Talkoiden ohjelmakausi loppusuoralla – työtä terveiden talojen puolesta tarvitaan edelleen

Talkoissa on painettu töitä laajalla rintamalla lähes kuusi vuotta. Yksi toimintaohjelman tärkeimmistä tavoitteista on ollut muuttaa asenteita ja synnyttää tiedonhalua kosteus- ja homeongelmien ratkaisemiseksi. Aktiivinen julkinen keskustelu aiheesta sekä vilkkaana jatkuva tapahtuma- ja koulutussyksy kertovat siitä, että niin alan ammattilaiset, päättäjät kuin tavalliset kansalaisetkin haluavat oppia ennaltaehkäisemään ja korjaamaan kosteus- ja homevaurioita. Koko ketjun kehittäminen on tärkeää edelleen, sillä työtä terveiden talojen puolesta riittää tulevaisuudessakin. Myös uusia osaajia tarvitaan rutkasti lisää kokeneiden konkareiden rinnalle oppimaan ja imemään tietoa itseensä.

Tämän vuoden lopulla talkoot toimintaohjelmana päättyy suunnitelmien mukaisesti. Talkoiden työmaakonttorissa on siihen jo alettu valmistautua. Vielä avoinna olevat hankkeet saatellaan maaliin ensi vuoden kuluessa ja talkoiden perintö siirretään hyviin käsiin. Loppuvuodesta alkaa olla selvillä, miten yhdessä rakennettua työkalupakkiamme jatkossa hoidetaan ja mitkä tahot ottavat vetovastuun terveiden talojen Suomen viemisestä eteenpäin. Vastuunkantajia onneksi riittää ja se onkin ollut toinen talkoiden hienoimmista saavutuksista. Hajanaisesta kentästä on kasvanut yhtenäinen verkosto, jolla on halua ja kykyä viedä asioita eteenpäin.

Katja Outinen, ohjelmapäällikkö
Kosteus- ja hometalkoot

Lue myös

Lisätietoja talkoista:
www.hometalkoot.fi
www.facebook.com/hometalkoot
uutiset.hometalkoot.fi