Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on sopinut VTT Expert Services -konsernin yhtiöiden VTT Expert Services Oy:n ja Labtium Oy:n myynnistä Eurofins Scientific Groupille. VTT Expert Services on hoitanut etenkin rakentamiseen liittyen monien erilaisten ratkaisujen virallisia hyväksymisiä. VTT Expert Service on myös osallistunut aktiivisesti M 1 rakennusmateriaaliluokituksen kehittämiseen ja tuotteiden testaukseen.
Perusteluna kaupalle esittää Teknologian tutkimuskeskus VTT:n johtaja Antti Vasara seuraavaa: VTT Expert Services Oy ja Labtium Oy tarjoavat kaupallisina palveluina testaus-, tarkastus- ja sertifiointipalveluja. Niiden palvelutoiminta ei liity enää VTT:n strategiseen tehtävään innovaatiotoiminnan tukemiseksi tieteen ja teknologian keinoin, joten yhtiöiden kehittäminen osana VTT-konsernia ei ole tarkoituksenmukaista.
Kauppa josta ei tällä hetkellä ole saatavissa tarkempia tietoja ei tietenkään ole vielä kirkossa kuulutettu, vaan sen toteutumisen edellytyksenä on kilpailuviranomaisten hyväksyntä. Kaupan odotetaan kuitenkin vahvistuvan vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä, kerrotaan VTT:ltä. Henkilökunnalle on kuitenkin vakuutettu, että toiminnat ja työsuhteet jatkuvat ennallaan. VTT Expert Services toimii nykyisin vahvimmin rakennusalan tuotteiden testaajana hoitaen monen tuoteryhmän sertifiointia. Siellä toimii liki 200 alan asiantuntijaa.
Ostaja Eurofins Scientific Group taas on tunnettu eurooppalainen testauslaitos, jonka ulkomailla tehtyjä testejä on aiemminkin paljon käytetty myös meidän M 1 materiaaliluokituksen yhteydessä. Ammattitaitoa erilaisten testausten suorittamiseen heiltä löytyy ja VTT Expert Servicen mukaantulo ei sitä suinkaan vähennä. Eurofins on useamman miljardin pörssiyhtiö, joka jo nyt toimii 42 maassa. Se on viime aikoina myös aktivoitunut Suomessa pienemmin yritysostoin.
Yhteiskunnan kannalta merkittävien lähes viranomaistoimien siirtyminen valtion omistamalta yhtiöltä yksityiselle ulkomaiselle yhtiölle on kuitenkin asia, josta voidaan olla useampaa mieltä. Toivottavasti kilpailuviranomaiset ottavat tällaisenkin näkökohdan huomioon päätöksessään.
VTT perustettiin Suomen teollisuuden auttajaksi sodan aikana
Valtion teknillinen tutkimuslaitos VTT perustettiin aikanaan jatkosodan aikana tarjoamaan Suomen teollisuudelle testaus ja tuotekehityspalveluja. Vuosien mittaan sen on laajentunut ja kehittynyt yhteiskunnan ja talouselämän kehityksen mukana. Nykyisin se kansainvälisesti merkittävä ja luotettava tutkimuslaitos, jossa toimii tuhansia eri alojen asiantuntijoita.
Tuo otsikossa lainaamani lause – tuote on VTT:n testaama – ei ole muuten sellaisenaan pätenyt enää pitkään aikaan. Tuo mainonnassa aikoinaan usein käytetty lause on ollut onneksi jo vuosia tarkennettava tiedolla tutkimuksen tuloksilla, yleensä tutkimusraportin tarkalla nimeämisellä, sillä pahimmillaan saattoi mainoksessa esitetty VTT:n testaama tuote olla sellainen, että testitulokset olivat surkeat. Mutta testattu se oli ja eihän kaikkea tarvinnut kertoa. Nyttemmin VTT Expert Servicen testaukset ja hyväksynnät ovat olleet ensiluokkaista tasoa. Sitä, mitä niiden toivoisi olevan jatkossakin.
Esko Kukkonen