Sisäilmastoseminaari keräsi 900 sisäilma-alan ihmistä Messukeskukseen

Vuoden suurin sisäilma-alan tapahtuma, Sisäilmastoseminaari, järjestettiin 14. maaliskuuta Messukeskuksessa, Helsingissä. Seminaarissa oli esillä kaikkiaan 60 esitystä, joista 44 oli suullisia 3 rinnakkaissessiossa. Posteriesityksiin oli mahdollista tutustua näyttelyn posterialueella. Hienoa ohjelmaa täydensi sisäilma-aiheinen näyttely, jossa oli mukana tänä vuonna 60 näytteilleasettajaa.

Seminaariin saattoi kuka tahansa jättää esitelmäehdotuksensa viime syksynä. Hyväksytyistä esitelmäehdotuksista esittäjät kirjoittivat artikkelin, joista Sisäilmastoseminaarin ohjausryhmä koosti tämänvuotisen ohjelman. Ohjelma sisälsi ajankohtaisia esityksiä tieteellisestä tutkimuksesta sekä käytännön sisäilmatyöstä: sisäilmasta ja terveydestä, sisäympäristön lämpöolosuhteista, mitatusta ja koetusta sisäympäristöstä, sisäilmatilanteiden ja rakentamisen ohjeista, infektioriskistä sisäilmassa, sisäilman epäpuhtauksista, rakennusfysiikasta ja sisäilmasta sekä mikrobeista ja toksisuudesta. Lisäksi FINVACin oma sessio tarjosi kokemuksia energiatehokkaan ilmanvaihdon varmistamisesta.

Energiansäästötoimet ja ilmastonmuutos tulevaisuuden sisäilmateemoja

Sisäilmastoseminaarin avannut valtiosihteeri Terhi Lehtonen ympäristöministeriöstä totesi, että sisäilmastokeskustelua leimaa aaltomaisuus: Ajoittain keskustelua käydään paljon ja reippaasti, välillä huomattavasti vähemmän. Viime vuosina aihe on jäänyt muiden teemojen, kuten Ukrainan sodan ja koronapandemian, jalkoihin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita suoraan sitä, että kaikki sisäilmastoon liittyvät ongelmat olisi ratkaistu tai että uusia ei voisi syntyä.

Terhi Lehtonen.

Lehtonen sanoi sisäilmastoon liittyvän monta tulevaisuusteemaa, joista hän nosti keskeisimmiksi energiansäästötoimenpiteet ja ilmastonmuutoksen.

– Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uusiminen on parhaillaan käynnissä, ja sen uudistaminen liittyy merkittävästi myös sisäilmastoon. Direktiiviluonnoksessa terveen sisäilmaston on määritelty käsittävän sisäilman laadun lisäksi päivänvaloon, sisälämpötilaan ja ääneen liittyvät asiat, Lehtonen kertoi.

– Ilmastonmuutos on toinen sisäilmastoon vaikuttava suuri tekijä. Sen suurin yhteys sisäilmastoon muodostuu homeriskien muutoksen ja kasvavien helleaaltojen kautta. Sillä on lisäksi monia muita vaikutuksia rakennuksiin. Tutkimustietoa lisäämällä pystymme arvioimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia tarkemmin, esimerkiksi taloudellisesta ja terveydellisestä näkökulmasta.

Ilmastonmuutoksesta ja korkeiden lämpötilojen terveyshaitoista piti puheenvuoron Timo Lanki Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja Itä-Suomen yliopistosta. Tästä aiheesta voit lukea huhtikuun Sisäilmauutisista, joka ilmestyy 19.4.

Pro Sisäilma -tunnustus Kristina Saarelalle

Seminaarin Avaus-sessiossa jaettiin Pro Sisäilma -tunnustus FM Kristina Saarelalle. Tunnustus myönnetään poikkeuksellisen omistautuneesta ja laajasta työstä, jossa on edistetty sisäilmaan liittyvää tutkimusta, suunnittelun ohjausta ja viestintää sekä kansallista ja pohjoismaista yhteistyötä hyvän sisäilman puolesta.

Pertti Pasanen (vas.) ja Kristina Saarela (oik.).

Lue uutinen TÄSTÄ.

Oikeassa vai onnellinen? – Työkaluja vaikuttavaan kommunikaatioon

Sisäilmastoseminaarin päiväosuutta täydentämään järjestettiin Sisäilmastoseminaarin ilttilaisuus Pressa Forumissa Sokos Hotel Presidentissä.

Koska myös sisäilma-asioiden hoitaminen on aina ihmisten välistä, on siinä kyse vuorovaikutuksesta. Miten voimme itse viestiä paremmin, ja miten voimme kuulla ja nähdä toista paremmin, jotta asiamme tulee ymmärretyksi ja yhteistyö sujuisi paremmin? Tähän meitä herätteli ja evästi pitkän linjan toimittaja, yritysvalmentaja Anna Perho vaikuttavalla esityksellään.

Anna Perho.

Perho antoi kolme neuvoa kommunikaatioon: 1. Puhu aina totta. Vaikeat asiat kannattaa sanoa ääneen, sillä ne eivät vaikenemalla häviä. 2, Anna asioille merkitys. Kun suunnittelet jonkin asian viestimistä, mieti, mitä arvoa sillä on kuulijalle. Uskalla esittää asiat riittävän yksinkertaisesti. 3. Älä ole tylsä. Aina, kun on mahdollista, tuo viestinnässäsi jokin pieni inhimillinen tekijä muistuttamaan, että kommunikoinnin osapuolet ovat ihmisiä. Tämä tuo turvallisuuden, luottamuksen ja yhteisöllisyyden tunnetta, ja viesti vastaanotetaan paremmin.

Lisäksi iltaosuus tarjosi osallistujille mahdollisuuden jatkaa päivän keskusteluja ja solmia uusia tuttavuuksia illallisbufeen äärellä ja nauttia livemusiikista River Sound -bilebändin tahdissa.


Kiitos Sisäilmastoseminaarin toteutumisesta pääsponsorillemme Saint-Gobain Finland Oy Weberille, näytteilleasettajille sekä sosiaali- ja terveysministeriölle – ja kaikille kannattajajäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme.

Ensi vuonna tavataan Sisäilmastoseminaarissa 12.3.2024!

Teksti: Anna Merikari
Kuvat: Foto Bakery Oy