Tietoa altistumisolosuhteista tarvitaan, kun halutaan arvioida rakennuksen terveydellistä merkitystä käyttäjille. Altistumisolosuhteiden arvioinnin tekee monesti rakennusterveysasiantuntija.
– Arviointi perustuu teknisen kokonaisuuden selvittämiseen ja arvioimiseen, jossa otetaan huomioon rakennus- ja talotekniikka sekä niistä peräisin olevien epäpuhtaudet, TTL;n tiedotteessa kerrotaan.
Altistumisolosuhteiden arviointi on osa laajempaa TTL:n Työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittäminen -ohjetta. Työterveyslaitos on tehnyt ohjeen työsuojelu- ja työterveyshenkilöstön, esihenkilöiden, kiinteistöhallinnasta vastaavien ja sisäilma-asiantuntijoiden avuksi. Ohjeeseen on koottu keskeiset toimintatavat sisäilmaongelmien selvittämisessä työpaikoilla.
Vastaa kyselyyn – klikkaa tästä
Tutustu ohjeeseen Työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittäminen
Kyselyyn voi vastata maaliskuun loppuun 31.3.2021 asti. Kysely ei kerää vastaajan yhteystietoja eikä vastaajia voida yhdistää vastauksiin. Kyselyyn voivat vastata niin rakennusalan asiantuntijat kuin kaikki muutkin työpaikkojen sisäilma-asioista kiinnostuneet.
Työterveyslaitos päivittää sisäympäristöön liittyviä ohjeitaan osana Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa. Hyvä sisäympäristö ja toimiva työtila vaikuttavat merkittävästi ihmisen terveyteen, hyvinvointiin ja työsuoritukseen.
Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman tavoite on vähentää sisäympäristöön liittyviä terveys- ja hyvinvointihaittoja Suomessa. Vuosina 2018–2028 toteutettavaa ohjelmaa koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, ja työhön osallistuvat aktiivisesti mm. Työterveyslaitos, Filha ry, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto sekä Sisäilmayhdistys ry. Ohjelma toteuttaa Terveet tilat 2028 -ohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevia toimenpiteitä.