Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat ovat esillä mediassa lähes päivittäin. Saamme usein lukea, kuinka ongelmia ovat aiheuttaneet erityisesti kuntien kiinteistöjen kunnossapidon laiminlyönti ja rakennuttajien osaamattomuus, pelkällä hinnalla kilpailuttaminen sekä valvonnan puute.
– Sisäilmaryhmiin on koottu eri osapuolten edustajia ja asiantuntijoita, Tilakeskuksen kiinteistöpäällikkö, DI Sari Hildén sanoo.
Helsingin kaupungin tilakeskus hoitaa kaupungin kaikkien kiinteistöjen ylläpidon. Tilakeskuksen kiinteistöpäällikkö, diplomi-insinööri Sari Hildén, haluaakin tuoda julki muita, vähemmän esillä olleita näkökulmia.
– Mahdolliset ongelmat pyritään havaitsemaan ennen kuin ne pääsevät pahenemaan, Hildén painottaa.
Tilakeskuksella on omat tekniset isännöitsijänsä, mutta varsinainen huolto ostetaan muualta. Taloissa on käytössä sähköiset huoltokirjat.
Hildén kertoo, että kaupungin ja tilakeskuksen kontolla on laaja kirjo erityyppisiä rakennuksia. Joukossa on paljon virallisesti suojeltuja tai kohteita, joihin viranomaiset suhtautuvat kuin suojeltuihin.
– Niiden kanssa on toimittava kohteiden ehdoilla. Lähiöistä löytyy myös runsaasti 1960–1980-luvuilla rakennettuja kouluja ja päiväkoteja, joissa on kaikki aikakaudelle tyypilliset riskirakenteet, kuten valesokkelit ja räystäättömät tiili-villa-tiiliseinät nauhaikkunoineen.
Vuosina 1980–2000 taas rakennettiin julkisia rakennuksia, joissa on tyypillisesti monimuotoisia ulkoseiniä ja kattoja.
– Näissä rakennuksissa materiaaleja on yhdistelty luovasti, eli niissä on paljon liittymiä ja saumoja.
Uutta rakennuskantaa kaupungilla on melko vähän.
– Näissä uusissa rakennuksissa on yleensä isoja ikkunoita, korkeita tiloja sekä matala perustus esteettömyyden takia. Erilaisia ongelman lähteitä siis riittää, Hildén toteaa.
Sisäilmaryhmät toimivat tehokkaasti
Suuri osa kaupungin kiinteistömassasta on kouluja ja päiväkoteja.
– Niiden rakentamiseen ja korjaamiseen kaupunki käyttää noin puolet talonrakennusinvestointeihin budjetoiduista varoista, jotka kokonaisuudessaan ovat lähes 200 miljoonaa euroa vuodessa. Koulukiinteistöjä on kaupungilla kaikkiaan 600 000 m2.
Hildén harmittelee, että sisäilmastoon kohdistuvat erilaiset mittaukset ja selvitykset ovat usein vaikeasti tulkittavia.
– Pahimmillaan esille tulee erilaisia tulkintoja ja toimenpide-ehdotuksia, jotka on osattava tulkita kaikille osapuolille. Helposti nousee esille syytteitä asioiden vähättelystä tai liioittelusta. Tässä auttavat sisäilmaryhmät, joihin on koottu eri osapuolten edustajia ja asiantuntijoita.
Koko kaupungin puitteissa toimii oma sisäilmaryhmä, joka koordinoi toimintaa ja antaa ohjeita.
– Virastokohtaiset sisäilmaryhmät, kuten opetusviraston sisäilmaryhmä, ovat selkeyttäneet kenttää ratkaisevasti. Olemme saaneet mukaan muun muassa työsuojelun, ympäristöviranomaiset ja työterveyshuollon.
Hildén korostaa avoimuuden tärkeyttä.
– Kaupungin taholta pitää saada myös kaikki puhumaan samalla lailla.
Kun koulujen tiloihin suunnitellaan muutoksia, niin vastustusta syntyy helposti.
– Omasta vanhasta koulusta halutaan pitää kiinni, vaikka siellä olisi havaittu ongelmia. Koulujen tilankäytön tehostaminen on tänä päivänä vaikeaa, sanoo Hildén.
Helsingin kaupungin opetusvirasto pyrkii saamaan koulujen palveluverkkoselvitykset mahdollisimman avoimiksi, käyttäen siihen myös netin mahdollisuuksia.
Ilmanvaihdosta löytyy eniten ongelmia
Julkisten rakennusten sisäilmaongelmista suurin osa löytyy ilmanvaihdosta. Vanhoissa rakennuksissa on painovoimaisia tai koneellisia poistoja, ja hieman uudemmissa taloissa on vanhoilla ilmamäärillä mitoitettuja järjestelmiä.
– Tuloilmaa saatetaan puhaltaa esimerkiksi koululuokkaan otsapinnasta, jolloin ilma ei yleensä jakaudu koko tilaan. Lisäksi tuloilmaventtiileissä, ääniloukuissa ja tuloilmakammioissa on usein paljasta mineraalivillaa. Tilamuutoksia on tehty toiminnan muutoksien takia vuosikymmenten ajan ilmanvaihto unohtaen.
– Uusimmissa kohteissa on isoja ilmamääriä, joita yritetään ohjata tarpeenmukaisesti energiatehokkuuden nimissä. Hiilidioksidianturit, ilmamääräsääteisyys ja automatiikka eivät kuitenkaan toimi, eikä järjestelmissä ole riittävää vikadiagnostiikkaa, vaan huoltomiehellä pitäisi olla insinöörin koulutus. Kiinteistönhoidon ammatit pitäisikin saada houkuttelevammiksi, sillä ne ovat teknisesti todella vaativia.
Myös osaavista teknisistä isännöitsijöistä on alalla puute. Hildén miettii, antaako alan koulutus riittävästi eväitä käytännön työhön.
– Teknisen isännöitsijän pitää hallita sekä sisäilmaongelmien ratkaisut että kaikki muut rakennusten ylläpitoon liittyvät asiat.
Hildén kertoo, että nykytaloista löytyy enää harvoin selkeitä kosteus- ja homevaurioita.
– Mikrobivaurioita löytyy tyypillisesti yli 30 vuotta vanhoista riskirakenteista.
Faktojen puuttuessa mielipiteet ohjaavat
– Viidentoista vuoden aktiivisen kehittämisen ja keskustelun jälkeenkin alalta puuttuu riittävästi osaamista, riittävästi luotettavia toimijoita, sekä tietoa miksi ja mille ihmiset herkistyvät, Sari Hildén painottaa.
Toimintaa ohjaavat liiaksi mielipiteet, ei tieto tai alalla yhteisesti hyväksytyt tosiasiat.
– Avoimuus on ainoa oikea tapa käsitellä sisäilmaongelmia. Siihen meitä velvoittaa myös julkisuuslaki.
Julkisten rakennuksien sisäilmaongelmat päätyvät useammin mediaan kuin yksityisen kiinteistön vastaavat ongelmat.
– Julkiset rakennukset ovat ”kaikkien omaisuutta”, ja niiltä odotetaan muun muassa kaupunkikuvallisesti paljon. Lisäksi julkisen sektorin odotetaan kulkevan edelläkävijänä muun muassa energiatehokkuudessa.
Rakennukset on tyypillisesti rakennettu niiden toimintojen ehdoilla Kunnat omistavat pääosin omat kiinteistönsä, ja niiden toimintoja ei helposti siirretä uusiin korvaaviin tiloihin.
– Esimerkiksi päiväkodin pihalle, ilmanvaihdolle ja vessanpönttöjen lukumäärälle on asetettu tarkat vaatimukset.
– Ongelmalliset yksityissektorin toimisto- ja liiketilat puretaan helpommin, eli niiden elinkaari on usein lyhyempi kuin julkisen rakennuksen.
Tarpeita on aina enemmän kuin rahaa
– 1990-luvulle asti Suomessa vallitsi rakentamisessa uudisrakentamisen kulttuuri ja ylläpidossa talonmieskulttuuri, Sari Hildén kertoo.
Koska korjauksien tekemiseen ei ole aiemmin panostettu, julkisella sektorilla on nyt huikea määrä korjausvelkaa.
– Meidän pitäisi korjata pääosa valtavasta 1950–80-lukujen rakennusmassasta, ja samaan aikaan esimerkiksi Helsingissä on lähes sata vuotta vanhoja koulurakennuksia odottamassa peruskorjausta.
Hildén toteaakin, että korjaustarpeiden arviointi on jatkuvaa priorisointia ja optimointia, jotta sekä rakennushankkeeseen käytettävät osaamisresurssit että rahat kohdennettaisiin oikein.
– Viime kädessä julkista toimintaa ohjaa poliittinen päätöksenteko.
– Miten asioita arvotetaan, kun samaan aikaan ratkotaan muun muassa palveluverkon tiheyttä, rakennusten suojelua, palvelutilojen turvallisuutta ja terveellisyyttä, energiatehokkuutta ja talouskriisiä. Haasteita riittää. Kehitettävää on varmasti myös kuntien kiinteistöjen ylläpitoa ja rakennuttamista hoitavissa organisaatioissa, Hildén toteaa lopuksi.
Teksti: Esko Kukkonen