Sisäilmapaja10 Kuopiossa: Tolokun sisäilimoo – hilipeempi mielj

Sisäilmapaja10-juhlaseminaaria vietettiin tänä vuonna pajaperinteen alkulähteillä Kuopiossa 14.-15.11.2018. Itä-Suomen yliopistolla järjestettyyn tapahtumaan osallistui huikeat 640 pajavierasta ajankohtaisten sisäilma-asioiden äärelle. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat Itä-Suomen yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kuopion kaupunki, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Sisäilmayhdistys.

Uusittu CEN-sisäilmastandardi

EU-komissio ”tilasi” rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uusimisen yhteydessä direktiiviin liittyvien standardien uusimisen. Varsinainen ”tilaus” (mandaatti) annettiin valitettavasti vasta muutama vuosi direktiivin julkaisemisen jälkeen, jolloin jäsenvaltiot olivat jo pitkällä omien säädöstensä valmistelussa. Lopulta kaiken laskennan perustana oleva Sisäilmastandardi EN 16798-1 hyväksyttiin vasta marraskuun 2018 lopussa.

Elinkaarimalli tehostaa kuntien rakennushankkeita

Kuntien rakennushankkeissa niin sanottu elinkaarimalli on yleistynyt vähitellen viime vuosina. Espoossa on toteutettu elinkaarimallilla sekä uudis- että peruskorjauskohteita jo 15 vuoden ajan. Nyt Espoossa on valmisteilla myös koulujen yhteishanke Public Private Partnership (PPP)-mallilla, Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja Maija Lehtinen kertoo.

FinnBuild 2018: Kunnat pohtivat yhteisiä ratkaisuja sisäilmaongelmien selättämiseksi

Suomen kunnissa on vaihtelevia käytänteitä siihen, miten julkista kiinteistöomaisuutta hallitaan. Kuntien sisäilmaverkostossa halutaan yhdessä asiantuntijoiden avulla etsiä yhteistä näkemystä kiinteistöjen hallintaan ja hoitamiseen. Haasteet ovat kaikille kunnille yhteisiä. Ensimmäinen aihe, josta suositusta aletaan tehdä, on ”Ilmanvaihdon toiminta ja käyntiajat”.

Sisäilmastoluokitus 2018 julkaistu Sisäilmayhdistyksen julkaisuna

Sisäilmastoluokitus on uniikki vapaaehtoinen, suomalainen työkalu, jolla asetetaan tavoitteet yksilölliseen (S1) ja hyvään (S2) sisäilmastoon. Lisäksi luokituksessa esitetään vertailun avuksi määräykset täyttävät S3- luokan vaatimukset. Luokitus perustuu useisiin tutkimuksiin ja pitkäaikaisiin kokemuksiin sisäilman laadusta. Luokituksen valmistelusta ovat vastanneet Sisäilmayhdistys ry ja Rakennustietosäätiö RTS. Uusin päivitys luokitukseen julkaistiin toukokuussa 2018, ja sen voi hankkia myös Sisäilmayhdistyksen julkaisuna.

IAQe – yhteistyöalusta sisäilman laadun kehittämiseen

IAQe (Indoor Air Quality Ecosystem) on yhteistyöalusta, joka yhdistää sisäilman laadun kehittämisen osapuolet: kiinteistöjen omistajat ja operoijat, rakennuttajat, rakentajat ja suunnittelijat, sisäilman laadun teknologia- ja palveluyritykset, tutkimuslaitokset sekä viranomaiset. IAQe:n tavoitteena on luoda yhteistyötä objektiivisesti sisäilman laadun parantamiseksi ja luoda uusia konkreettisia ratkaisuja muun muassa eri osapuolten yhteistyöprojekteina.

RAKLIn klinikassa saatiin eväitä tulevaisuuden sairaalarakentamiseen

Oulun yliopistollisen sairaalan -projektitoimiston ja OYS- Turvallinen ja Terveellinen Rakentaminen -projektin kanssa toteutettiin kokonaisuus, jonka tavoitteena oli parantaa sekä rakentamisen aikaisen sairaalatoiminnan laatua että terveellisen ja turvallisen rakentamisen edellytyksiä. Mukana oli myös sisäilmaston laadun kehittämiseen liittyviä osioita.