Sisäilmayhdistyksen 30-vuotisjuhlagaalassa palkittiin pitkäaikaisia kannattajajäseniä ja yhteistyökumppaneita

Vastikään avattuun Original Sokos Hotel Triplaan kokoontui 240 kutsu- ja juhlagaalavierasta juhlistamaan Sisäilmayhdistyksen kolmea mennyttä vuosikymmentä ja tulevaa työtä paremman sisäilman puolesta.

Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Ahola totesi tervetulosanoissaan yhdistyksen taustalla ja matkan varrella olleen monia hienoja ihmisiä, jotka ovat omasta intohimostaan tuoneet omaa osaamistaan yhteisen hyvän, paremman sisäilman hyväksi. Kiitoksensa Ahola osoitti myös yhdistyksen kannattajajäsenille, joita ilman yhdistyksen toiminta ei olisi mahdollista.

– Yhteistyö on se, mikä on tehnyt Sisäilmayhdistyksestä sellaisen kuin se nyt on. Tällä tavalla on myös hyvä jatkaa. Tänään on juhlan aika, mutta huomenna jatkuu taas työ paremman sisäilman puolesta.

Sisäilmayhdistyksen yksi perustajajäsenistä, emeritusprofessori Olli Seppänen kuvasi juhlapuheessaan yhdistyksen historiaa ja sisäilmatutkimuksen kehitystä Suomessa. Yhdistyksen toiminnassa on ollut mukana Suomen johtavia sisäilma-asiantuntijoita, jotka ovat vieneet Suomen sisäilmatietoutta myös maailmanmaineeseen. Riittääkö vielä ratkaisemattomia ongelmia?

– Rakentamisen laatu ja ympäristön muutokset ovat osoittaneet, että haasteita riittää ja siksi myös tarvetta tällaiselle yhdistykselle on edelleen, Seppänen totesi.

Sisäilmayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Risto Kosonen korosti sisäilmatyön monitieteellisyyttä ja sisäilma-alan yhteistyön merkitystä.

– Toimintamme on aina perustunut puolueettomuuteen, tutkittuun tietoon ja monitieteellisyyteen. Yhdistyksestä on muodostunut kansainvälisestikin ainutlaatuinen sosiaalinen innovaatio. Olemme tuoneet yhteen tutkijat, viranomaiset, koulutuksen sekä yritykset keskustelemaan, vaikuttamaan ja kehittämään asioita yhdessä.

Palkitsemisia, taikuutta, musiikkia, kuvamuistoja

Illan aikana kuultiin paitsi juhlapuheita myös nautittiin maittavasta illallisesta ja iloisesta juhlaseurasta. Ohjelman lomassa palkittiin 12 Sisäilmayhdistyksen pitkäaikaisinta kannattajajäsentä, jotka ovat tukeneet Sisäilmayhdistyksen toimintaa vuosista 1991–1994 alkaen. Sisäilmayhdistys halusi kiittää kunniamaininnalla Rakennustietosäätiötä pitkäaikaisesta yhteistyöstä Sisäilmastoluokituksen sekä materiaalien ja ilmanvaihtotuotteiden M1-luokittelun osalta.

Sisäilmayhdistys muisti kunniamaininnalla 12:ta pitkäaikaisinta kannattajajäsentään, joita ovat Halton Oy, Koja Oy (ei kuvassa), Vaisala Oy, Allaway Oy, Paroc Oy Ab, Oy Swegon Ab, Purmo Group Oy (ei kuvassa), Dinair Clean Air Oy, Climaconsult Oy, Scanoffice Oy, Työterveyslaitos ja Vallox Oy.

Juhlagaalan juontajana toiminut karismaattinen taikuri, lääkäri, kirjailija ja muistikouluttaja Martti Vannas vastasi osaltaan juhlavieraiden viihdyttämisestä nokkelilla taikatempuillaan ja letkeillä sutkautuksillaan. Loppuillasta varta vasten juhlagaala varten räätälöityjen juhladrinkkien loihtimisesta vastasi Showbartenders, ja juhlakansaa tanssitti iltamyöhään coverohjelmistostaan tuttu viihdebändi Gebardi. Kuvan itsestään ja/tai seurueestaan pääsi otattamaan kuvausseinän edessä. Ilta jatkui vielä pikkutunneille asti juhlagaalan jatkoilla, jossa iloinen jutustelu ja verkostoituminen jatkui.

Sisäilmayhdistys kiittää juhlagaalan mahdollistamisesta juhlavuoden sponsoreitaan ja yhteistyökumppaneitaan!

Lue myös: 30-vuotias Sisäilmayhdistys vahvistaa sisäilma-alan yhteistyötä

Teksti: Anna Merikari
Kuvat: Jyri Laitinen