Kuiva puu on kunkku tulisijoissa ja pienissä kattiloissa
Puu lämmittää laajasti suomalaisia pientaloja näinä talvisina viikkoina. Arviolta jopa 600 000 pientalossa – yli puolessa kaikista – tulisija tai kattila toimii merkittävänä osana lämmitystä.
Puu lämmittää laajasti suomalaisia pientaloja näinä talvisina viikkoina. Arviolta jopa 600 000 pientalossa – yli puolessa kaikista – tulisija tai kattila toimii merkittävänä osana lämmitystä.
Noin puolet suomalaisten keskimääräisestä vuotuisesta kokonaissäteilyannoksesta on peräisin sisäilman radonista. STUK kartoitti koulujen tilannetta.
Suomalaisen koulurakentamisen heikko laatu, kehnosti tehdyt korjaukset, rakennusten ylläpidon puutteet ja riittämätön ilmanvaihto näkyivät selvästi OAJ:n ja Turun yliopiston tekemässä laajassa sisäilmatutkimuksessa.
Suurin kansanterveydellinen sisäilmaongelma aiheutuu ilmassa olevista nanoluokan pienhiukkasista. Tuoreimpien arvioiden mukaan ne aiheuttavat vuosittain globaalisti noin seitsemän miljoonan ihmisen ennenaikaisen kuoleman. VTT:n ja TTY:n tutkimuksessa selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa ilmansuodattimien suorituskykyä ja mekanismeja liikenteen nanohiukkasten poistamiseen sisäilmasta.
Työterveyslaitoksen asiantuntijat ovat äskettäin selvittäneet, missä töissä ja ammateissa on kaikkein suurin riski sairastua kemikaalialtistumisen vuoksi. Noin miljoona suomalaista altistuu työssään erilaisille pölyille, kaasuille tai muille kemiallisille tekijöille.
EU:n kemikaaliasetus REACH toimii Työterveyslaitoksen mukaan suunnitellusti, ja yritykset tunnistavat terveysvaaraa aiheuttavat kemikaalit aiempaa paremmin. Teollisuusalojen kesken tietämyksessä on silti huomattavia eroja.
Työterveyslaitos on valmistellut uuden oppaan sisäilman laatuun ja siihen liittyvien epäilyjen käsittelyyn työterveyshuollon näkökulmasta. Oppaan voi ladata pdf-muodossa julkaisuarkistosta.
Hannu Viitanen on saanut arvostetun Lundin teknillisen korkeakoulun Fuktcentrumin myöntämän kosteusturvallisuuspalkinnon, Fuktsäkerhetsprisetin ( Moisture Safety Prize).
ISIAQ selvittää ilmanvaihdon ohjearvoja eri maissa. EU on avannut nanomateriaalien tietosivut. REHVA myy julkaisuja nyt alehintaan.
Uusien tutkimusten mukaan koulujen sisäilmaongelmia voidaan estää pahenemasta, jos rakennusten kunnossapitoon ja ennakoivaan korjaamiseen käytetään nykyistä enemmän resursseja. Rakennuksia kannattaa tutkia aina kokonaisuutena ja rakennuksen osatutkimuksia pitäisi välttää. Laajojen korjaustoimenpiteiden rinnalla kannattaa pohtia myös uudisrakentamisen vaihtoehtoa. Näin todetaan äskettäin julkistetussa AVATER , Avaimet terveelliseen ja turvalliseen rakennukseen -hankkeen loppuraportissa.
Työterveyslaitoksen työperäisten sairauksien rekisteriin (TPSR) kirjattiin vuonna 2014 yhteensä 4 338 uutta ammattitautia tai ammattitautiepäilyä, mikä on kuusi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013. Vahvistettuja ammattitauteja oli 1616, edellisvuotta 13 prosenttia vähemmän. Yleisin ammattitaudin aiheuttaja on edelleen asbesti ja kakkosena melu. Ammattiastmojen määrä on valitettavasti kasvussa.
Tänä keväänä on jälleen ROTI-raportin aika! Isolla rahalla ja vahvojen järjestöjen tuella parin vuoden välein tehtävä ROTI saatiin äskettäin julkisuuteen. Se on eräänlainen rakennetun omaisuuden kehonmittaus, joka tuo esiin kipupisteet ja aliravitsemuksen, mutta toisaalta myös sykkeen ja strategiset mahdollisuudet. Niihin tarttuminen pyrkii osaltaan korjaamaan Suomen kansantaloutta.