Sisäilmayhdistys, SIY Sisäilmatieto Oy ja Aalto-yliopiston Energiatekniikan laitoksen LVI- tekniikka järjestävät yhteistyössä jokavuotisen suomalaisen sisäilmastotutkimuksen esittelytilaisuuden. Tämän vuoden Sisäilmastoseminaari on järjestyksessä jo kolmaskymmenes.
Tilaisuus järjestetään keskiviikkona maaliskuun 11.päivänä viime vuosien tapaan Messukeskuksen kongressitiloissa Helsingissä. Seminaariin odotetaan reilusti yli tuhatta osanottajaa. Tutkijoiden valmistelemia esityksiä tulee olemaan liki 70. Varsinaisen seminaarin lisäksi järjestetään samoissa tiloissa myös alan tuotteiden ja palvelujen näyttely.
Seminaariin osallistuminen on tänäkin vuonna ilmaista, mutta seminaarijulkaisu on maksullinen. Ilmoittautuminen tilaisuuteen alkaa 4. päivä helmikuuta. Muista ilmoittautua, niin varmistat osanottosi.
Seminaarissa esitellään monia hyvän sisäilmaston tekemiseen liittyviä tärkeitä teemoja, joita ovat muun muassa sisäilmaston terveysvaikutukset ja sisäilmasto-ongelmiin liittyvät toimintamallit ja tutkimusmenetelmät. Lisäksi käsitellään rakentamis- ja korjaamisprosessien hallintaa sekä rakennuksen kunnollisen ylläpidon merkitystä hyvän sisäilmaston saavuttamiseksi.
Erityiskysymyksinä nousevat esiin koulujen ja sairaaloiden sisäilmaston-ongelmat, niiden ratkaiseminen ja homevaurioiden tutkiminen. Seminaarissa esitellään myös ilmanvaihtolaitteiden oikeaan käyttöön ja huoltoon liittyviä uusia toimintatapoja.
Sisäilmaston laadun kannalta tärkeää kysymystä, ilmanvaihdon oikeasta mitoituksesta käsitellään useammassa esityksessä. Euroopan tasolla on tehty aiheesta aivan uutta tutkimusta sekä laadittu myös uusia standardiehdotuksia.
Tule mukaan ja varmista paikkasi seminaarissa ilmoittautumalla etukäteen!
Ilmoittautumisohjeet www.sisailmayhdistys.fi