KOSTEUS- JA HOMETALKOOT: Ohjeita ja tuloksia

Suositukset kosteus- ja homevaurioalan koulutuksen ja pätevöitymisen järjestämisestä Suomessa ovat valmistuneet ja hankkeen loppuraportti ilmestynyt. Työ on ollut yksi talkoiden suurimmista urakoista. Hankekokonaisuudesta vastasi FT, rakennusinsinööri Helmi Kokotti Itä-Suomen yliopistosta. Yli sadan talkoolaisen kahden vuoden työpanos kiteytyy ehdotukseen neljästä ammattikunnasta: kosteusvauriokuntotutkijat, -korjaussuunnittelijat, -työnjohtajat/valvojat ja -korjaajat. Kolmelle ensimmäiselle ammattikunnalle tulisi ehdotuksen mukaan kolme pätevyystasoa (AA, A ja B). Työryhmä ehdottaa, että alan pätevyyksistä ja niiden rekisteröinnistä vastaisivat jatkossa Fise Oy ja VTT.

TOXTEST-tutkimushankkeessa ei suurista toiveista huolimatta löytynyt uutta menetelmää kosteusvaurioituneiden rakennusten homeongelmien tunnistamiseen. Laajan kolmevuotisen hankkeen tavoitteena oli kehittää sisäilman pölynäytteille soveltuva toksisuuden arviointimenetelmä. TOXTEST-loppuraportti julkistettiin sosiaali- ja terveysministeriössä 6.3. Tutkimustulosten perusteella pölyn myrkyllisyyden mittausta ei voida vielä käyttää kosteusvauriokohteiden korjaustarpeiden priorisoinnin perusteena eikä terveyshaitan arvioinnissa. Hanke antoi kuitenkin runsaasti arvokasta tietoa jatkotyötä varten.

Homevaurioituneen rakennusmateriaalin puhdistusohje rakenteille, joita ei voi poistaa, julkaistaan lähiaikoina talkoiden toimesta. Poistamattomien rakenteiden puhdistuksesta ei ole aiemmin ollut juurikaan tutkimustietoa tai käytännön ohjeita, mutta todennäköisesti toukokuussa ilmestyvä ohje antaa kaivattua tietoa erityisesti korjaustöiden suunnittelijoille ja työnjohdolle. Ohjeen laatimisesta on vastannut Petri Hartikainen.

Työkalut terveen talon tilaamiseksi. RAKLI käynnistää keväällä 2013 sarjan hankintaklinikoita, joiden tavoitteena on vähentää merkittävästi rakennusten, rakenteiden ja rakennusmateriaalien kastumisesta ja kosteudesta johtuvia sisäilma- ja laatuongelmia. RAKLIn vetämiä hankintaklinikoita on valmisteltu työpajatyöskentelyssä yhdessä Helsingin kaupungin, Senaatti-kiinteistöjen ja Rakentamisen Laatu RALA ry:n kanssa. Klinikat toteutetaan yhteistyössä Kosteus- ja hometalkoiden kanssa.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintö. Kansanedustaja Tuija Braxin (vihr.) johtaman eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintö kosteus- ja homeongelmien ratkaisemiseksi julkistettiin 2.5. ja käsitellään aikanaan eduskunnan täysistunnossa. Mietintöön kuuluvan alkututkimuksen jälkeen moni talkooväen edustajakin on ollut asiantuntijana valiokunnan kuultavana. Tarkastusvaliokunta pyrkii löytämään sekä kustannustehokkaimmat poliittiset päätökset että järjestelmää rakenteellisesti korjaavia toimia kosteus- ja homeongelman ratkaisemiseksi. Talkoot seuraa tiiviisti asian etenemistä Arkadianmäellä.

Talkoot laati ohjeet homekoirien ohjaajalle ja palvelun tilaajalle. Homekoiria käytetään yhä enemmän apuna sisäilmaongelmien tutkimisessa Suomessa. Homekoirat eivät ole virkakoiria huume- tai poliisikoirien tapaan ja siksi niille tai niiden ohjaajille ei ole olemassa virallista viranomaisen tai valtion organisoimaa sertifiointi- tai tasontestausjärjestelmää. Homekoirien ja ohjaajien tasontarkastuksesta ei ole lainsäädäntöä eikä sellaista myöskään ole yksinkertaista säätää. Myös vapaaehtoinen tasontarkastusjärjestelmä puuttuu toistaiseksi Suomesta. Vastikään sisäilma-asioiden kanssa kunnissa työskenteleville henkilöille tehty homekoirakysely kertoo, että myös kunnissa toivotaan pikaisesti yhtenäistä sertifiointia alalle. Kosteus- ja hometalkoiden julkaisemien uusien toimintaohjeiden toivotaan selkeyttävän homekoiratoimintaa, yhtenäistävän homekoirien suorittamia tarkastuksia ja parantavan niistä laadittujen raporttien laatua. Ohjeet laatinutta työryhmää on vetänyt Kosteus- ja hometalkoiden suunnittelija Karoliina Viitamäki ympäristöministeriöstä. Ohjeet ovat vapaasti saatavilla talkoiden verkkosivuilla osoitteessa www.hometalkoot.fi.

 

Lisätietoa talkoohankkeista ja valmistuneet materiaalit löytyvät talkoiden uutissivustolta osoitteesta:

http://uutiset.hometalkoot.fi/

http://uutiset.hometalkoot.fi/talkootiedot/talkoissa-nikkaroitua.html