Halton-konserni teki huipputuloksen ja kasvaa kansainvälisillä markkinoilla

Talouden yleisestä epävarmuudesta huolimatta vuosi 2012 oli yksi Halton-konsernin historian menestyksekkäimmistä. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 168 miljoonaa euroa, eli kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 16 prosenttia. Myös liikevoitto parani ja oli 13 miljoonaa euroa.
 

Sisäilmastotuotteisiin ja -ratkaisuihin sekä sisäympäristöpalveluihin erikoistuneen Haltonin toiminta kanavoituu kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka toimittavat ratkaisuja julkisiin ja kaupallisiin rakennuksiin, ammattikeittiöihin ja ravintoloihin, sekä laivoihin ja öljynporauslautoille. Suomalaisen perheyrityksen organisaatio kattaa Euroopan ja Lähi-idän, Etelä- ja Pohjois-Amerikan ja Aasian.

– Olemme erityisen tyytyväisiä siitä, että kasvu tuli varsin tasaisesti kaikilta liiketoiminta-alueilta ja maanosista, kertoo Mika Halttunen, Halton-konsernin hallituksen puheenjohtaja.

Halton on kasvattanut läsnäoloaan maailmalla voimakkaasti. Aiemmin yritys on laajentanut toimintojaan yhteen tai kahteen uuteen maahan vuosittain, mutta hiljattain se on avannut myyntipisteet Brasiliassa, Filippiineillä, Saudi-Arabiassa sekä Turkissa, ja perustanut lisäksi yhteisyrityksen Halton-Innes SA:n Meksikoon. Yritys investoi myös Suomessa: Kausalassa sijaitsevan tuotantolaitoksen yhteyteen rakennetaan uusi pelkästään ilmansuodattimien valmistukseen keskittyvä yksikkö. Aiemmin Orimattilassa toimiva ilmansuodatinvalmistus siirtyy kokonaan Kausalaan.

– Yrityksemme kasvun perusta on voimakas panostuksemme tuotekehitykseen ja innovaatioihin. Haltonin tuotekehityskeskukset kolmella mantereella mahdollistavat uusien tuotteiden ja asiakkaille räätälöityjen ratkaisujen perusteellisen testaamisen. Halton toimii myös kiinteässä yhteistyössä johtavien yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, jotta alan viimeisimmät tiedot saadaan käytäntöön asiakasprojekteissa,  selvittää Halttunen.

– Sisätilojen terveellisyyttä ja viihtyvyyttä parantaville sekä rakennusten energiatehokkuutta lisääville ratkaisuille ja palveluille on kysyntää. Lisäksi kasvua tukee se, että eri liiketoiminta-alueiden ja maantieteellisten alueiden toiminnot tukevat ja tasapainottavat toisiaan eri markkinoiden vaihteluiden aikana, Halttunen jatkaa.

Maaliskuussa yritys avasi uuden tutkimuslaboratorion Malesian tuotantolaitoksen yhteyteen.

Haltonilla on eri puolilla maailmaa kuusi tutkimuskeskusta, jotka mahdollistavat uusien tuotteiden ja asiakkaille räätälöityjen ratkaisujen perusteellisen testaamisen.

Laboratoriot mahdollistavat monenlaiset koetilanteet yksinkertaisista testeistä yksityiskohtaisiin luonnollisen mittakaavan testeihin. Sisäilmastosta voidaan analysoida monia vaikuttavia tekijöitä, kuten ilman lämpötila, ilman nopeus ja akustiikka sekä tuotteen tekninen toiminta. Halton toimii myös kiinteässä yhteistyössä johtavien yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, jotta alan viimeisimmät tiedot saadaan käytäntöön asiakasprojekteissa.

Heikki Rinne, Halton Groupin toimitusjohtaja, Olli Sipilä, Halton Aasian johtaja ja Christian Hirschmann, Foodservice R&D manager Halton Aasiassa leikkasivat nauhan uuden keskuksen avajaisissa. Uusi tutkimuskeskus Aasiassa keskittyy foodservice-ratkaisuihin ammattikeittiöihin ja ravintoloihin. Sillä tarpeet ovat erilaisia eri maanosissa, koska ruokakulttuuri ja keittiöt ovat erilaisia. Aasiassa on tällä hetkellä voimakas kysyntä ilmastointiratkaisuille.

Halton käynnisti uuden suodatintehtaan Kausalassa 2.9.2013.

Kausalassa sijaitsevan sisäilmatuotteiden tuotantolaitoksen yhteyteen rakennettiin uusi, pelkästään ilmansuodattimien valmistukseen keskittyvä yksikkö. Uuden tehtaan myötä Haltonin koko suodatintuotanto siirtyi Kausalaan. Aiemmin yhtiö on valmistanut ilmanvaihtokoneiden suodattimia Orimattilassa ja Unkarissa.

Kausalaan siirtyi suurin osa eli runsaat parikymmentä työntekijää Orimattilasta. Lisäksi yritys aikoo palkata syksyn aikana muutamia sesonkiaikaisia työntekijöitä. Halton työllistää nykyään Kausalassa lähes 300 ihmistä. Tehtaan myötä Haltonista tulee Iitin suurin työnantaja.

– Kausalan vahvuutena on toimiva logistiikka, joten tuotannon siirto oli liiketoiminnan kokonaisuuden kannalta järkevin vaihtoehto. Lisäksi tuotannon keskittäminen Kausalaan tuo meille tuotannollisia synergiaetuja, tehostaa valmistusprosessejamme ja luo myös henkilökunnalle mahdollisuuksia monipuolisempiin tehtäviin, kertoo Halton Oy:n toimitusjohtaja Tarja Takki.

Haltonin ilmansuodatinliiketoiminta on kasvanut ja kehittynyt viime vuosina erittäin positiivisesti ja muutoksella halutaan varmistaa asiakkaiden palvelutason säilyminen parhaalla mahdollisella tasolla myös jatkossa. Korkealaatuisten ilmansuodattimien markkinat kehittyvät Suomessa ja muissa Pohjoismaissa jatkuvasti, ja investointi luo Haltonille alueelle kaivattua tuotannollista lisäkapasiteettia.

– Tällä hetkellä Suomi on suurin markkina-alueemme, mutta aiomme kasvattaa suodatinliiketoimintaamme myös ulkomailla, missä on hyvät kasvunäkymät, kertoo Hannu Hokkanen, Halton Oy:n Kausalan tuotantopäällikkö.

Tuotantolaitos nimettiin O-tehtaaksi Orimattilan mukaan. Tämä muistuttaa jatkossakin Orimattilan tuotannon merkityksestä Haltonin ilmansuodatinosaamiselle.