Messukeskuksen Kokoustamo on uudistunut ja on nyt nimeltään Messukeskus Siipi. Aikaisemmin Talvipuutarha-nimellä kulkenut näyttelytila on nyt Valo. Itse seminaari on rakennettu perinteisellä kaavalla. Viime syksynä abstraktin lähettäneistä on koottu 70 esityksen ohjelma.
Tänä vuonna seminaarissa ovat vahvasti esillä ajankohtaiset hankkeet sekä avaussessiossa että omassa sessiossaan. Avaussessiossa Anne Korpi Senaatti-kiinteistöstä avaa Suomen sisäilma-asioiden tilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Esitys pohjautuu Senaatti-kiinteistöjen strategiavalmistelun yhteydessä tehtyihin kyselyihin ja haastatteluihin.
Painesuhteiden hallintaan ja ilmanvaihdon käyttöön perehdytään neljän esityksen verran. Sessiossa Marianna Tuomainen Helsingin kaupungilta esittelee Kuntien sisäilmaverkostossa laaditun ilmanvaihdon käytön yleisohjeen. Tätä tukemaan on tehty myös kattava perustelumuistio. Näihin liittyvä Sisäilmayhdistyksen ensimmäinen Hyvä sisäilma -suositus julkaistaan seminaaripäivänä.
Rakennusmikrobiologisen tutkimuksen sessiossa käsitellään erilaisia tutkimusmenetelmiä ja niiden tulkintaa. Anna-Mari Pessi Turun yliopistosta kertoo MALDI-TOF- massaspektrometrian käytöstä mikrobitunnistuksessa. Terveysaiheisessa sessiossa Juha Pekkanen Helsingin yliopistosta esittelee FINTERVEYS2017- tutkimusta, jossa selvitettiin ensimmäistä kertaa sisäilmaan liittyvää oireilua ja lääkärissäkäyntejä kansallisesti edustavassa otoksessa. Tutkimuksen mukaan merkittävä osa Suomessa asuvasta väestöstä kokee tai on kokenut sisäilmaan liittyviä oireita, erityisesti työpaikoilla, ja on myös käynyt asian takia lääkärissä.
Rakennuksen kattava ja riittävän perusteellinen kuntotutkimus sekä muiden lähtötietojen kerääminen korjaussuunnittelua varten on onnistuneen korjaushankkeen perusedellytys. Ilman näitä riski korjaushankkeen epäonnistumiseen on suuri. Aiheesta kertoo Ramboll Finland Oy:n Timo Turunen, joka on ollut mukana myös Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen korjausoppaan päivittämisessä. Opas oli lausunnoilla vajaa vuosi sitten, (https://www.sisailmauutiset.fi/rakentaminen-2/kosteus-ja-mikrobivaurioituneiden-rakenteiden-korjausopas-lausunnolla/) ja se pyritään saamaan julkaistavaksi kevään aikana.
Sisäilmakorjauksissa toisinaan vähemmälle huomiolle jäävä jälkiseuranta on Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n Katariina Laineen esityksen aiheena. Seuranta ja viestintä ovat tärkeitä osa-alueita korjaamisessa, kun käyttäjien luottamus tilojen turvallisuuteen halutaan palauttaa, vaikkakaan täydellistä tyytyväisyyttä sisäolosuhteisiin ei voida koskaan saavuttaa. Myös tämän tutkimuksen mukaan painesuhteiden hallinnan merkitys korostuu, kun rakenteita oli tiivistetty.
Tampereen Yliopiston Virpi Leivo esittelee ensimmäisen vaiheen tuloksia laajasta tutkimuksesta, jonka tavoitteena oli selvittää muovipäällysteisten lattioiden vaurioitumiseen vaikuttavia tekijöitä ja vaurioprosesseja sekä määrittää toimivia materiaaliyhdistelmiä.
Seminaaripäivän aikana on odotettavissa nämä edellä mainitut ja useita muita mielenkiintoisia esityksiä sekä monipuolinen näyttely.
Seminaaripäivän iltana järjestetään viime vuotiseen tapaan seminaaritanssit Ravintola Tulisuudelmassa Vantaalla, jossa tanssittajana on viihdeorkesteri The Sugarshakers. Osallistumismaksu on 50 euroa.
Lue lisää Sisäilmayhdistyksen kotisivuilta ja ilmoittaudu Sisäilmastoseminaariin tästä.
Seminaarin yhteydessä järjestettävän näyttelyn näytteilleasettajat näet täältä.
Terveet tilat 2028 -työpaja
Sisäilmayhdistys järjestää yhdessä Terveet tilat 2028 -ohjelman sihteeristön kanssa Terveet tilat 2028 -työpajan 15.3.2019 Sokos Hotel Vantaalla. Tilaisuus on maksuton, mutta osallistujamäärä on rajoitettu. Työpajaan voit ilmoittautua tästä.