TERVEET TILAT 2028 – ohjelman toimeenpano jatkuu

Maaliskuun Sisäilmastoseminaarissa hallitusneuvos Marika Paavilainen valtioneuvoston kansliasta esitteli kehitteillä olevaa valtioneuvoston hanketta ” Terveet tilat 2028 toimenpideohjelma”. Hanke käynnistyi viime vuonna ja sen tavoitteena on kehittää ja yhtenäistää kuntien ja muiden asiasta vastuullisten toimia julkisten rakennusten sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi. Sisäilmayhdistys yhdessä Terveet Tilat 2028 toimenpideohjelman kanssa järjesti sisäilmastoseminaarin jälkeisenä päivänä työpajan aiheesta.

Ruotsin sisäilmayhdistyksen toimintaa

Ruotsin sisäilmayhdistys päätti maaliskuisessa kevätkokouksessaan ottaa myös kannattajajäseniä toimintansa rahoituksen turvaamiseksi. Viranomaisten antaman ohjeistuksen puuttuessa SWESIAQ on tehnyt oman suosituksensa sisäilmaston ongelmien selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Yhdityksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin tutkija, tohtori Linda Hägerhed, joka toimii sisäilmastoon liittyvän tutkimuksen ja opetuksen lehtorina Boråsin korkeakoululla.

Sisäilmastoseminaari 15.3.2018 ja Terveet Tilat 2028 työpaja 16.3.2018

Järjestyksessä 33. Sisäilmastoseminaari järjestetään 15.3. Helsingin Messukeskuksen Kokoustamossa ja Talvipuutarhassa. Päivä päättyy Sokos Hotelli Vantaan Tulisuudelmassa pidettäviin ”seminaaritansseihin” verkostoitumisen merkeissä.

Seuraavana päivänä 16.3. Sisäilmayhdistys järjestää yhteistyössä Terveet Tilat 2028 toimenpideohjelman kanssa aiheeseen pureutuvan maksuttoman työpajan, johon mahtuu rajoitettu määrä osallistujia.

Porvoon sisäilmapajassa pohdittiin asumista ja tekniikkaa

Porvoon Sisäilmapajan toisena päivänä keskityttiin paljolti rakentamiseen ja muuhun sisäilman laatuun vaikuttavaan tekniikkaan. Myös erilaisten poikkeusryhmien vaatimukset asunnoille ja niiden sisäilmastolle tulivat vahvasti esille. Päivän päätti pajan aikana esiintyneiden asiantuntijoiden paneeli. Ja tietenkin kuopiolaisten savonmurteinen tervetulotoivotus Sisäilmapajaan ensi vuoden marraskuussa.

Sisäilmapaja Porvoossa veti salit täyteen

Sisäilmayhdistyksen Porvoossa tänä vuonna marraskuussa yhdeksännen kerran järjestämä Sisäilmapaja ylitti taas aiemmat ennätykset. Osanottajia oli paljon, liki 500 ja esitykset hyviä ja ajankohtaisia. Samassa yhteydessä järjestetty alan tuotteiden ja ratkaisujen näyttely oli myös menestys. Mutta kaikkein parasta oli tilaisuuden kokonaisuus ja hyvä henki.

Rakentamisen ajankohtaiskiertue

Rakennusteollisuus RT:n organisoima rakentamisen roadshow kiertää Suomen suurimpia kaupunkeja tämän vuoden lopulla ja ensi vuoden alussa. Jäsenyrityksille suunnatuissa tilaisuuksissa on luvassa kattava tietopaketti muun muassa säädösmuutoksista ja kehityshankkeista. Kiertueen järjestelyissä ovat mukana myös RTY ja RALA ry.

Sisäilmastoseminaari 2018 odottaa esitelmäehdotuksia

Kevään sisäilmastoseminaari järjestetään 15.3.2018 Messukeskuksen kongressialueella. Siellä pääsevät esille jälleen vuoden merkittävimmät sisäilmaan liittyvät tutkimustulokset. Sisäilmayhdistys ry. kutsuu nyt sisäilmateeman parissa työskenteleviä ammattilaisia esittelemään viimeisimmät tutkimustuloksensa sisäilmastoseminaarissa.

Rakennustieto palkitsi alan merkittäviä vaikuttajia

Rakennustietosäätiö palkitsee parin vuoden välein alan merkittäviä osaajia. Perinteisen Rakeva -palkinnon sai professori Yrjänä Haahtela, Haahtela-yhtiöt ja ga-palkinnon sai toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, Rakennusteollisuus RT ry. Lisäksi kultaisen ansiomerkin sai seitsemän alansa ammattilaista.

Rakennusfysiikan huiput tapasivat Norjassa

Trondheimin teknillisellä yliopistolla pidettiin kesällä kansainvälinen rakennusfysiikan konferenssi NSB 2017. Se on eräs tärkeimmistä rakennusfysiikan tutkijoiden tapaamisista maailmassa. Siellä valotettiin rakennusfysiikan osaamisen tilaa ja tutkimusta eri puolilla maailmaa. Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha oli paikalla ja kertoo konferenssin annista.