RAKLI on yhdessä Helsingin kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa käynnistämässä hankintaklinikkaa, jolla paneudutaan siihen, kuinka rakennuttaja voi hankejohtamisen ja hankintamenettelyjen avulla huolehtia kosteudenhallinnasta rakennushankkeessa. Klinikka pohjautuu kevään 2013 riihityöskentelyyn, jossa alustavasti kartoitettiin yleisimpiä kosteusongelmien syitä ja niiden ehkäisemistä.
Klinikalle otetaan mukaan kosteudenhallinnasta kiinnostuneita rakennushankkeiden osapuolia. Aloitusseminaari järjestettiin 17.9. RAKLIssa.
RAKLI on alkanut kehittää keinoja rakennushankkeiden kosteudenhallintaan yhdessä jäsentensä kanssa. Syyskuussa käynnistyvälle hankintaklinikalle osallistuu laajasti rakentamisen laadun parantamisesta kiinnostuneita toimijoita rakennuttajista rakentajiin. Yhdessä etsitään tapoja johtaa uudis- ja korjausrakennushankkeita niin, ettei kosteusvaurioita syntyisi. Kosteusongelmat ovat merkittävä terveydellisten ja taloudellisten haittojen aiheuttaja, jonka kiinteistö- ja rakennusalan toimijat haluavat nyt yhteisvoimin saada kuriin.
Syksyllä aloitettava työ pohjautuu viime kevään työpajoihin, joissa rakennuttajat totesivat kosteusongelmia aiheutuvan muun muassa huonosta kosteussuojauksesta ja työmaalogistiikan suunnittelusta, puutteellisesta ilmanvaihdosta sekä liian lyhyistä kuivumisajoista. Käydyissä keskusteluissa yhtenä vaihtoehtona kosteudenhallintaan esitettiin riskipaikkojen parempaa tunnistamista jo hankkeen suunnitteluvaiheessa ja laajempaa sääsuojauksen käyttöä rakennustyömailla.
Nyt alkavalla klinikalla alan ammattilaiset ideoivat rakentamisen johtamisen tapoja, joilla toivottuun lopputulokseen päästään. Tavoitteena on erityisesti etsiä niitä toimenpiteitä, joiden avulla työn tilaaja, eli rakennuttaja voi osaltaan vähentää kosteushaittoja. Klinikan tuloksena syntyy suosituksia siitä, miten kosteudenhallinta pitäisi rakentamisprosessin eri vaiheissa huomioida. “Haluamme löytää tavat varmistua siitä, että kiinteistönomistajalla on työmaan valmistuessa käsissään kuiva rakennus, joka on myös ylläpitovaiheessa helppo pitää sellaisena”, kiteyttää klinikan vetäjä Juho Kess hankkeen tavoitteen.
RAKLI on vuodesta 2007 alkaen järjestänyt lähes kaksikymmentä klinikkaa, joilla on pohdittu parhaita ratkaisuja erilaisiin käytännön hankinta- ja konseptikehitysongelmiin. Klinikoiden avulla on etsitty toimivinta vaihtoehtoa muun muassa Jätkäsaaren palvelurakenteeksi, Pisara-radan toteutustavaksi, alueellisiksi energiaratkaisuiksi sekä Pitäjänmäen yritysalueen kehittämiseen. RAKLI kokoaa tilaajan toimeksiannosta asian edistämisestä kiinnostuneet tahot saman pöydän ääreen ja järjestää muutaman kuukauden aikana työpajoja, joissa uudet ajatukset ja yhteistyösuhteet syntyvät.
RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset. Jäsenemme ovat asuntojen, toimitilojen ja infrastruktuurin omistajia, rakennuttajia ja käyttäjiä tai näiden ammattimaisia edustajia. He varmistavat, että Suomessa on tilaa hyvälle elämälle.
Lisätietoja:
Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry
Projekti-insinööri Juho Kess, puh. 050 534 3955