RYM Oy puretaan – innovaatiotoiminnalle haetaan uusia ratkaisuja

Tämän hetkinen hallituksemme on tehnyt paljon koulutukseen ja tutkimukseen liittyviä leikkauksia.

Strategisen huippuosaamisen keskittymiin (SHOK) rakentuneen innovaatiotoiminnan julkinen rahoitus loppuu. Kiinteistö- ja rakennusalalla haetaan uusia ratkaisuja RYM Oy:n tilalle.

Tämän hetkinen hallituksemme on tehnyt paljon koulutukseen ja tutkimukseen liittyviä leikkauksia. Monet tutkimuslaitokset ja tutkijat ovat kokeneet sen viime kuukausina. Mutta supistukset laajenevat myös teollisuuden tutkimustoimintaan. Sillä strategisen huippuosaamisen keskittymiin (SHOK) rakentuneen innovaatiotoiminnan julkinen rahoitus on päätetty lopettaa Suomessa.

Rakennetun ympäristön SHOK-yhtiönä vuodesta 2009 toiminut RYM Oy on ideoinut uusia ratkaisuja alan innovaatiotoimintaan. Niiden mahdollistamiseksi edelleen yhtiön hallitus esittää osakkaille yhtiön purkamista juridisena yksikkönä. Tilanne on seurausta pääosin valtioneuvoston TEKESille antaman tuen vähenemisestä sekä siihen liittyvästä SHOK-toiminnan vähenemisestä.

Ehkä myös yritysten toiveet eivät ole toteutuneet nykymuotoisessa toiminnassa toivotulla tavalla. Viime vuonna valmistui muun muassa RYM-hankkeena toteutettu onnistunut sisäympäristötutkimusohjelma, jonka tuloksia esiteltiin silloin lehdessämme.

RYM Oy valmistelee nyt hallituksensa johdolla erilaisia jatkovaihtoehtoja, joiden avulla RYM Oy:n 52 osakasyhteisöä voivat hyödyntää yhtiöstä vapautuvaa merkittävää pääomaa sekä alan yhteisen että yritysten oman innovaatiotoiminnan kehittämiseen.

– RYM Oy on toteuttanut monitieteistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa toimialalla ja on myös verkottunut muiden toimialojen kanssa. Kiinteistö- ja rakennusalan kilpailukyvyn kannalta on välttämätöntä, että alan yritykset panostavat jatkossakin määrätietoisesti toimintansa, palveluidensa ja tuotteittensa kehittämiseen. Avoin innovaatiotoiminta tiiviissä vuorovaikutuksessa kumppaneiden, asiakkaiden ja käyttäjien kanssa on moderni ja tehokas tapa liiketoiminnan kehittämiseen, RYM Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilari Aho sanoo.

Yhtiön teettämien selvitysten mukaan erityisen lupaavia teemoja avoimelle innovaatiotoiminnalle jatkossa ovat kestävää kehitystä edistävä liiketoiminta, osallistavat prosessit sekä kokeilukulttuurin kehittäminen alalle. Liiketoimintaa ratkaisevasti uudistavia mahdollisuuksia tarjoavat varsinkin palvelullistaminen ja digitalisaatio, erityisesti teollinen internet.

Uusia avauksia tarvitaan

– Toivomme, että RYM Oy:n osakkaiden lisäksi alan muutkin toimijat ovat aktiivisia innovaatiotoiminnassa. Valmistelemme vaihtoehtoja osakkaiden pohdittaviksi. Ne esitellään RYM Oy:n maaliskuussa 2016 pidettävässä yhtiökokouksessa, Ilari Aho toteaa.

RYM Oy:n toiminta jatkuu näillä näkymin ensi syksyyn asti ja kaikista yhtiön velvoitteista ja sitoumuksista huolehditaan normaalisti toiminnan päättymiseen asti. Yhtiön käynnistämistä tutkimusohjelmista viimeinen eli EUE-ohjelma (Energizing Urban Ecosystems) päättyy huhtikuun lopussa 2016. Siinä luodaan perustaa kaupunkikehittämisen uusille ekosysteemeille ja liiketoimintamalleille. Yritykset ovat Tekesin tuella panostaneet noin 66 miljoonaa euroa RYM Oy:n kolmeen tutkimusohjelmaan.

RYM Oy:n purkamista valmistellaan osakkaiden yhteisen näkemyksen pohjalta eikä purkamiseen liity osakkaiden välisiä erimielisyyksiä.

Lisätietoja:

Ilari Aho, RYM Oy:n hallituksen puheenjohtaja, ilari.aho(at)uponor.com
Ari Ahonen, RYM Oy:n toimitusjohtaja, ari.ahonen(at)rym.fi