Emme tarvitse niinkään opetustiloja, vaan inspiroivia oppimisympäristöjä. Emme enää puhu myöskään opetusteknologiasta, vaan uudenlaisista sosio-digitaalisista vuorovaikutuksen muodoista. Koulujen ja yliopistojen tilaratkaisujen on oltava sellaisia, että ne koukuttavat oppimiseen. – RYM – Sisäympäristö-ohjelmassa teemme käyttäjälähtöistä ja monitieteistä tutkimusta, joka tuottaa maailman luokan osaamista osaamisympäristöjen suunnitteluun ja rakentamiseen, totesi kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta toukokuussa.
Tutkimus ja teknologia
Lääkärit tarvitsevat sisäilmastotietoa
Helsingin Sanomat kertoi maaliskuun puolivälissä lääkäriprofessoreiden toiveesta saada Suomeen homeklinikoita. Heidän mielestään sisäilmasyistä oireilevien ja sairastuneiden on vaikea saada kunnollista hoitoa ja diagnoosia, koska sisäilmasairauksien tarkkoja syitä ei tunneta. Monet sairastuneet kertovat pompottelusta ja vähättelystä.
Mistä haitalliset mikrobit tulevat?
Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijat esittivät kevään sisäilmastoseminaarissa mielenkiintoisia väitteitä mikrobien, sienten, homeiden ja bakteerien synnystä rakennuksessa ja erityisesti mikrobiflooran valikoitumiseen ja kasvuun vaikuttavista tekijöistä.
KOULUTUS: Syksyn Sisäilmapaja ”Jottan tarttis tehrä” pidetään Turussa
Sisäilmapaja 6 -seminaari järjestetään 19.-20.11.2014 Turun yliopiston Aerobiologian yksikön tiloissa Yliopistonmäellä. Seminaari on kuulijoille maksuton tilaisuus. Saliin mahtuu 500 kuulijaa.
Uutta tietoa sisäilmaongelmien ratkaisuista

Sisäilmayhdistyksen ja Aalto-yliopiston LVI-tekniikan järjestämään Sisäilmastosemin

Sisäilmaston ongelmat ja etenkin kosteusvaurioihin liittyvät home-ongelmat ovat viime aikoina olleet vahvasti esillä mediassa. Ongelmia on tällä alueella paljon, sen on todennut eduskuntakin viime kesänä hyväksyessään tarkastusvaliokunnan asiasta tekemän mietinnön. Asia tulee eduskunnassa esille uudelleen keväällä. Tarkastusvaliokunnan työ oli hyvä alku, mutta konkreettisia toimenpiteitä tarvitaan, korosti myös seminaarin avannut asuntoministeri Pia Viitanen, sillä etenkin kosteus- ja homeongelmat vaivaavat meistä monia.
SISÄILMAN RADONIN PITOISUUSARVOT KIRISTYVÄT
EU:N PIIRISSÄ on katsottu tarpeelliseksi kiristää asuntojen radonpitoisuuden vaatimustasoa tasoon 300 Bq/m3. Se on alempi kuin tällä hetkellä Suomessa oleva virallinen vaatimustaso 400 Bq/m3. Suomella on aikaa neljä vuotta ottaa muutos omiin säännöksiin.
Eurooppalaisia sisäilmaston ratkaisuja
REHVA, Euroopan LVI -yhdistysten liitto julkaisemalla ohjekirjasarjaa REHVA Guidebooks, jossa on ilmestynyt jo parikymmentä kirjaa.
Ilmanvaihdon ja ilmastoinnin suunnitteluun
Uusi suomenkielinen oppikirja
– Järjestelmien vaatimukset ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina ja tarvittiin uutta korkeakoulutasoista opiskelumateriaalia, tekniikan lisensiaatti, Esa Sandberg toteaa. Tekijöinä ovat alan johtavat asiantuntijat.

Uutta tietoa homeista
Professori Tuula Putus on päivittänyt suositun kirjansa homeista ja terveydestä. Uusi teos tulee tarpeeseen ja saa toivottavasti paljon lukjoita.
Asbesti tappaa
”Asbestikuolemista päästään vain kieltämällä asbestin käyttö kokonaan.”
Helmikuussa Hanasaaressa pidetty kansainvälinen konferenssi suositti, että asbestin käyttö pitää kieltää kaikkialla maailmassa. Purkutöissä ohjeita pitää noudattaa pilkulleen.
Toimii? Rikki? Säädöt pielessä?
Tulossa on uudet ohjeet Ilmanvaihtolaitteiden kunnon tutkimiseen. ”Eihän se toimi kuitenkaan”, ”Ilmastointijärjestelmät eivät toimi koskaan” ovat heittoja joita jokainen alalla … Lue lisää




