Kiinteistönomistaja on tyytyväinen, kun hänellä on energiatehokas rakennus – kunhan se on samalla terveellinen, turvallinen, toimiva ja helppokäyttöinen. Vaatimuksia onkin yhtäkkiä aika monta.

RAKLIn toimitusjohtaja Jyrki Laurikaisen ajatuksista on vaikea muotoilla kärkeviä lööppiotsikoita. Hän pitää kaikenlaista kärjistämistä vaarallisena, sillä kokonaisuus on hänen mielestään paljon monisyisempi.

– Energiatehokkuuden ja hyvän sisäilman haasteita on lähestyttävä yhteistyöllä ja vuorovaikutuksella. Syyllisten etsiminen ei edistä asiaa, sillä tämä asia ei tule toteutumaan kenenkään yksittäisillä toimenpiteillä.

Siitä Laurikainen on kuitenkin vahvasti eri mieltä, että Suomen rakennuskanta olisi homehtumassa käsiin.

– Se väite sopii ehkä iltapäivälehtien tyyliin. Valtaosassa Suomessa olevista rakennuksista ei ole ongelmia. Me RAKLIssa emme satsaisi talojen terveellisyyteen ja hyvään sisäilmaan, jos emme suhtautuisi asiaan vakavasti. Jokainen sisäilmaongelma, joka vaarantaa ihmisen terveyden, on turha ja liikaa.

Laurikainen on diplomi-insinööri ja pitkän linjan konkari kiinteistö- ja rakentamisalalta. Hän ei näe, että energiatehokas rakentamistapa johtaisi väistämättä huonoon sisäilmaan.

– Mutta mitä enemmän tekniikkaa ja vaativia rakenteita taloon tulee lisää, sitä enemmän tuotteilta ja ratkaisuilta myös vaaditaan, hän sanoo.

Energian säästöstä hyötyvät kaikki

– Energiatehokkuus on parhaimmillaan todellinen win-win ihan kaikille osapuolille: ympäristölle, tilankäyttäjälle, kiinteistön omistajalle. Sen tulee vain olla balanssissa sen kanssa, että talot ovat ihmisille terveellisiä. Jos pitäisi valita energiansäästö tai terveellisyys, tietenkin terveellisyys menee energiatehokkuuden edelle. Samalla meidän tulee onnistua siinä, että kaikki talot ovat toimivia. Se on iso haaste suunnittelijoille, talotekniikkateollisuudelle, rakentajille ja kiinteistöjen ylläpidosta vastaaville. Koko alalle.

Kun lähes nollaenergiataloja alettiin rakentaa, Laurikaisen mukaan kesti pitkään ennen kuin niistä saatiin suunnitelmien mukaisesti toimivia. Haasteita siinä tuntuu olevan edelleen, ja siinä Laurikainen on huolissaan: jos osaamistaso ei pysy kehityksen vauhdissa mukana, energiatehokkuuden ja hyvän sisäilman odotukset eivät välttämättä toteudukaan.

Kiinteistönomistaja voi tehdä kalliita investointeja, joita ei sitten ehkä saadakaan toimimaan halutulla tavalla.

Rakentamisen, hyvän sisäilman ja energiatehokkuudet vaatimustaso on noussut Laurikaisen mukaan kovaksi – ehkä liiankin. Jopa siinä määrin, että tässä kohtaa hän on valmis hieman kärjistämään asiaansa.

– Jos 20% ylittää vaatimustason ja loput 80% pudottaa riman koska nykyvaatimuksia ei kyetä toteuttamaan, energiatehokas rakentaminen johtaa ongelmiin ja korjausliikkeitä on pakko tehdä. Teknologisten ratkaisujen tulee olla aidosti toimivia, ja niin helppokäyttöisiä että käyttäjä osaa niitä ylläpitää ja huoltaa.

Ovi auki uusille ratkaisuille

Yksi keino löytää ratkaisuja haasteisiin on Laurikaisen mielestä avoimuus uusille ideoille.

– Jos uskomme, että yksi teknologinen ratkaisu on oikea ja mitään muita ei voi edes kokeilla, on vaikea kehittää muita vaihtoehtoja eteenpäin.

Muutenkin Laurikainen pitää hieman vaarallisena, jos kokonaisuutta lähdetään ohjaamaan vain yhdellä parametrilla, arvolla tai materiaalilla, jota on määräyksien vuoksi pakko käyttää.

– Säädöksissä edellytetään, että ilmanvaihto tuo ihmiselle kuusi litraa ilmaa sekunnissa, mutta ihminen hengittää yleensä vain noin 0,1 litraa. Tämä esimerkiksi herättää kysymyksen siitä, voisiko löytyä ratkaisuja, joilla saavutetaan nykyistä paremmat sisäolosuhteet nykyvaatimuksia pienemmällä ilmanvaihdolla.

Esimerkkinä hän nostaa vanhukset.

– He kokevat helposti vedon tunnetta, mutta määräyksien vuoksi ilmanvaihto on tehokkaampi kuin mitä hengittämisen puolesta tarvitaan. Tilanne ei ole silloin ideaali, koska vedon tunne on asukkaalle merkittävä asia ja se vähentää hänen hyvinvointiaan tilassa. Miten siinä tilanteessa voi oikeastaan määrittää, mitä on hyvä sisäilma asukkaan kannalta?

Kyseenalaisena Jyrki Laurikainen pitää sitäkin, jos uudet määräykset estävät vanhojen ja toimivaksi koettujen ratkaisujen käytön vain energiatehokkuuden nimissä.

Sisäilmamäärityksiä ja -luokituksia Laurikainen pitää yleisesti ottaen hyvänä ohjenuorana, mutta niitäkään ei hänen mielestään pidä pitää lopullisena totuutena.

– On hyvä, että niitä luokituksia ollaan uudistamassa. Sielläkin on monia asioita, joihin voidaan kiinnittää uudella tavalla huomiota, Laurikainen pohtii.

Todellinen ja arvioitu tehokkuus

– Kun mittaamme energiatehokkuutta, osoitamme laskelmilla miten johonkin tiettyyn E-lukuun päästään. Sitä varten valitaan tiettyjä materiaaleja, järjestelmiä ja käytäntöjä. Mutta todelliseen energiankulutukseen sillä ei välttämättä ole takaisinkytkentää. Kiinteistön omistaja voi tehdä kalliita investointeja, mutta niitä ei jostain syystä saadakaan toimimaan halutulla tavalla. Pahimmillaan lisätään riskiä, että talo toimii huonosti, Laurikainen sanoo.

– Jos todellinen tulos on eri kuin laskennallinen tavoite, mutta silti jatketaan samaa linjaa tyytyväisenä – eikö me silloin huijata itseämme? Se ei ole kovin kestävä ratkaisu. Toki tavoitteita pitää asettaa ja niiden eteen tehdä työtä, mutta tietty realismi siinäkin on oltava mukana.

Henkilökohtaisesti Laurikainen ei myöskään usko investointeihin, jotka ei ole taloudellisesti järkeviä.

– Sellaisia ei pidä tehdä vain siksi, että ympäristö pelastuu. Niissäkin pitäisi löytyä taloudellinen yhtälö, se että investoinnit maksavat järjellisessä ajassa itsensä myös takaisin. Silloin se win-win-kuvio säilyy.

Jos rahallista säästöä ei energiatehokkuuden verran tahdo syntyä nykyisillä ratkaisuilla, Laurikainen olisi avoin etsimään uusia vaihtoehtoja. Ehkä osa tiloista voisi olla tyhjillään ja niissä energiankulutus nipistetty minimiin, tai ehkä jokin ihan uusi toimintatapa voisi säästää energiaa.

Johtaminen ja asenteet kuntoon

– Nykytilanteessa rakennushankkeeseen ryhtyvä on ainoa osapuoli, joka vastaa kaikesta. Lainsäädäntö määrittelee vain sen verran, ja muut vastuut listataan sitten sopimuksissa. Mutta totta kai, jos rakennushanketta pilkotaan moneen osaan, sen johtamiseen tulee haasteita. Ja taas vaatimustaso kasvaa siinäkin, Laurikainen listaa vastuukysymyksiä.

– Osaammeko johtaa eri rakennusprojektin vaiheita oikein, ja onko asenne kunnossa? Se on se todellinen haaste, ja se koskee kaikkia hankkeen osapuolia.

Laurikainen näkee, että kaikilla alan toimijoilla on tehtävää asenteiden ja osaamisen eteenpäin viemisessä.

– Lait ja säädökset ovat yksi tekijä, mutta ei missään tapauksessa ainoa. Ensin on katsottava peiliin, sitten muihin, ja sen jälkeen lähdettävä tekemään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Tärkeiksi toimijoiksi Laurikainen listaa myös rakentamisen alan koulutuksen ja täydennyskoulutuksen, sekä pilottihankkeet joissa saadaan hyviä kokemuksia ja toimintamalleja edelleen jaettavaksi.

Tehokkuus kasvaa, ongelmat vähenevät

– Olen ihan satavarma siitä, että rakennetun ympäristön energiatehokkuus tulee vielä nykyisestä kasvamaan. Uskon myös, että sisäilmaongelmat, jotka johtuvat jostakin rakennuksessa olevasta ongelmasta, tulevat vähenemään samalla, kun osaaminen alalla lisääntyy, Laurikainen miettii tulevaisuutta.

Ja kun energian säästämisestä puhutaan, Laurikaisella on visioita jo tulevaisuuden rakentamiseenkin. Ja toimistotilojen käyttötapaan: jos työntekijää kohden käytössä oleva toimistotila pistettäisiin puolta pienemmäksi, myös energiankulutus puolittuisi kerralla.

– Sehän olisi paljon isompi juttu kuin mitkään U-arvot, ja liittyy omalla tavallaan myös energiatehokkuuteen… Mutta ehkä tulevaisuudessa energiaa ei tarvitsekaan enää säästää, koska sitä on loputtomasti saatavilla. Jos esimerkiksi polkupyöräilystä kertyneen energian voisi vielä joskus ladata sisään tullessaan rakennuksen käyttöön, ja saada auringon energian talteen, Laurikainen innostuu maalailemaan.