Huomattavan useissa esityksissä ja asiayhteyksissä nostettiin yhtenä tärkeimmistä huomioista esiin tiedemaailman ja suuren yleisön välinen tiedonkulku ja toisaalta tieteellisen tiedon saattaminen poliittisen päätöksenteon tueksi. Tutkijoiden huolena on, että ihmisten luottamus tieteeseen näyttää vähenevän. Väärää tai harhaanjohtavaa tietoa liikkuu sosiaalisen ja muun median välityksellä nopeasti ja valtavasti, ja ihmiset ovat taipuvaisia luottamaan kaikkeen tähän oman puhelimen kautta helposti saatavilla olevaan tietoon. Samalla vaaditaan nopeita toimia syntyneiden huolten ratkaisemiseksi. Kirjoituksessa esitellään tästä näkökulmasta muutamia konferenssin pääaiheita perustuen Corinne Mandinin (CSTB, France), Marie Verrielen (IMT Lille Douai), Marike Kolossa-Gehringin (German Environment Agency), Linas Kliucininkasin (Kaunas University of Technology), Juha Pekkasen (THL) ja Anne Hyvärisen (THL) esityksiin.
Konferenssin pääpuheenvuorojen keskeisiä teemoja olivat kemiallisille yhdisteille altistuminen, yhdisteiden mittaaminen sekä biomonitorointi. Ihmisten tietoisuus altistumisesta haitallisille kemikaaleille kasvaa jatkuvasti, mikä edesauttaa haitallisen altistumisen vähentämistä ja kemikaalivalmistajien tarvetta löytää terveydelle ja ympäristölle haitattomampia ratkaisuja. Suuren yleisön halu välttää haitallisiksi miellettyjä yhdisteitä on kuitenkin johtanut joidenkin kuluttajatuotteissa käytettyjen yhdisteiden korvaamiseen toisilla (herkistävillä) yhdisteillä ilman selvyyttä, että näiden terveysvaikutukset olisivat kunnolla tutkittuja tai haitattomampia. Pyrkimys kohti kemikaalittomampaa elämää on myös johtanut luonnonmukaisia eteerisiä öljyjä sisältävien tuotteiden käytön voimakkaaseen lisääntymiseen. Ilmiön myötä sisäilmaan on ilmaantunut suurissa pitoisuuksissa erilaisia uusia yhdisteryhmiä, kuten terpeenejä, joista monet yhdisteet on luokiteltu allergeeneiksi tai ärsyttäviksi aineiksi, eikä pitoisuuksille kuluttajatuotteissa ole vielä asetettu raja-arvoja. Tieteellinen näkemys ja kuluttajien mielikuvat tuotteista voivatkin olla hyvinkin erilaiset, vaikka kemikaalialtistuksen vähentäminen on tavoitteena yhteinen.
Huoli uusista ja tuhansista tuntemattomista kemikaaleista on todellinen. Maailmanlaajuisesti kemikaalien tuotanto ylittää väestönkasvun ja kaksinkertaistuu 24 vuodessa, joten vaikutukset ympäristöön ja terveyteen lisääntyvät. Riskit myös uusista yhdisteistä ja yhteisvaikutuksista on tunnettava, ja mittausmenetelmiä ja analytiikkaa kehitettävä. Tutkimustulosten tuominen poliittiseen päätöksentekoon ja avoimen tiedon julkaiseminen kaikkien saataville on myös perustavanlaatuinen osa tutkimustyötä. Esimerkiksi tällä hetkellä käynnissä oleva Euroopan-laajuinen HBM4EU-hanke pyrkii kaventamaan kuilua tieteen ja politiikan välillä.
Tieteellä ja tutkitun tiedon tuomisella päätöksentekoon on tärkeä tehtävä myös ilmastonmuutoksen vaikutusten selvittämisessä ja ratkaisuissa. Ilmastonmuutosta käsiteltiin lukuisissa puheenvuoroissa eri aiheyhteyksissä. Sopeutuminen ilmastonmuutokseen tarkoittaa varautumista sen vakaviin vaikutuksiin, ja aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisyä tai minimointia. Samalla voi syntyä ideoita ja toimintatapoja, joista voidaan myös muutoin hyötyä, esimerkkinä vaikkapa uudet näkökulmat infrastruktuurin lämmityksen suunnitteluun (ilmastonmuutoksen myötä rakennusten jäähdytystarve lisääntyy Euroopassa 74-118 % vuoteen 2100, ja jäähdyttämiseen käytetty energia kattaa jo nyt 14 % kaikesta energiankulutuksesta). Tutkijat ovat keskeinen osa kaikkia toimia. Viestinnän suhteen tieteellä on kuitenkin maailmanlaajuinen konsensusongelma: ihmiset uskovat median perusteella, että vain 55 % tutkijoista on yhtä mieltä ilmaston lämpenemisestä, vaikka todellinen luku on 97 %. Kun ihmiset eivät usko tieteelliseen konsensukseen ilmastonmuutoksen todellisuudesta, heidän halukkuutensa tukea ilmastotoimia on heikompi.
Myös kotimaan sisäilmaongelmien ratkaisemisessa systemaattisella tutkimustiedolla on keskeinen merkitys, mutta epäluottamus asiantuntija- ja viranomaistahoihin lisääntyy, ja yleinen keskustelu on välillä jopa vihamielistä. Suomen Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma 2018–2028 sai konferenssissa oman session, jossa todettiin, että Suomessa on vähemmän kosteus- ja homevaurioita kuin muualla Euroopassa ja radonia lukuun ottamatta muidenkin sisäilma-altisteiden määrä ja pitoisuudet ovat pienempiä. Lisäksi lainsäädännön ja ohjeistuksen määrä on viime vuosikymmenien aikana huomattavasti lisääntynyt. Kuitenkin huonoon sisäilmanlaatuun liitetyt koetut oireet ovat yhä yleisempiä, ja epäluottamus viranomaisiin ja rakennusten omistajiin on suurta. THL:n tutkimustulosten mukaan monissa keskeisissä sisäilmaoireiluun ja sisäilman laatuun liittyvissä kysymyksissä ihmisten käsitykset eroavat merkittävästi asiantuntijoiden käsityksistä. Lisäksi nosebo-vaikutus on todettu selvästi esimerkiksi astmatutkimuksissa. Väärä informaatio ja nosebo-vaikutus todennäköisesti selittävätkin osan sisäilmaan liitetyn oireilun yleisyydestä. Uusia tutkimukseen perustuvia menetelmiä, näkökulmia ja ratkaisuja kuitenkin tarvitaan.
Väärän tiedon määrän lisääntymisen myötä kasvava epäluottamus tiedettä ja viranomaisia kohtaan on huolestuttavaa ja lopulta heikentää merkittävästi mahdollisuuksia ratkaista ongelmia. Esimerkiksi juuri sisäilmaongelmien tapauksessa uhkana on myös se, että sisäilmaan liitetystä huolesta tulee yhä houkuttelevampi onkivapa vaaliäänten kalastamiseksi tai vaikkapa tiettyä palvelua myyvän yrityksen edun edistämiseksi. Päätöksenteon puolestaan tulee perustua tutkittuun tietoon eikä julkiseen painostukseen. Valitettavan julkisesta keskustelusta muistuu kovin usein mieleen vanha sanonta aidasta ja aidan seipäistä, vaikka tavoite hyvästä sisäilmasta on kuitenkin päättäjillä, asiantuntijoilla ja ihmisillä yhteinen. Ratkaisuja voidaan löytää vain, jos kaikki osapuolet tulevat keskusteluissa tuomitsematta kuunnelluiksi, niin asiasta huolestuneet ihmiset kuin asiantuntijatkin.
Carl-Gustaf Bornehagin pitämässä konferenssin päätöspuheessa muistettiin alkukesällä edesmennyttä professori Jan Sundellia, joka uransa aikana korosti yhteistyön merkitystä: eri alojen asiantuntijat olisi saatava useammin saman pöydän ääreen, yhdessä ratkomaan yhteisiä kysymyksiä, toisiinsa luottaen.
Kirjoittaja:
CAMILLA VORNANEN
Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu, Rakennustekniikan laitos