Koronavirustartuntojen hillitsemiseksi on otettu käyttöön uusia ja jo purettuja suosituksia, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n suositus kasvomaskien käytöstä sekä alueelliset etätyösuositukset. Suositusten taustalla on lähikontaktien välttäminen ja muiden ihmisten suojaaminen tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.
Sisäilmapajoissa on olennaista verkostoituminen ja ihmisten kohtaaminen. Siirtämällä tapahtuman ensi vuoteen haluamme varmistaa, että Sisäilmapaja säilyy tapahtumana, johon ihmiset eri puolilta Suomea osallistuvat vuodesta toiseen. Tällä hetkellä useat yritykset ovat rajoittaneet matkustamista ja massatilaisuuksiin osallistumista tämän vuoden loppuun asti. Vaikka koronatilanne marraskuuhun mennessä helpottaisikin, saattaisi Sisäilmapajan kävijämäärä jäädä odotettua pienemmäksi, koska ihmiset eivät saa tai uskalla matkustaa. Lahden Sisäilmapajan tapahtumapaikka Sibeliustalo ansaitsee ison yleisön.
Koemme nyt tehdyn päätöksen ainoaksi vastuulliseksi vaihtoehdoksi tässä tilanteessa, vaikka se ei meille mieluinen olekaan. Koska sisäilmatiedon ja hyvien toimintamallien jakamisen tarve ei ole hävinnyt mihinkään, olemme suunnittelemassa tämän vuoden marraskuulle Sisäilmapaja-webinaaria, josta tiedotamme heti suunnitelmien tarkennuttua.
Toivomme parasta, että voimme pian taas tavata toisiamme myös kasvotusten. Siihen asti käytämme keinoja, jotka teknologia (onneksi) mahdollistaa.