17Allergialiitto perustettiin vuonna 1969, kun todettiin, että allergioista ja astmasta oli tullut yleisiä kansantauteja. Heräsi ajatus, että hoidon ja tutkimuksen lisäksi tarvitaan sairastavien hyväksi tehtävää kansanterveysjärjestötyötä.
Vuonna 1994 liiton nimi muutettiin Allergia- ja Astmaliitoksi, ja vuonna 2017 Iholiiton toiminta yhdistettiin osaksi Allergia- ja Astmaliiton toimintaa: uuden järjestön nimeksi tuli nykyinen Allergia-, Iho- ja Astmaliitto.
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto on potilas- ja edunvalvontajärjestö, joka valvoo jäsentensä ja sairastavien yhteiskunnallisia etuja ja jakaa ajankohtaista tietoa sairauksien ehkäisemiseksi sekä hoidon ja hyvinvoinnin kehittämiseksi. Liitossa on kaiken kaikkiaan 53 jäsenyhdistystä. Liitto toimii aktiivisena vaikuttajana niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin ja ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ajankohtaisiin teemoihin julkilausumin, kannanotoin ja ajankohtaisin hankkein.
– Toimimme aktiivisesti muun muassa edunvalvonnan, neuvonnan, koulutuksen, tutkimuksen, kuntoutuksen ja järjestötyön saralla. Vaikutamme lainsäädäntöön, tuemme ja autamme sairastavia monin tavoin sekä organisoimme vapaaehtois- ja vertaistoimintaa koko Suomessa, Allergia-, Iho- ja Astmaliiton alue-, asiantuntija- ja järjestöpalveluiden johtaja Paula Hellemaa kertoo.
Liiton olemassaolon aikana on tehty monia konkreettisia tekoja allergisten, astmaatikkojen ja eri ihosairauksia sairastavien paremman arjen puolesta. Esimerkiksi liiton tutkimusten ja eri yhteistyötahojen kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta Suomessa rajoitetaan lakisääteisesti teollisuuden päästöjä ja tupakointi sisätiloissa on kiellettyä.
– Myös viime vuonna päättynyt Kansallinen allergiaohjelma 2008–2018 on hyvä esimerkki liiton tekemästä työstä ja sen kumppanuuksista: ohjelman seurauksena yli puolet potilaista pärjää entistä paremmin sairautensa kanssa, ja astmasta johtuvat ensiapukäynnit ja sairaalahoito ovat niin ikään puolittuneet, Hellemaa selventää.
Tarve allergisten, astmaatikkojen sekä ihosairauksista kärsivien eteen tehtävälle työlle ei ole vuosikymmenten saatossa poistunut saati vähentynyt, vaan päinvastoin. Sisäilmayhdistyksen kanssa Allergia-, Iho- ja Astmaliitto tekee yhteistyötä muun muassa Sisäilmainfopiste-toiminnan parissa.
– Tarvitsemme tulevaisuudessa entistäkin vankemman jäsenpohjan ja aktiivisia vapaaehtoisia sekä voimavaroja edelleen kehittää liiton ja sen jäsenyhdistysten toimintaa, Hellemaa sanoo.
Teksti: Anna Merikari
Kuvat: Allergia-, Iho- ja Astmaliitto