Rakennusten energiaseminaari tulee taas – ilmoittautuminen aukeaa 1.9.

Rakennusten energiaseminaarissa kohtaavat jälleen rakentamisen, suunnittelun ja konsultoinnin alan ihmiset. Seminaari on täsmäisku kaikille rakennusalan ammattilaisille, joiden työhön energiakysymykset liittyvät. On hyvä tietää, mitä energia-asioissa vaaditaan, osataan ja tehdään nyt ja tulevaisuudessa.

Rakennusten energiaseminaari järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 Dipolissa Aalto-yliopistolla, kun seminaarin isä, emeritusprofessori Olli Seppänen, Energiavirasto ja ympäristöministeriö katsoivat, että energia-asioita käsittelevälle seminaarille ja tiedonvaihdolle koettiin tarvetta. Sittemmin seminaari on järjestetty Finlandia-talossa lähes vuosittain ja viime vuonna ensi kertaa Pikku-Finlandiassa.

Seminaarin toteutuksesta ja järjestelyistä vastaavat FINVAC ry:n jäsenyhdistykset VVS Föreningen i Finland rf, Suomen LVI-liitto SuLVI ry ja Sisäilmayhdistys ry. Seminaarin yhteistyökumppanina on alusta alkaen ollut ympäristöministeriö.

Tänä vuonna esillä säädöskehitys, energiaremontit, energiamurros ja ylilämpeneminen

Seminaarissa ja sen yhteydessä järjestettävässä näyttelyssä on alusta asti käsitelty uusinta rakennusten energiatekniikkaa ja EU:n asettamien vaatimusten toteuttamista Suomessa. Vuosien saatossa tapahtumasta on ajankohtaisen ohjelman lisäksi tullut kohtaamispaikka energia-asioista kiinnostuneille.

– Energiatehokkuus, omavaraisuus, energiaturvallisuus ja vähäpäästöisyys ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä asioita nyt kuin tapahtuman alkuaikoina. Ohjelmasta saamamme palaute on ollut todella hyvää joka vuosi, ja pyrimme huomioimaan sen mahdollisimman hyvin ohjelman suunnittelussa, jotta se vastaisi parhaiten tarkoitustaan, FINVACin toiminnanjohtaja Siru Lönnqvist kertoo.

Siru Lönnqvist.

Tämänkään vuotinen ohjelma ei tee tässä poikkeusta: Rakennusten energiaseminaari on jaettu 4 sessioon, joissa käsitellään säädöskehitystä, energiaremontteja, energiamurrosta ja ylilämpenemistä. Päivän aikana luvassa on 10 asiantuntijapuheenvuoroa sekä 2 paneelikeskustelua ja 2 esimerkkitapausta. Tilaisuudessa jaetaan myös REHVA Award- sekä Pro Energia -palkinnot.

– Rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä (EPBD) käydään parhaillaan kolmikantaneuvotteluja, joten päivän aluksi tulemme kuulemaan, miten EPBD ja muut direktiivit tulevat vaikuttamaan säädöskehitykseen meillä Suomessa. Lisäksi saamme kuulla, miten rakennusten energia- ja lämmitysasiat on huomioitu uudessa hallitusohjelmassa, Lönnqvist valottaa seminaarin ohjelmaa.

– Päivän toisessa sessiossa paneudumme siihen, miten korjausvelka voidaan poistaa energiaremonteilla kestävästi, ja kolmas sessio keskittyy käynnissä olevaan energiamurrokseen. Iltapäivän puolella paneudumme ylilämpenemiseen, sillä ilmastomme muuttuessa tarvitsemme enenevissä määrin ylilämpenevistä estäviä energiatehokkaita ratkaisuja.

Seminaarin alustava ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan FINVACin sivuilla.

Tilaisuus keskustella ja jakaa taitotietoa muiden alan osaajien kanssa

Seminaarin ohjelman lomassa on hyvin aikaa tutustua tapahtumakumppaniemme energiaratkaisuihin. Lounas- ja kahvitauoilla on hyvin aikaa tutustua samassa tilassa tarjoilujen kanssa olevaan näyttelyyn ja keskustella toisten alan asiantuntijoiden kanssa.

Kuva: Foto Bakery Oy

– Olemme erittäin kiitollisia tapahtumakumppaneillemme, sillä heidän tuellaan tämänkin seminaarin järjestäminen on mahdollista. Kumppanimme ovat aiempina vuosina olleet erityisen tyytyväisiä seminaariosallistujien kanssa käytyihin keskusteluihin, Lönnqvist sanoo.

Voit tutustua tapahtumassa jo mukana oleviin kumppaneihimme TÄÄLTÄ – ja jos haluat mukaan hienoon tapahtumaan, olethan yhteydessä: johanna.satumaki@sisailmayhdistys.fi.

Lönnqvist odottaa tämän vuoden seminaarilta erityisesti mielenkiintoisia puheenvuoroja ja kohtaamisia alan asiantuntijoiden kesken. Koronavuosien jälkeen on jälleen tärkeää päästä kokoontumaan kasvokkain.

– Odotan puheensorinaa Pikku-Finlandiassa, kun kohtaamme ja vaihdamme tietoa ja kuulumisia.

Ilmoittautumisaika tämänvuotiseen seminaariin on 1.9.–20.10.

Lue lisää FINVACin sivuilta.

Teksti: Anna Merikari

Seminaarista sanottua:

Esityksen pitäjät olivat alan vahvoja asiantuntijoita. Lisäksi vieraat olivat rakennusalan asiantuntijoita, tutkimustoiminnan tekijöitä, tuottajia ja asentajia.

Tilaisuus oli ”läpileikkaus” rakennusten energiatehokkuusteemasta ylätasolta käytännön tasolle. Kaikki teemat ja esitykset olivat tasokkaita.

Kokonaisuus oli paras ikinä. Esitykset olivat napakoita, todella tärkeää asiaa ja myös ajankohtaista.

Seminaari tarjoaa loistavan mahdollisuuden yhteistyöhön, verkostoitumiseen ja kehittymiseen. Sijainti on kätevä ja helposti saavutettavissa.