalla.
Miten sisäilmaa voidaan tutkia?
Sisäilmaongelma ei välttämättä näy ulospäin. Pinnat saattavat olla kauniit ja ehjät, mutta rakennuksessa voi silti muhia jotakin, joka heikentää sisäilman laatua.
– Kun ihminen haistaa tai huomaa rakennuksessa poikkeavuuden, merkkivalon pitäisi syttyä. Aistinvaraiset havainnot ovat ensimmäinen, ja usein myös luotettavin, mittari sisäilmaongelman selvittelyn käynnistämiseksi, Asumisterveysliiton toiminannanjohtaja ja sertifioitu rakennusterveysasiantuntija Hannele Rämö sanoo.
Kun epäily sisäilmaongelmasta herää, tulee epäilykseen tarttua. Sisäilmaa voidaan tutkia erilaisin keinoin: voidaan käyttää muun muassa homekoiraa, mitata VOC-yhdisteitä, ottaa pinta-, sively- ja raapenäytteitä, kerätä pintapölynäytteitä sekä tutkia ammoniakkia ja formaldehydiä ja vanhemmista rakennuksista haitta-aineita, kuten kreosoottia ja öljyhiilivetyjä. Asiantuntijan tehtävänä on kartoittaa, miten lähdetään tutkimaan.
– Hajuja ei kuitenkaan voida mitata. Haju on aina subjektiivinen kokemus: joku haistaa, joku ei. Tetrakloorianisolin eli mummolan hajun kyllä pitäisi jokaisen haistaa. Kyseinen haju syntyy rakennukseen 15–30 vuoden kuluessa, jos sen puurakenteita on käsitelty puuntuoja-aineella, kuten Ky5, Rämö kertoo.
Rämö korostaa asumis- ja oleskeluympäristön kokonaisuuden huomioimista selvityksiä ja tutkimuksia tehtäessä. Rakenteiden tutkimisen lisäksi tulisi huomioida myös kalustuksen ja kodintekstiilien vaikutus, kasvien ja elektronisten laitteiden osuus sekä kodin siivous- ja hygieniatuotteiden merkitys, sillä myös ne tuovat epäpuhtauksia sisäilmaan.
-Tutkimusten jälkeen on olennaista tietää, mitä saadulla tutkimusaineistolla tehdään, mitä se osoittaa, mitä toimenpiteitä sen perusteella tulisi seuraavaksi tehdä ja kuka toimenpiteet tekee. Se on mielestäni suuri haaste kentällä, Rämö toteaa.
Rakennusten korjaaminen ja uudistaminen vaativat taloudellisia satsauksia. Laadukas kuntotutkimus maksaa, mutta se on väärä paikka säästää. Riittävän laajat tutkimukset ovat tärkeä osa korjausprosessia, jotta tiedetään, kannattaako rakennusta ylipäätään korjata ja mitä ja millä laajuudella korjataan.
Pelkkä epäpuhtauden olemassaolo rakenteessa ei välttämättä tarkoita sisäilmaongelmaa. Siksi rakenteiden mikrobivaurioiden tapauksessa arvioidaan mm. merkkiainekokeiden ja painesuhdemittauksin, onko vaurioituneesta rakenteesta ilmayhteys sisäilmaan.
Kiistanalaiset sisäilman toksisuusmittaukset
Sisäilman aiheuttamat terveyshuolet ovat yleisiä. Sisäilmaongelmien todentamiseksi käytetään erilaisia markkinoilla olevia sisäilmamittauksia, jotka ovat yleistyneet lisääntyneiden sisäilmaongelmien myötä. Toksisuus- eli sisäilman myrkyllisyysmittauksia mainostetaan yksinkertaiseksi ja nopeaksi keinoksi, jolla voidaan paljastaa sisäilmaongelma pintoja rikkomatta. Sisäilman toksisuusmittauksia käyttävät niin yksityishenkilöt kuin monet kunnatkin, vaikka niistä saatuja tuloksia pidetään epäluotettavina.
Yhdelläkään toksisuustestillä ei toistaiseksi ole terveysviranomaisen hyväksyntää. Valtion asiantuntijaorganisaatioiden, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ja Työterveyslaitos TTL:n, sekä Kuopion yliopiston mukaan solutoksisuustesteillä ei voida arvioida sisäilman terveysriskiä eivätkä ne korreloi kosteusvaurioihin, joiden tiedetään aiheuttavan terveyshaittoja. Aiheesta on myös vastikään julkaistu artikkeli Duodecim-lehdessä.
Toksisuusmittausten riskinä ovat terveysviranomaisten mukaan virheelliset johtopäätökset ja toimenpiteet, joista puolestaan voi seurata inhimillistä kärsimystä ja taloudellista haittaa. Toksisuustestien suurimpana ongelmana pidetään niiden tavoitetta kuvata moninaista sisäilmaoireilua yksittäisellä testimenetelmällä.
– Mikään yksittäinen testi ei pysty kuvaamaan kaikkia terveyshaittaa aiheuttavien epäpuhtauksien vaikutuksia. Nykyisetkään menetelmät eivät ole täydellisiä, ja niidenkin rajoitukset on ymmärrettävä. Uusia, entistä parempia tutkimusmenetelmiä kaivataan, kunhan menetelmien luotettavuus ja sovellettavuus käyttötarkoitukseensa on ensin osoitettu, sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sanoo.
Epäily sisäilmaongelmasta edellyttää perusteellista tutkimusta
Sisäilmaongelman selvittely ja korjaustarpeiden kartoittaminen on ongelman monisyisyyden vuoksi haastavaa, ja se edellyttää laaja-alaista osaamista ja monipuolisia tutkimusmenetelmiä. Terveyshaitan arvioinnissa on tiukat vaatimukset analyyseille, mittauksille ja muille selvityksille. Sisäilmaepäily edellyttää aina rakennuksen kokonaisvaltaista tutkimusta, eikä helppoa yhtälöä ole.
Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysasetus (545/2015) ohjeistaa sisäilmaongelmien selvittelyssä, ja sen on tarkoitus selkeyttää rakennusten terveydellisten olosuhteiden arviointia. Asetuksessa on listattuna terveysriskien toimenpiderajoja, joihin viranomaiset voivat tukeutua päätöksenteossa.
Asetuksen mukaan terveyshaitta on arvioitava kokonaisuutena siten, että altisteen toimenpiderajaa sovellettaessa otetaan huomioon altistumisen todennäköisyys, toistuvuus ja kesto, mahdollisuudet välttyä altistumiselta tai poistaa haitta sekä poistamisesta aiheutuvat olosuhteet ja muut vastaavat tekijät.
– Lisäksi terveydensuojelulaissa ja asumisterveysasetuksessa sisäilmaongelmia selvittäville asiantuntijoille on säädetty pätevyysvaatimukset, jotka edellyttävät monipuolista alan koulutusta sekä hyvää perehtyneisyyttä ja kokemusta sisäilmakysymyksissä, Pekkola jatkaa.
Milloin sitten voidaan sanoa, että sisäilmaongelmaa on tutkittu tarpeeksi?
– Kun rakennusten sisäilmakysymysten selvittämisessä käytetään pätevyytensä osoittanutta asiantuntijaa, tutkimusmenetelmiä, joiden luotettavuus käyttötarkoitukseensa on uskottavasti osoitettu, ja sen lisäksi tilannetta arvioidaan huomioimalla epävarmuustekijät ja haitan kokonaisarvio, voidaan hyvällä varmuudella todeta, että haitalliset tekijät ja niiden merkitys rakennuksen käyttäjille pystytään arvioimaan hyvin, Pekkola sanoo.
Teksti: Anna Merikari