Sisäympäristötekniikan professuurin valinta on loppusuoralla

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulussa viime kesänä avoimeksi julistettuun Sisäympäristötekniikan professuuriin oli hakijoita liki kolmekymmentä, joista kahdeksan hakijaa valittiin jatkoon asiantuntijalausunnoille. Valinta on asiantuntijalausuntojen jälkeen jatkunut.  Viisi tohtoria Haverinen – Shaughnessy Ulla,  Korpi Anne,  Kosonen Risto,  Lin John Z.  ja  Salonen Heidi on kutsuttu vierailupäivään (site visit) maaliskuussa. Sisäilmauutiset seuraa valintaa aktiivisesti.

Vierailupäivänään hakijat pitävät myös opetusnäytteensä. Opetusnäytetilaisuuteen on vapaa pääsy. Sisäilmauutiset seuraa tilannetta ja kertoo uutiskirjeellä tapahtuma-ajankohdista.

Haverinen- Shaughessy, Korpi ja Salonen ovat väitelleet Kuopion yliopistossa lähinnä sisäilmasto-ongelmiin liittyvästä mikrobiologiasta.  Kosonen on väitellyt Teknillisessä korkeakoulussa lähinnä ilmanvaihdosta. Kiinalainen Lin on väitellyt Masseyn yliopistossa Uudessa Seelannissa.

John Z. Lin toimii tällä hetkellä professorina ( associate professor) HongKongin kaupungin yliopistossa. Hänen erityisalaansa siellä ovat ilmanvaihto, energiakysymykset sekä niiden vaikutus sisäilmaston laatuun.

Ulla Haverinen- Shaughessy toimii vierailevana tutkijana sisäympäristöasioissa Kansanterveyslaitoksella Kuopiossa. Lisäksi hänellä on tutkimustehtäviä toisessa kotimaassaan Yhdysvalloissa Tulsan yliopistossa. 

Anne Korpi toimii sisäilma-asiantuntijana Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:ssä sekä opettaa Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa.

Risto Kosonen on tällä hetkellä LVI- tekniikan adjunct professori Aalto-yliopistossa sekä toimii ilmanvaihtoalalla Halton konsernissa kehitystehtävissä.

Heidi Salonen toimii tällä hetkellä sisäilmastoon liittyvissä tutkimustehtävissä Työterveyslaitoksella.

 

Pitkä rekrytointiprosessi

Aalto yliopiston tiedotuksen mukaan edellisen syksyllä Sisäilmauutisissa julkaistun jutun jälkeen rekrytointiprosessissa on tapahtunut seuraavaa.

Hakijoista, joita oli siinä vaiheessa jäljellä 8, pyydettiin lausunnot neljältä asiantuntijalta, jotka palauttivat asiantuntijalausuntonsa 6.1.2014 mennessä. Tämän jälkeen laitostason tenure track -työryhmä kokoontui 23.1.2014 ja valitsi hakemusasiakirjojen ja asiantuntija-arviointien perusteella viisi hakijaa tutustumaan yliopistoon (site visit). Vierailun aikana hakijat haastatellaan, jotta heidän ansionsa ja potentiaalinsa saadaan selvitettyä (tutkimus, opetus, toiminta tiedeyhteisössä ja akateeminen johtaminen). Lisäksi hakijat antavat opetusnäytteen. Tässä heidän tulee osoittaa tutkimusosaamistaan ja opetustaitojaan. Opetusnäytteet ovat julkisia tilaisuuksia, joihin kuka tahansa asiasta kiinnostunut on tervetullut.

Sisäympäristötekniikan professuurin hakijoiden vierailupäivää (site visit) ei ole vielä vahvistettu, mutta vierailupäivä sijoittuu maaliskuun viikoille 10 -12. Tarkempi ajankohta selviää piakkoin. Opetusnäytteistä tiedotetaan myöhemmin muutaman viikon sisällä. Silloin selviää opetusnäytteiden tarkempi aika ja paikka.

Opetusnäytteen ja laitoskäynnin jälkeen laitoksen työryhmä tekee asiantuntija-arviointien ja haastattelujen perusteella ehdotuksen valittavasta henkilöstä dekaanille. Tässä vaiheessa rekrytointiprosessissa eteneminen riippuu siitä, mille (tenure track) urajärjestelmän tasolle henkilöä ollaan rekrytoimassa.

teksti: Esko Kukkonen