Rotia hometutkimukseen kaipaa Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus. Hän on meillä Suomessa niistä harvoista lääkäreistä, jotka tosissaan ovat tutkineet ja tutkivat sisäilmaa ja sisäilmasta sairastuneita ihmisiä. Rakennuslehti haastatteli Putusta kesäkuussa.
Tuula Putus on julkaissut aiheesta monia artikkeleita ja kirjoja. Hänen esityksiään on kuultu usein myös Sisäilmastoseminaareissa. Toimittaja Kaisa Salmisen kirjoittamassa Rakennuslehdessä julkaistussa haastattelussa Tuula Putus totesi muun muassa , että usein hypoteesejä esitetään tutkittuna tietona ja samalla tiedon puuttuessa uskomukset valtaavat alaa. Siinä hän lähestyy viime Sisäilmastoseminaarin avannutta THL:n pääjohtajaa Tapani Eskolaa, joka uskalsi peräti arvella, että tiedon puuttuessa alkaa bisnes, joka perustuu juuri tietämättömyyteen. Tuula Putus ottaa haastattelussa vahvasti kantaa. Hän toteaa, etteivät kaikki sisäilmaongelmat voi johtua biosideistä, kuten julkisuudessa on esitetty, hän kommentoi hometutkijoiden näkemyseroja.
Nykyisin työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus kertoo, että päätyi sisäilmatutkijaksi, kun sosiaali- ja terveysministeriöstä kävi silloiselle Kansanterveyslaitokselle käsky laittaa kaikki muut tutkimukset sivuun. Hometutkimuksessa hän on siten ollut mukana alusta asti laajoissa moniammatillisissa ryhmissä yhdessä rakennusalan ammattilaisten ja mikrobiologien kanssa.
Kokemusta hometaloissa asuvien ja työskentelevien oireista ja ongelmista on hänelle kertynyt paljon vuosien varrelta. Siksi hän uskaltautuu kommentoimaan mediassa virtaavaa keskustelua.
Keskustelu mediassa on usein turhauttavaa
”Tätä taustaa vasten mediassa käyty sisäilmakeskustelu tuntuu joskus turhauttavalta, höpsöltäkin, koska hypoteeseja esitetään tutkittuna tietona. Eivät esimerkiksi kaikki sisäilmaongelmat voi johtua biosideistä, vaikka hypoteesi on sinällään ansiokas”, hän huomauttaa.
Alan tutkijoiden yhteistyössäkin olisi kuitenkin parantamisen varaa. Rakentajat ovat hänen mukaansa odottaneet hartaasti homeen toksisuuden osoittavaa mittaristoa, mutta tutkijat kiistelevät, kenen testi on paras.
”Koko kenttä on sekaisin eikä ole ihme, että maallikko haluaa takaisin painovoimaiseen hirsitaloon; enitenhän tilanteesta kärsii potilas, kun rajallisia tutkimusvaroja ja -resursseja tuhlataan tutkimalla samoja asioita yhä uudestaan eikä potilaan oireita oteta vakavasti.”
Ruotsista voisi Putuksen mielestä hakea oppia, koska siellä on ymmärretty allergisen lapsen tarpeita paremmin, mutta suomalaisesta hirsitalostakin voisi tulla vaikka Nokian veroinen vientivaltti, jos se vain voitaisiin osoittaa terveelliseksi.
Raja-arvojen määrittely on vaikeaa
Homekeskustelua on leimannut sekin, onko home vaarallista vai ei. Putus muistuttaa, että koe-eläinpuolella osoitettiin jo kauan sitten eläimen kuolevan sisäisiin verenvuotoihin, jos sen keuhkoihin laitetaan yleisen homesienen Stachybotryksen itiöitä.
Homekeskustelua on leimannut sekin, onko home vaarallista vai ei.
”Ei kärpässienitutkimustakaan toisteta kymmenen vuoden välein uudestaan ¬eikä se, että myrkkyjä löytyy luonnostakin, tee niitä vaarattomiksi”, hän vertaa.
Yksiselitteisiä raja-arvoja homeen myrkyllisyydelle on vaikea määrittää, koska lajikkeita on valtavasti ja vain osa niistä on allergisoivia; oikea raja-arvo voisi Putuksen mukaan olla nolla, mikä ei käytännössä ole mahdollista.
”Ei kannata inttää onko home vaarallista vai ei, koska homeita on hyviä ja huonoja, jopa vakavasti myrkyllisiä tai allergisoivia. On myös potilasryhmiä, kuten vastasyntyneet ja elinsiirtopotilaat, jotka ovat erityisen haavoittuvia homealtistukselle.”
Kukin aika loi omat ongelmansa
Jos lasten ympäristöjä mietitään, päiväkodit ovat Putuksen arvion mukaan vähintään yhtä vaurioituneita kuin koulut. Myös hoitolaitoksissa ja sairaaloissa on paljon ongelmia, mutta kaikista ongelmista ei pidetä samalla tavalla meteliä.
”Kullekin vuosikymmenelle on tyypilliset virheensä, mutta 70-luvun rakennuskanta on ehkä surkeimmassa jamassa. Usein taustalla on monia syitä kuten matalaan perustukseen tehty tasakattorakenne, pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto, vuosihuollot tekemättä, vuotava katto, tiiliseinän homeiset välivillat tai valesokkelirakenne”, hän luettelee.
”Kosteusvaurio voi olla myös vanha. Etsitään kosteusmittareilla ja poraamalla hometta, mutta ei havaita vanhaa kuivunutta homekasvustoa. Murheellisinta on, että osa rakennusmateriaaleista on valmiiksi homeessa jo kaupasta ostettaessa”, pohtii Putus.
Muuallakin on homeisia taloja
Pötypuhetta Putuksen mielestä on se, ettei muissa maissa esiinny kosteusongelmia. Lämmin pitkä kesä kuivattaa talvella kostuneet rakenteet eikä vettä imeviä eristeitä käytetä esimerkiksi Euroopan homehtuneimmassa maassa Portugalissa. ”Water comes and water goes”, sanotaan.
”Mikrobivaurioita voi olla Suomessa vähemmän kuin vaikka Espanjassa, mutta lajisto ja kasvualusta ratkaisevat mikrobin toksisuuden”, Putus huomauttaa HITEA -tutkimuksen tuloksia hieman kritisoiden.
”Suomessa ollaan enemmän sisätiloissa kuin Espanjassa. Myös ulkomikrobien puute voi sairastuttaa meitä. ”arvelee Putus. Mikrobien määrä ulkona on talvella meillä poikkeuksellisen pieni.
Lääkärin työssä on usein ollut hyötyä hyvistä ammatillisista esikuvista. Rakennusalakin voisi hänen mielestään ottaa oppia hyvistä ja huonoista esimerkeistä, ikääntyväthän rakennukset siinä missä ihmisetkin. Esimerkiksi ”Tavoitteena terve talo” –nimisessä kirjassa kiteytettiin jo vuonna 1997 hyvin senaikainen tietämys sisäilmasairauksista. Eri yliopistoissa ja Kansanterveyslaitoksella on tehty ansiokkaita väitöskirjoja, joiden tulokset pitäisi vain viedä käytäntöön.
”Uusissa hankkeissa voisi keskittyä innovaatioihin. Esimerkiksi korjaushankkeissa pitäisi saada aikaiseksi sellainen kehitysharppaus, että 90 prosenttia ihmisistä – vähintäänkin lapset ja nuoret – voisivat hyvin rakennuksissa”, painottaa Tuula Putus.