Asumisterveysasetus ohjeistaa sisäilman laadun mittaamisessa

Terveydensuojelulainsäädännön periaatteena on, ettei asuntojen ja muiden oleskelutilojen olosuhteista saa aiheutua terveyshaittaa niiden käyttäjille. Terveyshaittaa arvioidaan esimerkiksi mittausten, näytteiden ja tutkimusten perusteella. Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysasetuksessa (545/2015) on annettu toimenpiderajat keskeisimmille tekijöille, jotka asunnoissa ja muissa oleskelutiloissa aiheuttavat terveyshaittoja.

Sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteillä

Sisäilmaan liittyvä oireilu on yleistä ja oireilun syiden selvittämiseen ja terveysriskien arviointiin on esitetty ratkaisuksi toksisuustestejä. Nykyiset toksisuustestit eivät kuitenkaan sovellu sisäilmahaittojen arviointiin. Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen, THL:n ja Itä-Suomen yliopiston toksikologien ja rakennusterveysasiantuntijoiden kirjoittamasta artikkelista Duodecim-lehdessä 8/2019.

Sisäilmastoseminaari 2019: ajankohtaista sisäilma-alan tutkimusta ja toimijoiden kohtaamisia

Sisäilma-alan vuotuinen ykköstapahtuma, Sisäilmastoseminaari, järjestettiin tänä vuonna 34. kerran. Tapahtumapaikkana olivat Messukeskuksen uudistuneet tilat Siivessä. Seminaari kokosi jälleen runsaslukuisen osallistujajoukon, kun yli 1 300 sisäilma-alan asiantuntijaa ja alan tutkimuksesta kiinnostunutta kokoontui ajankohtaisen ja monipuolisen ohjelman äärelle.

Sisäilmaan liittyvät oireet yleisempiä työpaikalla kuin kotona

Noin joka viides työikäinen nainen ja joka kymmenes työikäinen mies kokee saaneensa oireita työpaikkansa sisäilmasta viimeisen 12 kuukauden aikana. Työpaikoilla oireilua on huomattavasti enemmän kuin kotona. Eniten oireita koettiin hoito- ja opetusalalla kunnissa. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Kuntaliiton laatimasta selvityksestä.

Uusi työkalu kosteusvauriorakennuksia tutkivien työn riskien hallintaan

Rakennusten kosteusvaurioselvityksiä tekee suuri joukko muun muassa rakennusalan asiantuntijoita ja viranomaisia. He altistuvat työssään epäpuhtauksille ja joutuvat työskentelemään hankalissa asennoissa ahtaissa tiloissa. Työterveyslaitos on julkaissut uuden, maksuttoman työkalun – tarkistuslistan, jonka avulla kosteusvaurioselvityksiä tekevät voivat arvioida työkohteittensa vaaroja ja riskejä ja ottaa ne huomioon työtä suunnitellessaan. Tarkistuslista kehitettiin osana tutkimushanketta.