Green Building Week

Kansainvälistä kestävän rakentamisen World Green Building Week -tapahtumaa vietetään tänä vuonna 16.-20. syyskuuta. Vuosittain järjestettävällä tempauksella halutaan kiinnittää huomio kestävään, tuottoisaan ja hyvinvointia tuottavaan rakennettuun ympäristöön. Vuoden 2013 kantavana teemana on Greener Buildings, Better Places, Healthier People.

Lue lisää

Eduskunta: Kosteus- ja homeongelman torjunnassa on epäonnistuttu

Yhtenä syynä ongelmiin pidetään rakennusten energiatehokkuuden parantamista ilman ratkaisujen kunnollista testaamista. Pyrkimys energiankulutuksen pienentämiseen eli ilmastointilaitteiden käyttöaikojen lyhentäminen ja lämpötilojen laskeminen on heikentänyt sisäilman laatua ja aiheuttanut sairastumisia. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan Tuija Braxin mielestä terveyshaittoja aiheuttavat rakennusten kosteus- ja homeongelmat eivät kuitenkaan ole syy tinkiä energiansäästöstä.

Lue lisää

Lakimuutoksia tarvitaan

Energiansäästöön liittyvät toimenpiteet eivät saa heikentää sisäilman laatua, ympäristöministeriön ylijohtaja Helena Säteri toteaa.

Ympäristöministeriön ylijohtaja Helena Säteri kertoo, että sisäilmaston kannalta ratkaisevan tärkeitä ovat uudet rakennusten energiataloudellisuusvaatimukset sekä ministeriöiden yhteiset Home- ja kosteustalkoot. Talkoiden toimintaan hän on hyvin tyytyväinen. 

Lue lisää

Missä mennään?

 

Professori Olli Seppänen arvioi Suomen tilannetta tänään ja ottaa kantaa eduskunnalle toimitettuun Työterveyslaitoksen raporttiin home- ja kosteusongelmista.

Lue lisää

KOSTEUS- JA HOMETALKOOT: Ohjeita ja tuloksia

Suositukset kosteus- ja homevaurioalan koulutuksen ja pätevöitymisen järjestämisestä Suomessa ovat valmistuneet ja hankkeen loppuraportti ilmestynyt. Työ on ollut yksi talkoiden suurimmista urakoista. Hankekokonaisuudesta vastasi FT, rakennusinsinööri Helmi Kokotti Itä-Suomen yliopistosta. Yli sadan talkoolaisen kahden vuoden työpanos kiteytyy ehdotukseen neljästä ammattikunnasta: kosteusvauriokuntotutkijat, -korjaussuunnittelijat, -työnjohtajat/valvojat ja -korjaajat. Kolmelle ensimmäiselle ammattikunnalle tulisi ehdotuksen mukaan kolme pätevyystasoa (AA, A ja B). Työryhmä ehdottaa, että alan pätevyyksistä ja niiden rekisteröinnistä vastaisivat jatkossa Fise Oy ja VTT.

Lue lisää

Turvallisempaa talokauppaa

 Suomessa on jatkuvasti vireillä satoja asunto- ja kiinteistökauppariitoja, joiden taustalla on kosteus- tai homevaurio. Rakennuksen korjaustarve tulee usein kaupan jälkeen ikävänä yllätyksenä niin ostajalle kuin myyjälle. – Kuntotarkastukset pitää saada nykyistä paremmiksi, varatuomari Tiina Koskinen-Tammi Asianajotoimisto Alfa Oy:stä toteaa.

 

Lue lisää

Skanska sai LEED-platinaa

Alhainen energiankulutus oli merkittävä tekijä  onnistumisessa.  Ilmanvaihto talon avokonttoreissa ja teknisissä työhuoneissa on järjestetty keskitetyn poiston varaan.

Globaali rakennusyhtiö Skanska pyrkii korkeaan laatuun toiminnassaan. Skanska on jo pitkään panostanut erityisesti työturvallisuuteen ja ympäristötehokkaaseen rakentamiseen. Jälkimmäisessä tavoitteessa pyrkimykset on kanavoitu kansainvälisen LEED-luokituksen käyttöön ja hyvien LEED-luokitusten saamiseen. Skanska sai ensimmäisenä Euroopassa platinatason LEED-sertifikaatin Lintulahdenvuori- toimistotalolleen Helsingissä. Myös yhtiön uusi oma pääkonttorirakennus Skanskatalo Mannerheimintien päässä Ruskeasuolla on saavuttanut saman luokituksen. Siellä on panostettu kiitettävällä tavalla myös sisäilmaston hyvään laatuun.

Lue lisää

Green Building Council saa aikaan tuloksia

GBC Suomi yhdistyksen tuore toimitusjohtaja Heli Kotilainen pitää pohjoismaista yhteistyötä arvossa. – Olosuhteet ja kestävän kehityksen ongelmat ovat meillä samankaltaisia. SITRAn tukeman Värkki-projektin tuloksena syntyneet “Rakennusten elinkaarimittarit” ovat nyt testikäytössä.

Lue lisää

Yliopistokiinteistöt kehittivät uuden toimintamallin

Havainnekuva modernista luentosalista.

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy on ottanut reippaan otteen sisäilma-asioiden hoitamiseen ja johtamiseen. Uudessa toimintamallissa ohjeistetaan työntekijöitä ja opiskelijoita muun muassa haittailmoituksen tekemiseen, mikäli epäily sisäympäristöhaitasta herää.
– Jokaisessa tilakokonaisuudessa toimii tilayhdyshenkilö, jolle ilmoitus tehdään ja jolle vähitellen kertyy kokemusta ja ymmärrystä, missä ongelmia voi esiintyä, toteaa Yliopistokiinteistöt Oy:n johtava talotekniikka-asiantuntija Timo Mälkönen. Yhdyshenkilö käy yhteydenoton jälkeen paikan päällä katsomassa, onko tilat siivottu asianmukaisella tavalla ja käytetäänkö tilaa alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisesti. Haittailmoitus tehdään vasta tämän jälkeen, ja sen tekemisestä vastaa joko lähin esimies tai tilayhdyshenkilö.

Lue lisää

Puutarhamökille täysremontti

Sisäilmayhdistyksen sisäilmaneuvoja Aila Laine-Sarkkinen on asunut neljässä kosteuden vaurioittamassa asunnossa ja menettänyt niissä terveytensä. Hän haistaa homeet jo kaukaa, ja jopa tunnistaa homeisessa talossa asuvat ihmiset hajun perusteella. 

Lue lisää

Rakennustuotteiden hyväksyntään on tulossa kansallisia vaihtoehtoja

Suomessa käytettävien rakennustuotteiden hyväksyntä on kokenut vuosien mittaan useita muutoksia. Vuodesta 1975 voimassa ollut ympäristöministeriön hoitama tyyppihyväksyntämenettely kumottiin jokin vuosi sitten ja pyrittiin siirtymään eurooppalaiseen CE- merkin käyttöön. Sehän tulee tavallaan pakolliseksi ensi vuoden puolivälissä. Mutta CE-merkin kattavuus ei ole riittävä, sillä sen piiriin eivät kuulu läheskään kaikki rakennuksen ja rakentamisen laatuun oleellisesti vaikuttavat rakennustuotteet. Tarvetta kansallisiin ratkaisuihin on Suomessa siis olemassa, vaikka periaatteessa pitäisi pyrkiä pois kansallisista vaatimuksista ja merkinnöistä koko Euroopassa rakentamisen markkinoiden yhdentämiseksi. Muuten alan kehitystyö ja kauppa häiriintyy, kun tuotteiden hyväksyttävyys on paikallista ja ehkä jopa työmaakohtaista.

Lue lisää