Kuntien sisäilmaverkosto on vuonna 2017 perustettu asiantuntijaverkosto, joka edistää kuntien rakennuskannan sisäilman parantamista sekä tekee yhteistyötä kiinteistöjen ylläpidon ja elinkaaren kehittämisessä. Verkosto etsii ratkaisuja ja toimintamalleja sisäilmatilanteiden hallitsemiseksi. Tähän mennessä verkoston tuottamia materiaaleja on julkaistu Sisäilmayhdistyksen sivulla.
Verkoston ohjausryhmään kuuluvat alkuperäiset perustajakaupungit Helsinki, Espoo ja Vantaa sekä vaihtuvat jäsenet Jyväskylä, Oulu, Turku ja Rauma vuosina 2025–2026. Sisäilmayhdistys on mukana verkoston ohjausryhmässä sihteerinä ja koordinoi toimintaa.
– Kuntien sisäilmaverkoston toiminta on lähtenyt kuntien aloitteesta, ja kuntavetoisena se myös jatkuu. Sisäilmayhdistys haluaa omalla pienellä panoksellaan tukea toimintaa sisäilma-asioiden paremman hallinnan edistämiseksi, kertoo Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Ahola.
Yhteisiä haasteita ja yhteistyötä
Vantaan kaupungin tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius toteaa, että julkisten tilojen ylläpidossa ja erityisesti sisäilmaan liittyvissä haasteissa on yhtäläisyyksiä kunnan koosta riippumatta. Sisäilma-asioiden hoitaminen vaatii poikkihallinnollista yhteistyötä ja monipuolista erityisosaamista.
– Tarvittavista henkilöresursseista on niukkuutta, ja siksi kuntien välinen yhteistyö on tärkeää. Synergiahyödyn lisäksi osapuolten osaaminen karttuu, ja yhtenevät menettelytavat parantavat toiminnan vaikuttavuutta.
Myös Jyväskylän kaupungin kiinteistöpäällikkö Tuomo Kiiski toivoo tehokasta yhteistyötä ja sellaisia kuntien yhdessä sopimia ratkaisuja, joiden takana kaikki kunnat voivat seisoa.
– Suomessa on eri kokoisia kuntia. Myös pienet kunnat tulisi pystyä huomioimaan ja avustaa heitä sisäilmaosaamisessa siten, että heidän ei tarvitsisi keksiä kaikkea itse.
Kiiski haluaisi saada verkoston kautta kokemustietoa sisäilman laadusta.
– Haluaisin edistää selkeitä KPI-mittareita (Key Performance Indicators), joilla voidaan vertailla sisäilman laatua kuntien kesken lyhyiden kyselyjen avulla. Olisi tärkeää löytää yleinen ”rankingmittari”, joka soveltuisi kuvaamaan sitä, miten sisäilmatilanne koetaan Suomen kunnissa. Ja tarkoitan nimenomaan kokemuksia, en suoraa mittausdataa antureilla tms.
Kohtaamispaikka, jossa pääsee jakamaan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä
Kunnat omistavat ja hallinnoivat suurta määrää julkisia rakennuksia, ja siten kunnilla on suuri merkitys julkisen rakennuskannan tervehdyttämisessä ja paremman sisäilman laadun ylläpidossa.
– Kunnilla onkin ollut suuri merkitys vuodenvaihteessa päättyneen Terveet tilat 2028 -ohjelman toteutuksessa. Terveet tilat -toimintamalliin kerättiin kunnista hyviä käytäntöjä siitä, miten sisäilmaprosesseja kannattaa hoitaa ja mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota, ohjelman hankejohtajana toiminut rakennusneuvos Katja Outinen ympäristöministeriöstä kertoo.
– Kunnat ovat osallistuneet ahkerasti Terveet tilat -ohjelman järjestämiin kuntien Terveet tilat -verkoston tapaamisiin ja tuoneet niissä esille omia näkemyksiään käsiteltävistä aiheista. Verkostotapaamisissa on jaettu tietoa myös huonoista toimintatavoista, jotta muiden ei tarvitsisi tehdä samoja virheitä. Kuntien panos on ollut suuri myös erilaisissa Terveet tilat -työpajoissa, joita on järjestetty vuosien 2018–2024 aikana.
Outinen toivoo, että jatkossakin kunnat tekevät keskenään yhteistyötä hyvän sisäilman eteen.
– Yhteisissä tapaamisissa ja tilaisuuksissa on helppo verkottua ja saada kontakteja. Kuntien sisäilmaverkosto on varmasti jatkossa hyvä kohtaamispaikka, jossa voi osallistua myös erilaisten yhteisten suositusten ja ohjeiden tekoon.
Kuntien sisäilmaverkosto avoin kaikille kunnille
Kuntien sisäilmaverkosto on laajentunut vuosien varrella. Tiimipäällikkö Anna Saarinen Helsingin kaupungin sisäilmatiimistä kertoo, että syksyllä 2024 nähtiin tarvetta jäntevöittää toimintaa. Suomessa koettiin, että tämänlaiselle verkostolle on jatkossakin tarvetta.
– Niin ikään ohjausryhmän kokouksien osallistujamäärä oli kasvanut niin suureksi, ettei kokoontuminen ollut sujuvaa eikä kaikkien mukana olleiden asioita ehditty käsittelemään. Toiminnan uudelleen organisointi nähtiin tärkeäksi laadukkaan toiminnan ylläpitämiseksi.
Sisäilmaverkoston toiminnan kehittämiseksi on perustettu Kuntien sisäilmaverkoston rekisteri, jota ylläpitää Sisäilmayhdistys ry. Rekisterin kautta lähetetään mm. kutsuja tilaisuuksiin ja työpajoihin. Mukaan pääsee täältä. Ensimmäinen tapaaminen verkostolaisille pidetään 8.10.2025 klo 12–15 etäyhteyksin. Tapaamisen aihe tarkentuu myöhemmin, mutta ajankohdan voi jo nyt merkitä kalenteriin.
Sisäilmaverkostoon ovat tervetulleita kaikki kuntien viranhaltijat ja työntekijät, joiden toimenkuvaan sisäilma-asiat liittyvät; verkoston työskentelyyn osallistuminen on avointa kaikille kunnille.
Teksti: Anna Merikari