Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi nimitettiin Aalto-yliopiston insinööritieteiden Vuoden 2020 alumniksi

Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi on nimitetty Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden 2020 alumniksi. Tunnustus myönnettiin nyt viidennen kerran.

– Pekka Metsi on edistänyt talotekniikan alan kehitystä ja tutkimusta laajasti ja pitkäjänteisesti. Hänellä on vuosien kokemus kiinteistöalan ja rakennusalan prosessien ja liiketoiminnan kehittämisestä. Metsin johtama Granlund-konserni on merkittävä diplomi-insinöörien työllistäjä. Tällä hetkellä konsernissa yhtiössä työskentelee noin 300 diplomi-insinööriä ja kymmenen tekniikan tohtoria.  Yhtiö on myös tukenut apurahojen avulla useita alan diplomitöitä ja väitöskirjoja Aalto-yliopistossa. Arvostamme myös Pekka Metsin ja Granlundin asiantuntijoiden vahvaa panosta lukuisissa tutkimushankkeissa ja opetuksessa”, toteaa Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis toteaa Aalto yliopiston alumnihaastattelussa.

Metsi ja Granlund ovat mukana muun muassa Aalto-yliopiston ja rakennusalan yritysten yhteisessä Building 2030-tutkimushankkeessa, jonka avulla halutaan varautua rakennusalaan kohdistuviin muutoksiin – kuten digitalisaatioon, nopeaan kaupungistumiseen ja ilmastonmuutokseen – ja samalla varmistaa, että rakennusalan liiketoiminta on jatkossakin kestävällä pohjalla.

Pekka Metsi on Granlundin kolmas toimitusjohtaja yhtiön historiassa. Sitä ennen hän on toiminut useita vuosia asiantuntijatehtävissä Granlundin palveluksessa ja aloitti nykyisessä tehtävässään vuonna 2010. Metsi valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä Korkeakoulusta ja Konetekniikan koulutusohjelmasta vuonna 1988. Hänen erityisaloinaan olivat LVI-tekniikka ja rakentamistalous, Granlundin tiedotteessa kerrotaan.

– Aalto-yliopistolla on erityinen rooli suomalaisen tekniikan alan, ja nykyisin monen muunkin toimialan kehityksessä. Meillä Granlundilla on aina uskottu, että innovaatio- ja kehitystoiminta on myös liiketoiminnan kehittämisessä keskeistä. Sitä kautta yhteistyö Aallon kanssa on ollut luonnollinen valinta. Asiantuntijatoiminnassa oman osaamisen kehittäminen jatkuu koko työuran ajan. Toimialallamme on liian vähän tohtoreita ja olemme yrittäneet olla paikkaamassa tätä puutetta yhdessä Aallon kanssa. Osittain osaamista valuu myös Suomen kannalta hukkaan, kun ulkomaiset jatko-opiskelijat eivät löydä sopivia työhaasteita täältä. Olemme pyrkineet vastaamaan myös tähän. Toivomuksena on, että Aallossa säilyy jatkossakin vahvana suuri kiinteistö- ja rakennusklusteri sekä talotekniikka merkittävänä osana sitä. Juuri nyt näyttää hyvältä, Pekka Metsi toteaa.

Pekka Metsin alumnihaastattelu Aalto-yliopiston sivuilla