Mistä tiedetään, että sisäilmakorjaus on onnistunut ja korjaustoimenpiteet ovat olleet riittäviä? Kuntien sisäilmaverkoston työpajan asiantuntijat korostavat tarvetta selkeämmille arviointikriteereille, paremmalle dokumentoinnille ja yhteisille toimintatavoille.
Kuntien sisäilmaverkosto kokoontui 4. marraskuuta Helsinkiin pohtimaan sisäilmakorjausten riittävyyden arviointia. Työpajassa tarkasteltiin Espoon, Helsingin ja Vantaan käytännön korjauskohteita sekä vaihdettiin kokemuksia korjausten onnistumisen arvioinnista.
– Aihe on tärkeä ja koskee kaikkia kuntia. Alkuvuodesta Kuntien sisäilmaverkostossa nousi yhtenä keskusteluaiheena esille riittävän hyvä sisäilma. Miten se määritellään, ja miten siihen päästään? Ohjausryhmässä ehdotettiin case-työpajan järjestämistä, jossa tarkasteltaisiin onnistuneita ja epäonnistuneita korjauksia. Yhteistyössä ideaa kehiteltäessä työpajan aiheeksi muodostui ”Sisäilmakorjausten riittävyyden arviointi”, tiimipäällikkö Anna Saarinen Helsingin kaupungin sisäilmatiimistä taustoittaa.
Kuntien sisäilma-asioiden parissa työskentelevät asiantuntijat pitävät onnistuneen korjauksen lähtökohtana sitä, että korjaus kohdistuu todelliseen ongelmaan ja poistaa tai vähentää sisäilman laatua heikentävän tekijän. Korjausten riittävyyden arviointi on usein haastavaa, sillä rakennukset, ongelmat ja korjaustavoitteet vaihtelevat kohteesta toiseen.
Onnistunut korjaus ratkaisee ongelman, ei vain korjaa vauriota
Asiantuntijoiden mukaan onnistunen sisäilmakorjauksen edellytyksenä ovat riittävät lähtötutkimukset ja ongelman todellisen syyn tunnistaminen. Jos vaurion syytä ei tunneta, korjaus voi jäädä pintapuoliseksi tai ongelma voi uusiutua myöhemmin.
Onnistunut korjaus ei kuitenkaan tarkoita kaikissa rakennuksissa samaa asiaa. Korjauksen tavoitteisiin vaikuttavat esimerkiksi rakennuksen ikä, käyttötarkoitus, jäljellä oleva käyttöikä ja suunnitellut tulevat korjaukset.
Korjausten tavoitteet vaihtelevat. Joissakin kohteissa pyritään pysyvään ratkaisuun, kun taas toisissa tavoitteena voi olla sisäilmahaittojen hallinta esimerkiksi siihen saakka, kunnes rakennukseen tehdään laajempi peruskorjaus. Siksi korjauksen onnistumista voidaan arvioida vain suhteessa sille asetettuihin tavoitteisiin.
Tekniset mittaukset eivät yksin kerro onnistumisesta
Asiantuntijat katsovat, että korjausten onnistumista tulee arvioida sekä teknisten mittausten että käyttäjäkokemusten avulla. Tekninen onnistuminen voi näkyä esimerkiksi ilmanvaihdon toimivuudessa, rakenteiden tiiviydessä, painesuhteissa ja kosteusteknisessä toiminnassa. Lisäksi onnistumista voidaan seurata käyttäjäkyselyillä, haittailmoitusten määrällä sekä sillä, palautuuko tilojen käyttäjien luottamus korjattuihin tiloihin.
Näiden näkökulmien yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Korjaus voi olla teknisesti onnistunut, mutta osa käyttäjistä voi edelleen kokea tiloissa sisäilmaan liittyviä haittoja. Toisaalta käyttäjäkokemusten paraneminen ei yksin osoita, että kaikki tekniset puutteet olisi korjattu.
Käyttäjäkokemukset tulee ottaa vakavasti, mutta niiden rinnalla tarvitaan objektiivista tietoa rakennuksen olosuhteista ja korjausten toteutumisesta.
Myös avointa viestintää ja käyttäjien kohtaamista pidetään tärkeänä. Käyttäjille tulisi kertoa ymmärrettävästi, mitä rakennuksessa on todettu, mitä on korjattu ja miten korjausten onnistumista seurataan.
Onnistumisen mittarit pitäisi määritellä etukäteen
Asiantuntijoiden mukaan sisäilmakorjausten onnistumisen arviointitavoista tulisi sopia jo ennen korjaustöiden aloittamista.
Teknisiä arviointimenetelmiä ovat mm. merkkiainekokeet, ilmanvaihdon ilmamäärien mittaukset, painesuhteiden seuranta, kosteusmittaukset ja sisäilman epäpuhtauksien mittaukset.
Lisäksi työnaikaista laadunvarmistusta, vastaanottotarkastuksia ja riittävää dokumentointia pidetään tärkeänä.
Yhtä, kaikille korjauksille soveltuvaa mittaristoa ei kuitenkaan nähdä mahdollisena, vaan arviointimenetelmät tulisi valita tapauskohtaisesti korjattavan ongelman ja käytetyn korjausratkaisun perusteella.
Haasteina puutteelliset lähtötiedot, korjausten laatu ja laadunvarmistus
Merkittävimpiä haasteita onnistuneille korjauksille ovat asiantuntijoiden mukaan puutteelliset kuntotutkimukset, korjausten riittämätön laajuus sekä toteutuksen ja laadunvarmistuksen puutteet.
Erityisesti vanhoissa rakennuksissa ongelmat voivat olla monimutkaisia, sillä rakennuksessa voi olla useita eri-ikäisiä vaurioita, aiempia korjauksia ja rakenteita, joiden kunnosta ei ole riittävästi tietoa.
Myös korjausten dokumentointi koetaan ongelmalliseksi. Aina ei ole saatavilla riittäviä tietoja siitä, mitä rakennuksessa on aiemmin korjattu, millä menetelmillä ja millaisin tuloksin. Puutteet näissä voivat heikentää korjauksen lopputulosta, vaikka korjaussuunnitelma olisi ollut asianmukainen.
Milloin korjaus on riittävän hyvä?
Korjausten riittävyyttä ei arvioida pelkästään teknisestä näkökulmasta. Päätöksiin vaikuttavat myös taloudelliset resurssit, aikataulut ja rakennuksen käytön asettamat rajoitukset.
Erityisesti kouluissa ja päiväkodeissa korjauksia joudutaan usein toteuttamaan toiminnan ehdoilla. Käytettävissä oleva aika voi olla rajallinen, eikä väistötiloja aina ole saatavilla.
Asiantuntijoiden mukaan keskeinen haaste on löytää ratkaisu, joka on teknisesti riittävä, tarkoituksenmukainen ja toteutettavissa käytettävissä olevilla resursseilla.
Kaikkia rakennuksen puutteita ei välttämättä voida korjata samalla kertaa. Siksi on tärkeää tunnistaa, mitkä toimenpiteet ovat välttämättömiä ja millaisia riskejä korjaamatta jätettyihin puutteisiin liittyy.
– Korjausten onnistumista tulee arvioida sekä teknisten mittausten että käyttäjäkokemusten perusteella. Tekniset mittaukset tulee tehdä suunnitellusti tehtyjen korjausten laajuus huomioiden, ja käyttäjien kokemukset tulee selvittää. Loppudokumentoinnin tulee olla tehty ja mahdollinen jatkoseurantatarve tulee olla mietitty. Näin toimien voidaan olla yksimielisiä siitä, että korjaukset ovat onnistuneet ja mahdollinen sisäilmaongelma on ratkaistu, Saarinen sanoo.
Yhteisiä toimintatapoja tarvitaan
Asiantuntijoiden yhteinen viesti on, että sisäilmakorjausten arviointiin tarvitaan nykyistä yhtenäisempiä toimintatapoja. Vaikka jokainen kohde on erilainen, samoja kysymyksiä joudutaan pohtimaan lähes kaikissa hankkeissa: mitä korjauksella tavoitellaan, miten laatu varmistetaan, millä perusteella korjaus hyväksytään ja miten vaikutuksia seurataan.
Asiantuntijoiden mukaan korjausten riittävyyttä on vaikea osoittaa jälkikäteen, ellei onnistumisen kriteereitä ole määritelty jo etukäteen. Siksi tavoitteiden, arviointimenetelmien ja seurannan suunnitteluun tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota jo korjaushankkeen alkuvaiheessa.
Kuntien sisäilmaverkoston työpajassa näitä kysymyksiä tarkasteltiin käytännön case-esimerkkien ja pienryhmäkeskustelujen avulla. Espoon, Helsingin ja Vantaan erilaiset korjauskohteet tarjosivat lähtökohdan kokemusten vertailulle ja yhteisten toimintatapojen pohtimiselle.
– Aiemmissa keskusteluissa on noussut esille mm. lämpöolosuhteiden hallinta ja viilennysratkaisut, käyttöä turvaavat toimenpiteet ongelmakohteissa ja korjausten onnistumisen seuranta. Vielä ei ole päätetty, mitä seuraavaksi yhdessä kehitetään, mutta seuraava verkoston yhteinen tapaaminen on sovittu. Joulukuussa tavataan etäaamukahveilla, jossa keskustellaan mm. työpajan annista ja muista hyvistä sisäilmaan liittyvistä ideoista, Saarinen kertoo.
Kuntien sisäilmaverkosto kokoaa yhteen kuntien sisäilma-asioiden parissa työskenteleviä asiantuntijoita. Verkoston toimintaa koordinoi Sisäilmayhdistys ry.
Jutun koostamisessa on hyödynnetty tekoälyä.
Kuva: iStock