Sisäilmatutkimus, sellaisena kuin sen tunnemme, lähti Suomessa liikkeelle 1980-luvulla. Alku ei ollut ruusuilla tanssimista. Tutkittavaa oli yllin kyllin, mutta rahaa siihen osoitettiin niukalti.
– Kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosasto ymmärsi asiamme ja rahoitti kaksi ensimmäistä sisäilmaprojektiamme. Niihin osallistuivat myös Kansanterveyslaitos, VTT ja Tampereen teknillinen korkeakoulu. Näin projekteista muodostui poikkitieteellisiä – LVI-tekniikan lisäksi ne sisälsivät terveyden ja puhtauden näkökulmia, emeritusprofessori Olli Seppänen valottaa varhaisia vaiheita.
LVI-labrasta Finlandia-talolle
Asiasta innostuneet tutkijat järjestivät ensimmäisen sisäilmaan liittyvän seminaarin silloisen Teknillisen korkeakoulun LVI-laboratoriossa 1987. Sama aktiiviporukka osallistui myös kansainväliseen keskusteluun, ja varsin tuloksekkaasti. Torontossa 1990 pidetyssä Indoor Air -kongressissa Suomi valittiin seuraavan kongressin pitopaikaksi ja Seppänen sen puheenjohtajaksi – sisäilma-alan maailman ykkösnimet kohtaisivat Helsingissä.
Tämä sysäsi liikkeelle myös Sisäilmayhdistyksen perustamisen, koska tuhannen hengen kongressin järjestelyjä ja rahaliikennettä ei voinut hoitaa kotikutoisesti korkeakoulun kautta.
Olli Seppäsen lisäksi perustajiin kuuluivat sisäilmastosuunnittelun pioneeri Juha Gabrielsson sekä Kari Rahkamo Rakennushallituksesta ja Esko Kukkonen Sisäministeriöstä.
– Alkuvuosista lähtien avainhahmoihin on kuulunut myös Jorma Säteri, jota ilman Sisäilmayhdistys ei olisi sitä mitä se on nyt, Seppänen kertoo.
Yhdistykselle kongressi antoi komean lähtölaukauksen. Yli tuhat vierasta kokoontui Finlandia-taloon. Tapahtuma oli menestys sekä laadullisesti että taloudellisesti.
Sisäilmayhdistys muodostui malliksi monien maiden vastaaville järjestöille, ja suomalaiset vaikuttivat merkittävästi kansainvälisen kattojärjestö ISIAQ:n perustamiseen. Olli Seppänen toimi useita vuosia sen puheenjohtajana.
Periaatteena objektiivisuus ja tutkimustiedon levittäminen
Seuraavina vuosina julkaistiin ensimmäinen sisäilmastoluokitus, jäsenet alkoivat saada postissa Sisäilmauutisia, ja kansainvälinen toiminta kasvoi. Tutkimushankkeet jatkuivat poikkitieteellisinä – Terve talo 2000-luvun taitteessa ja Tuottava toimisto vähän myöhemmin. Siinä yhdistivät voimansa tekniikan, lääketieteen, rakentamisen sekä suunnittelun osaajat.
Sisäilmayhdistys on siirtänyt tutkimustuloksia käytäntöön luokitusten kautta.
– Luokitukset tukevat suunnittelua ja tekemistä kaikissa vaiheissa arkkitehtisuunnittelusta rakentamiseen ja ylläpidosta tarkastuksiin. Esimerkiksi rakennusmateriaalien M1-päästöluokitus ja IV-laitteiden puhtausluokitus ohjaavat valintoja kohti pienempiä päästöjä. Yksi alkuaikojen läpimurroista oli myös mittauksien vakioiminen. Vaisala esitteli 1993 kongressissa VOC-anturit ja hiilidioksidimittaukset, ja niistä tuli kansainvälinen menestys, Olli Seppänen mainitsee.
Hän toivoo vahvempaa ohjausta yhteiskunnan puolelta rakennuslain kautta.
– Rakennuslaki pitäisi ulottaa koskemaan myös käytön aikaista valvontaa. Se vähentäisi epäluuloa, jota monet kokevat sisäilmaongelmien hoitoa kohtaan. Kun Suomessa on kysytty mielipidettä ongelmien aiheuttajasta, 60 prosenttia nimeää ilmanvaihdon, Ruotsissa kymmenen prosenttia.
Myös homeongelmat ja ilmanvaihdon puutteet havaittiin ensin Ruotsissa.
– Erillinen IV-laitos ja niiden säännöllinen tarkastaminen määrättiin Ruotsissa pakollisiksi jo kolmekymmentä vuotta sitten, mutta Suomessa pitäydytään yhä neuvonnassa.
Sisäilmayhdistys toi tutkijat, koulutuksen ja yritykset yhteen
Metropolian kiinteistö- ja rakennusalan koulutuksista vastaava Jorma Säteri veti Sisäilmayhdistystä 20 vuoden ajan tutkimus- ja opetustyönsä rinnalla. Hän pitää tärkeänä, että yhdistys on tuonut tutkimuksen ja tiedemaailman sekä tuotteita ja palveluita tarjoavan elinkeinoelämän yhteen. Seminaarit ja työpajat, luokitukset sekä kuluttajien infopiste vievät tutkittua sisäilmatietoa käytäntöön.
Tutkijoiden ideasta lähtenyt riippumaton yhdistys tarvitsee monialaisuuteen yrityksiä, jotka voivat liittyä kannattajajäseniksi.
– Näyttelyjen ja seminaarien suosio perustuu siihen, että koko toimiala voi osallistua. Kiinnostus säilyy, kun joka vuosi ohjelmassa on hyviä tutkimussisältöjä ja käytännön ratkaisuja. Sisäilmastoseminaarit vetävät reilusti yli tuhat osallistujaa ja sisäilmapajoissa käy paikkakunnasta riippuen 400–600 ihmistä. Niissä paikalliset näkökulmat ja projektit täydentävät valtakunnallista agendaa.
– Näemme myös, miten sisäilmasto- ja päästöluokitukset tehostavat tuotekehitystä. Tuotteista tulee kilpailukykyisempiä, kun niillä on yleisesti hyväksytyt mittarit. Tämä on kaikkien etu, vaikka yritykset ja etujärjestöt epäröivät aluksi päästöjen kertomisesta. Tikkurila, Lohja-Rudus ja Paroc lähtivät luokitusten pioneereiksi. Pian moni muu seurasi perässä, ja nykyään M1-tuotteita on yli viisituhatta, Jorma Säteri viittaa.
Sisäilmastoluokitukset ohjaavat valintoja, mutta vielä on varaa lisätä
Silmäilemme Metropolian uutta Myllypuron kampusta, joka palvelee kuuttatuhatta opiskelijaa ja yli viittäsataa opettajaa ja henkilöstön jäsentä. Arkkitehtonisesti oivaltava rakennuskokonaisuus on samalla kiinteistö- ja rakennusalan opiskelijoiden käytännön opintojen suorituspaikka.
– Talotekniikan yksityiskohtia, kuten ilmanvaihdon tai sähköasennusten ratkaisuja on jätetty näkyviin, jotta opiskelijoilla on käytännön esimerkit käden ulottuvilla, Jorma Säteri esittelee.
– Tämäkin talo on rakennettu P1-puhtausluokituksen mukaan. Luokitukset viedään opetukseen nopeasti, ja se ohjaa standardinomaiseen ajatteluun.
Sisäilmayhdistyksen veteraanien mielestä rakennuttajien ja kiinteistönomistajien pitäisi ottaa tutkimustietoa nopeammin käyttöön. Toki hyviä esimerkkejäkin löytyy.
– Rakennushallitus eli nykyinen Senaatti-kiinteistöt kuuluu edelläkävijöihin, ja yksittäisistä rakennuksista Nokian entinen pääkonttori Espoon Keilaniemessä. Sinne asennettiin tilaajan vaatimuksesta useita kilometrejä puhdasta IV-kanavaa. Hyvä sisäilma parantaa kiinteistön arvoa.
IV-insinöörin tulevaisuuden työnkuva näyttää mielenkiintoiselta.
– Tekniikka on monipuolisempaa ja työn monipuolisuus kasvaa. Koulutuksen luo pohjan, jonka varassa voi töissä oppia lisää. Tarve luotettavan ja neutraalin tiedon hyödyntämiselle säilyy, koska sisäilmaan liittyy yhä selvittämättömiä tekijöitä ja vaikutusmekanismeja. Tekemistä riittää.
Teksti: Alpo Räinä
