Sisäilmapaja9 15.-16.11. esittelee Porvoon ratkaisuja sisäilma-asioissa.

Porvoolta yli 100 miljoonaa kouluihin ja päiväkoteihin

Porvoon kaupunki investoi kolmen vuoden aikana yli 100 miljoonaa euroa kouluihin ja päiväkoteihin. Kaupunki rakentaa kolme uutta koulua, viisi päiväkotia sekä peruskorjaa kuusi koulua.

– Haluamme selättää sisäilmaongelmat mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Panostus on valtava jopa valtakunnallisessa vertailussa, kun lukuja vertaa esimerkiksi suurten kaupunkien sisäilmatoimenpiteisiin, totesi Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula julkistaessaan talousarvioesityksensä tiistaina 17. lokakuuta Porvoossa.

Sisäilmapajan esitysten joukossa kuullaan muun muassa työsuojelupäällikkö Leena Juvakan puheenvuoro sisäilma-asioiden hoitamisesta Porvoossa ja projektipäällikkö Tony Lökforsin aiheena on sisäilma-asioiden huomioiminen tulevaisuuden rakentamisessa. Pajassa kuullaan myös miten vanhempien ja kunnan ratkaisukeskeinen yhteistyö on toiminut ja perehdytään hankkeeseen Linnankosken lukio.

 

Myös asuinkiinteistöjen sisäilmaongelmista täytyy keskustella

Sisäilmaongelmat koskevat myös rakennuskantaa laajemmin ja pajassa pureudutaan myös asuinkiinteistöjen sisäilmaongelmiin. Asukkailla on myös vaikutus sisäilman laatuun ja tähän aiheeseen seminaarissa johdattaa asiakaspäällikkö Eija Lenkkeri Edupolista. Asumiskeskustelun puheenjohtajana toimii sosiaali- ja terveysministeriöstä johtaja Jari Keinänen ja puhujina muun muassa Asumisterveysliiton Hannele Rämö ja Vanhustyön keskusliiton Jukka Laakso.

 

Edupoli kouluttaa alalle

Ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille tarjoava oppilaitos Edupoli on vastannut tapahtuman järjestelyistä ja koordinoinut kokonaisuutta. Tapahtuman annista hyötyvät myös Edupolin opiskelijat. Rakennusalan opiskelijat saavat aimo annoksen uusinta tietoa sisäilma-asioista ja matkailu- ja turvallisuusalan nuoret opiskelijat monipuolisen oppimiskokemuksen ison tapahtuman järjestelyistä osallistuessaan Sisäilmapajan käytännön toteutukseen.

 

Sisäilmapaja on yksi alan suurimmista tapahtumista

Sisäilmapaja järjestetään nyt yhdeksättä kertaa ja se on vuosien mittaan kasvanut Sisäilmastoseminaarin jälkeen yhdeksi suurimmista, eri paikkakunnalla järjestettäväksi alan asiantuntijatapahtumaksi.

Ensimmäisen pajapäivän jälkeen Porvoon kaupunki tarjoaa osallistujille cocktail-tilaisuuden Taidetehtaalla. Pajatanssit tanssitaan Haikon kartanon Villa Haikossa elävän musiikin tahdissa hyvässä pajaseurassa. Pajatansseihin mahtuu noin 250 seminaarivierasta. Pajatansseihin tulee lunastaa illalliskortti ilmoittautumisen yhteydessä. Illalliskortti 60 € (sis alv.)

Sisäilmapajojen saama kiinnostus on pysynyt korkeana koko niiden historian aikana. Ensimmäinen Sisäilmapaja -seminaari järjestettiin Kuopiossa 2007, joten juhlaseminaari ensi vuonna järjestetään sopivasti Kuopion yliopistolla 14.–15.11.2018.

Ohjelma pdf-muodossa löytyy Sisäilmayhdistyksen sivuilta.

Seminaarin yhteydessä järjestetään sisäilma-aiheinen näyttely, jossa alan yritykset esittäytyvät.

 

Lisätiedot:

Sisäilmayhdistys Mervi Ahola, puh. 050 584 8442, mervi.ahola@sisailmayhdistys.fi

Sisäilmapaja9 näyttely Aila Laine-Sarkkinen 040-7070201 aila.laine-sarkkinen@sisailmayhdistys.fi

Edupoli, Kiinteistö- ja toimitilapalvelut, Eija Lenkkeri, puh. 040 7768 728, eija.lenkkeri(at)edupoli.fi

Porvoon kaupunki, toimitilajohto, viestinnän suunnittelija 1.11. alkaen Hanna Palo, puh. 040 489 9810, hanna.palo(at)porvoo.fi