Kuntosalit täyttyvät etenkin talvisaikaan liikunnan harrastajista, joista moni viettää salilla pitkiäkin aikoja. Kuntosaleja on perustettu hyvin erilaisiin tiloihin. Onko kuntoilu terveellistä, jos salin sisäilma ei ole kyllin hyvää? Suomessa asiaa ei vielä ole tutkittu, mutta maailmalla on. Portugalilaisten ja hollantilaisten tekemä tutkimus Lissabonissa toimivien kuntosalien ilman laadusta herätti loppusyksystä huomiota ja keskustelua.
Tutkimus julkaistiin marraskuussa ilmestyneessä Building and the Environment -lehdessä. Tutkijat Lissabonin yliopistosta ja Delftin teknillisestä yliopistosta olivat mitanneet portugalilaisen Carla Ramosin johdolla 11 kuntosalin sisäilman laatua ja saaneet mielenkiintoisia tuloksia. Sisäilma näissä mitatuissa 11 kuntosalissa ei läheskään aina ollut hyväksyttävää laadultaan. Mittausten mukaan hiukkaspitoisuus, sekä hiilidioksidi-, VOC- ja formaldehydipitoisuudet, olivat huomattavasti niille asetettujen raja-arvojen yläpuolella. Tutkijoiden mukaan huonoa ilmanlaatua oli sekä koneellisella että painovoimaisella ilmanvaihdolla varustetuissa tiloissa. Eniten näitä etenkin hengityselimille haitallisia epäpuhtauksia leijui ilmassa ryhmäliikuntatuntien jälkeen. Tutkijoiden arvion mukaan kuntosalien sisäilman laatu ja riittämätön ilmanvaihto voivat olla todellinen riskitekijä kuntoilijan keuhkoille. Tutkijat pitävät mitattuja tuloksia vaarallisina, sillä ihmiset hengittävät salilla rehkiessään suun kautta hiukkasia ja kemikaaleja syvälle keuhkoihin, jolloin ne voivat aiheuttaa astmaa ja muita hengitystieoireita.
Hälyttävät mittaustulokset saivat nopeasti laajaa julkisuutta. Asiasta uutisoivat niin kuntoilijoiden omat lehdet kuin monet valtalehdetkin, muun muassa New York Times, Daily Telegraph ja Helsingin Sanomat. Kuntosaliympäristöt ovat ympäri maailmaa hyvin samanlaisia, joten nuo mittaustulokset ovat ilmeisen hyvin kuvaavia olosuhteille ympäri maailmaa. Suomessa vastaavan kaltaista tutkimusta ei ole vielä tehty, mutta olosuhteissa ei liene suurta eroa, jos salien kunnollisesta ilmanvaihdosta ei ole kunnolla huolehdittu. Tämän vuoksi jokaisen kuntoilijan tulisi saliin astuessaan haistella sen ilmaa. Mikäli ilma tuntuu epäilyttävältä, kannattaa kysyä henkilökunnalta ilmanvaihtolaitteiden toiminnasta. Henkilökunta altistuu haitoille koko työpäivänsä ajan, joten heillä uskoisi olevan näin erityinen tarve sisäilmastosta huolehtimiseen.
teksti: Esko Kukkonen